Kultaisen säännön tulkinnasta

Luukkaan tekstissä Jeesus täsmentää kultaisen säännön sisältöä esimerkillä velkojen anteeksi antamisesta.

Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

Mooseksen laissa on säännöksiä sapattivuodesta. Joka seitsemäs vuosi viljelymaan on annettava levätä, työvelvolliset päästettävä vapaaksi ja velat annettava anteeksi. Kun Jeesus puhuu lainaamisesta korvausta odottamatta, hän viittaa viidennessä Mooseksen kirjassa annettuun käskyyn:

Joka seitsemäs vuosi teidän tulee julistaa velkojen anteeksianto.  Siitä on säädetty näin: Jokainen, joka on antanut toiselle lainan, luopukoon sen takaisin perimisestä. Lainan antaja ei saa enää vaatia velan suoritusta lähimmäiseltään, toiselta israelilaiselta, sillä Herran kunniaksi on julistettu velkojen anteeksianto…

Jos jollakin paikkakunnalla siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, teille antaa, asuu joku köyhä israelilainen, älkää olko niin kovasydämisiä, että kieltäytyisitte auttamasta häntä. Olkaa anteliaita ja lainatkaa hänelle se, minkä hän tarvitsee. Te ette saa kohdella tylysti köyhää maanmiestänne kieltämällä häneltä halpamaisesti apunne vain sen vuoksi, että tiedätte seitsemännen vuoden, velkojen anteeksiantovuoden, olevan lähellä.

Sapattivuoden määräystä voi pitää heimoyhteisön tulonjakokäytäntönä. Silloin ovat voimassa yleiset jokamiehen oikeudet. Kaikilla on oikeus maan antimiin. Köyhien tai köyhtyneiden asemaa helpotetaan velkajärjestelyillä ja purkamalla työvelvollisuus velkaantumisen vuoksi.

Jeesuksen tapa tulkita Mooseksen lakia poikkeaa hänen aikansa rabbiinisesta perinteestä. Sen käskyt suurimmasta pienimpään kehottavat ihmisiä suhtautumaan toisiinsa niin kuin Jumala suhtautuu ihmiseen.  Jumalan rakastava suhde ihmisiin on intransitiivinen. Niinpä se on myös ihmisten keskinäisten suhteiden perustana. Siksi hän sanoo, lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin.

Jumala on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Hän antaa aina anteeksi, kun käskyjä rikkonut palaa katuvana hänen yhteyteensä. Tämä Jumalan perustava suhtautuminen ihmiseen on Vanhan testamentin toistuva juonne. Se kuvautuu kertomuksissa yksittäisten henkilöiden ja koko Israelin kansan kohtaloista. Jeesuksen opetuksessa se ilmenee vertauksessa armottomasta palvelijasta, Isä meidän -rukouksessa ja kehotuksessa antaa anteeksi vaikka seitsemästi päivässä.

Isä meidän -rukouksen säe ”anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa” sisältää sapattivuoden määräyksen. Sen sisältö on kuitenkin irtautunut taloudellisten suhteiden sääntelystä ja muuntunut ihmisten välisen suhteen perustavaksi moraaliseksi ohjeeksi. Emme voi odottaa Jumalalta anteeksiantoa, ellemme anna anteeksi toisillemme. Ihmisen suhdetta Jumalaan ei voi erottaa hänen suhteestaan toiseen ihmiseen. Tässä on avain ymmärtää Jeesuksen opetusta ja siihen sisältyviä vertauksia.

Kultainen sääntö

Sunnuntain tekstinä oli Luukkaan versio vuorisaarnasta:

”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin. Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.”

Kultaiseksi säännöksi kutsutun moraalisen periaatteen soveltuvuudesta ihmisten välisen kanssakäymisen sääntelyyn on keskusteltu vuosisatojen ajan. Sitä on pidetty abstraktina sääntönä, joka johtaa arkielämässä paradoksaalisiin tuloksiin. Jos päättelee, että omien mieltymysten mukainen toiminta on muillekin hyväksi, se ilmentää narsistista todellisuuden käsitystä.

Ajattelen, että Jeesuksen sanojen pohjavirtana on Mooseksen laki, jonka 613 kehotusta hän kiteytti rakkauden kaksoiskäskyyn. Ihmisten yhteisöllinen elämä perustuu suhtautumisessa kahteen kohteeseen, joiden välillä on molemminpuolinen, mutta ei vastavuoroinen suhde. 

Viidennessä Mooseksen kirjassa on lain peruskäsky: ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin.”

Ei ole epäilystäkään ihmisen toiminnan perustavimmasta ja kaiken kattavasta kohteesta, Jumalasta. Se antaa lähtökohdan ihmisen suhteesta toiseen ihmiseen. Jeesuksen sanoissa tämä yhteys on ilmeinen. Jumala on hyvä myös kiittämättömille ja pahoille. Hän ei odota vastavuoroisuutta teoissa. Kultaista sääntöä ei pidä lähestyä vain ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen ohjeena. Se toteutuu täydesti vain ensimmäisen käskyn yhteydessä.