torstai 6. joulukuuta 2018

Itsenäisyyden päivänä


Suomen itsenäisyyspäivä osuu yhteen pyhän Nikolaoksen nimipäivän kanssa, jota vietetään niin ortodoksisessa kuin katolisissa kirkossa. Joulupukiksi naamioituneena pyhä Nikolaoksen muisto on säilynyt myös protestanttisissa maissa, mutta vain Hollannissa Sinterklaas-juhlaa vietetään 6.12.

Suomen itsenäisyysjulistus 1917 tapahtui Nikolaoksen päivänä, joten häntä pidetään ortodoksien keskuudessa yleisesti maamme suojeluspyhänä. Kun Vladimir Kiovalainen kastatti kansalaisensa vuonna 988 kristinuskoon, hän nimesi Nikolaoksen Venäjän suojelijaksi. Nikolaos ei unohtanut tehtäväänsä, vaan saatteli esirukouksillaan Suomen suuriruhtinaskunnan uskovan kansan pois vallankumouksen pyörteestä, ja säilytti kirkon toimintavapauden vastasyntyneen valtiollisen vapauden puitteissa.

Ortodoksisen kirkon pyhien kalenteri, synaksarion, on jokseenkin täydellisenä luettavissa verkossa. Pyhän Nikolaoksen muisto sisältyy 6.12. muisteltavien pyhien joukkoon. Muita ovat Asella Roomalainen, Pyhä Abraham Kratialainen, Pyhä Maksim – Kiovan ja Vladimirin metropoliitta ja Uusmarttyyri Nikolaos Karamanos.

Vuoden jokaiselle päivälle riittää monia jakamattoman kirkon aikana kanonisoituja pyhiä ihmisiä, joiden elämäkertoihin olen vuoden kuluessa tutustunut. Teksteissä on paljon legendaarista ainesta. Marttyyrien muistokirjoituksia luen valikoiden, sillä en halua ruokkia mielikuviani kaikilla inhimillisen kekseliäisyyden synnyttämillä kidutuskeinoilla, joita kuvaukset sisältävät. Sadistinen julmuus on samaa eilen, tänään ja huomenna.

Pyhien elämä ei todellakaan ole menestysteologian maalaaman perspektiivin kaltaista. Vaivojen, vastustuksen, sairauksien, panettelujen, vankeuden, karkotusten ja kuolemantuomion edessä heitä yhdistää yksi piirre – uskollisuus, jota läheinen yhteys Jumalaan kannattelee. Pyhissään kirkko näyttää meille, että hengellisen kehittymisen tie on mahdollinen ja avoinna kaikille, jotka haluavat tielle lähteä.