Olen kuin Buridanin aasi kahden heinäkasan välissä. Hellenistinen sielunkäsitys ja Jeesus Nasaretilaisen logos-kristologinen tulkinta ovat kummatkin puoleensa kutsuvia teemoja. Ne kietoutuvat toisiinsa. Järki on se ihmisen sielunosa, joka on samaa juurta kaikkeuden alkujärjen kanssa, kuten ortodoksisessa veisussa lauletaan. Ratkaisen valinnan vaikeuden palaamalla apostoliseen näkökulmaan, jonka tunnustukseen ei vielä sekoittunut hellenistisen filosofian piirteitä.
Minua puhuttelee apostoli Paavalin yksinkertainen uskon muotoilu: "...Ennen muuta annoin teille tiedoksi
tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi,niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin,hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä,niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle
ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli
viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä
elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten
kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän
ilmestyi minullekin..." (1 Kor 15: 3-8)
Paavali on vakuuttunut, että Jeesus on Mooseksen laissa ja profeettojen kirjoituksissa ennustettu Messias. Hän ymmärsi, että kirjoitusten kuvaama Herran voideltu ei ole vain juutalaisten, vaan koko maailman pelastaja. Jesajan kirjassa on tästä valaiseva tekstikohta: "Ja nyt sanoo Herra, hän, joka teki minut palvelijakseen kohdusta alkaen palauttaakseen Jaakobin luokseen ja kootakseen Israelin suojaansa -- olen siis ollut Herralle arvokas ja minun Jumalani on minun voimani -- näin hän sanoo:
-- Ei riitä, että olet minun palvelijani
ja saatat ennalleen Jaakobin heimot,
tuot takaisin Israelin eloonjääneet.
Minä teen sinusta valon kaikille kansoille,
niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka." (Jesaja 49:5-6)
Kun Paavali toistaa "niin kuin oli kirjoitettu", hän viittaa fariseuksena hyvin tuntemiinsa vanhan testamentin teksteihin. Kirjoitusten ennuskuvat eivät kuitenkaan riitä vakuuttuneisuuteen. Se edellyttää kokemusta Kristuksen läsnäolosta - ilmestystä, niin kuin Paavali uskontunnustuksessaan sanoo. Kukaan ei voi vakuuttua kuulopuheen perusteella.
Olen viime vuosina miettinyt paljon uskonnon opetuksen mielekkyyttä. Se on suurimmaksi osaksi kuulopuhetta, joka on tiivistetty oppimateriaaleihin. Pienille lapsille kerrotaan tarinoita Jeesuksen ihmeteoista, nuorille mukaan otetaan kirkon historiaa ja opillisia ratkaisuja. Tämä ei ehkä ole parhaita tapoja auttaa lasta hengellisen kokemuksen äärelle. Kuulopuheeseen perustuva uskominen ei psykologisessa mielessä erottele uskomisen kohteita. Joulupukki, saunatonttu ja muumipeikot asettuvat Jeesuksen kanssa samalle lähtöviivalle. Aikuisen mielessä ne muuttuvat tarinoiksi.
Paavalille uskominen merkitsi Jumalan kohtaamista ja sen varassa toteutuvaa kasvamista Jumalan tuntemiseen. Tätä hän toistaa lähes kaikissa kirjeissään. Ilmestyskokemus voi olla vakuuttuneisuuden alku, mutta se on vasta pitkän tien pää. Jeesus käytti kylväjävertausta kuvaamaan tiellä etenemisen vastuksia. Kurottautuminen näkymätöntä kohti on vaikeaa, sillä ruumiillisuutemme sitoo meidät näkyvän maailman kohteisiin. Elääksemme olemme niistä myös riippuvaisia. Vaikka "ihminen ei elä pelkästään leivästä", hän ei pysy hengissä kovin pitkään ilman sitä. Osallisuutta näkymättömään on pidettävä yllä näkyvän yhteydessä ja sisällä. Se on hengellisen kehittymisen perustava dynamiikka.
