Elämänvoima

Jeesuksen erikoinen tapa puhua sydämessä olevista ajatuksista tulee ymmärrettäväksi, kun tiedetään, ettei käsitys kuolemattomasta sielusta kuulunut alkuperäiseen juutalaiseen ihmiskuvaan. Se on hellenistinen lisä, jonka kristillinen kirkko omaksui joutuessaan dialogiin kreikkalaisen sivistyksen kanssa. Hellenistinen ajattelu oli kyllä jo vaikuttanut myöhäisjuutalaiseen ajatteluun ennen ajanlaskun alkua, mutta Vanhan Testamentin varhaisemmissa kirjoituksissa kuvautuu toisenlainen ihmiskäsitys.

Ihmiselle, kuten kaikelle elävälle, on ominaista hengittäminen. Genesiksen toisessa luvussa se sanotaan näin: ” Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.” Uusi Raamatun suomennos on tarkempi hepreankielisen nefesh sanan suhteen kuin 1933 käännös, jossa puhutaan elävästä sielusta.

E.lämä ilmenee voimina, jota kirjoituksissa kutsutaan elämänvoimaksi. Kun Jumala tekee vedenpaisumuksen jälkeen uuden liiton ihmisen kanssa, hän sanoo: ”Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit. Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä. Ja jokaisen, joka vuodattaa teidän verenne, teidän elämänvoimanne, minä vaadin tilille.”(1 Moos. 9:3-5)

Kolmannessa Mooseksen kirjassa kirjoitetaan: ”Veressä on elävän olennon elämänvoima. Minä itse olen määrännyt, että veri on tuotava alttarille teidän puolestanne tapahtuvaa sovitusta varten, sillä veressä oleva elämänvoima tuottaa sovituksen. Sen tähden minä sanon israelilaisille: yksikään teistä ei saa syödä verta, eikä sitä myöskään saa syödä kukaan teidän keskuudessanne asuva siirtolainen.” (3. Moos. 17:11-12)

Tämä veriuhrilain määräys viittaa Jeesuksen ristinkuoleman sovittavaan tehtävään, johon hän suostui täyttääkseen lain määräykset viimeistä kirjainta myöten. Pyhän ehtoollisen asettamisen äärimmäisen radikaaliuden voi ymmärtää vain tämän pyhiin kirjoituksiin sisältyvän juutalaisen ihmiskäsityksen valossa. Kun Jeesus siunasi viinin ja sanoi ”Tämä on uusi liitto minun veressäni”, hän lahjoitti opetuslapsilleen elämänvoimansa, jonka hänen ylösnousemuksensa osoitti kuolemattomaksi. Mooseksen lakia noudattavien näkökulmasta Jeesuksen kehotus oli varmasti ”sietämätöntä puhetta”, kuten Johannes evankeliumitekstissä toteaa.

Ruumiin ja sielun kaksijakoisuuden asemesta elämä on toimivan ruumiin ykseyttä. Psyykkinen on elävän olennon toimintaa. Se on suuntautunutta voimaa, ja sen keskuksena on ihmisen sydän. Tässä on avain ymmärtää Jeesuksen sanoja sydämen ajatuksista ja haluista. Elämänvoima, joka ilmenee toimintana, pitää myös ruumiin koossa: ”Hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi, ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat.” (Ps. 146:4)

Elämän aineellinen luonne ilmaistaan erityisen kauniisti psalmissa 104: ”Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun. Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.” (27-30)

Henki ja elämä, siinä kaikki. Ei kuolematonta sielua. Psalmin jae avaa tähän materialistiseen ihmiskuvaan sisältyvään tosiasiaan kuolemasta kaiken loppuna toivon kuolleiden herättämisestä. Maailmankaikkeuden luojana Jumalalla on valta ja voima luoda uutta. Näkemys ylösnousemuksesta ja viimeisestä tuomiosta maailman lopussa on erottamattomassa yhteydessä monistiseen ihmiskäsitykseen. Psalmissa 82 se tuodaan esiin näin: ”Te ette tiedä ettekä ymmärrä mitään, te harhailette pimeässä, ja maan perustukset järkkyvät. Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, te kuolette niin kuin ihminen kuolee, sorrutte kuin vallasta syösty ruhtinas! Nouse, Jumala, saata maan päällä oikeus kunniaan! Sinun ovat kaikki kansat.” Tämä psalmi lauletaan pääsiäistä edeltävän Suuren Lauantain liturgiassa Kristuksen hautakuvan äärellä. Siinä me kaikki Jumalan pojat ja tyttäret osallistumme Jumalan Pojan kuolemaan odottaen ylösnousemuksen kosmista tapahtumaa tulevana pääsiäisyönä.

Tällainen ihmiskäsitys ja maailmankuva olivat yhtä mahdottomia Jeesuksen ajan juutalaisille ja hellenistiselle sivistyneistölle kuin mitä ne ovat nykyajan ihmiselle. Apostoli Paavali sanoo asian suoraan: se on hulluutta. "Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1 Kor. 1: 22-24)

Jumalan voima ja viisaus. Noihin kahteen luonnehdintaan sisältyy paljon. Erityisesti Jumalan viisaus kehittyi vähitellen kokonaiseksi Kristuksen olemusta koskevaksi oppirakennelmaksi. Palaan siihen myöhemmin, mutta seuraava kysymys on, ellei meissä ole kuolematonta sielua, mitä meistä jää raaka-aineeksi uuden kosmoksen syntyessä?

Ruumiin ja sielun dualismista

Olen pääsiäisestä asti pohtinut hengellisen köyhyyden ohella toistakin kysymystä, ihmisen jakamista ruumiiksi ja sieluksi. Se on häirinnyt minua vuosia, kun se tulee vastaan kirkon rukouksissa. Johannes Krysostomoksen ehtoolliselle valmistautumisen rukouksessa sanotaan näin: "Herra, sinä ainoa pyhä, pyhitä minun sieluni ja ruumiini, ajatukseni ja sydämeni, tunteeni ja sisimpäni." Simeon Uusiteologi sanoo: "Suo, että minä sydän puhtaana ja sielu nöyränä, pelkääväisin mielin, tulisin osalliseksi sinun puhtaimmista ja pyhimmistä salaisuuksistasi."

Ruumis ja sen lisäksi sielu, sydän ja mieli; eikä henkeäkään pidä unohtaa luettelosta. Vanhassa Raamatun käännöksessä psalmin 143 säkein, "Niinkuin janoinen maa, niin minun sieluni halajaa sinua. Vastaa minulle pian, Herra, minun henkeni nääntyy." Ymmärränkö oikeastaan, mitä olen sanomassa, kun lausun rukousten sanoja? Krysostomoksen luettelo on ehkä hämmentävin: ruumis, sielu, ajatukset, sydän, tunteet ja sisin. Mikä on sielun suhde sydämeen? Entä henkeen? Ja miten nämä ihmisen sisäisyyttä kuvaavat ilmaisut suhteutuvat ruumiiseen?

Kesällä on ollut aikaa lukea muitakin kuin työhön liittyviä tekstejä. Asetin itselleni tehtäväksi selvittää, eroaako vanhatestamentillinen, juutalainen käsitys psyykkisestä kristillisten kirkkojen ruumis-sielu-henki -jaottelusta. Jeesus perusti opetuksensa juutalaisen tradition varaan. Otan tähän vain pari lainausta esimerkeiksi.

"Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin." (Matteus 5: 27-29)
Markus ilmaisee saman ajatuksen vähän toisin sanoin: "... jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin." (Markus 9:47).

Toisessa Matteuksen evankeliumin kohdassa fariseukset arvostelevat Jeesuksen opetuslapsia siitä, että he ryhtyvät aterioimaan pesemättömin käsin. Jeesus toteaa, että ihmistä ei suinkaan saastuta se mikä menee suusta sisään, vaan se, mitä sieltä tulee ulos. Opetuslapset pyytävät häneltä selitystä, ja saavat vastauksen: " Ettekö käsitä, että se, mikä menee suusta sisään, jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin." (Matteus, 15: 17-19).

Vielä esimerkki, jossa Jeesus parantaa halvaantuneen: " Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." Jotkut lainopettajat sanoivat silloin itsekseen: "Tuohan herjaa Jumalaa." Mutta Jeesus näki, mitä he ajattelivat, ja sanoi: "Miksi teillä on pahoja ajatuksia sydämessänne?" (Matteus 9: 2-4)

Evankeliumiteksteissä ilmiöt, joita me kutsumme sielullisiksi, sijoittuvat sydämeen. Emme nykyään sanoisi, että meillä on sydämessämme pahoja ajatuksia. Mielessähän ne ovat, samoin kuin haluavat mielikuvat, murhafantasiat ja valheelliset ajatukset. Näyttää siltä, että juutalainen psykologia eroaa melko perusteellisesti siitä hellenistisestä psykologian perinteestä, jonka kirkko 100-luvulta eteen päin omaksui ihmiskäsityksensä perustaksi. Asia on sen verran mutkikas, että tästä avautuu useamman blogimerkinnän sarja.