Sana tuli lihaksi

Pääsiäisyön liturgiapalveluksessa luetaan evankeliumitekstinä Johanneksen evankeliumin alku:

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa… Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen… Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta…

Tässä on inkarnaation kuvaus. Jumalan sana syntyy ihmiseksi. Hän, jota myöhempi teologia on kutsunut Kolminaisuuden toiseksi persoonaksi, näyttäytyy tässä sanana, joka Jumalan suusta lähtee. Vanhassa Testamentissa on paljon tekstejä, jotka luonnehtivat tätä Jumalan sanaa.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä… (1. Mooseksen kirja 1 luku)

Luomiskertomuksen alussa Jumalan ensimmäiset sanat olivat ”Tulkoon valo!” Johannes viittaa tähän, kun hän kirjoittaa: ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa…” Sana on Valo, jonka kirkkauden  opetuslapset Jeesuksessa näkivät. Johannes kirjoittaa myös, että Sana oli Jumalan luona jo alussa ja että kaikki syntyi hänen voimallaan. Arvoituksellisen kohdan tulkinta löytyy kahdesta Vanhan Testamentin tekstistä. Voi niitä olla enemmänkin, mutta seuraavat ovat minulle olleet erityisen puhuttelevia.

Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan.  Hän tahtoo oikeutta ja vanhurskautta, hänen uskollisuutensa täyttää maan. Herra on sanallaan luonut taivaat, suunsa henkäyksellä tähtien joukot. (Psalmi 33)

Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli. Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut, ei lähteitä tuomaan niiden vettä. Ennen kuin vuoret pantiin sijalleen, ennen kuin oli kukkuloita, minä synnyin, ennen kuin hän teki maat ja mannut, ennen kuin oli hiekan jyvääkään. Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle, kun hän korkeuksissa teki taivaan pilvet ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan, kun hän pani merelle rajat, loi rannat patoamaan sen vedet, ja kun hän lujitti maan perustukset. Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään. Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset. (Sananlaskujen kirja, 8 luku)

Maailma on luotu sanalla, Jumalan suun henkäyksellä. Sananlaskujen kirjassa Jumalan Viisaus kertoo itsestään. Tämäkin teksti viittaa luomiskertomuksen alkuun. Esikoinen on valo, joka syntyi Jumalan ensimmäisissä sanoissa.

  

Psalmin teksti antaa Jumalan sanalle erityisen merkityksen: Hän on uskollinen, ja näyttää sen teoillaan. Psalmin kirjoittaja viittaa tässä todennäköisesti Jumalaan ja Mooseksen lakiin, jonka kautta Vanhan Testamentin Jumala osoittaa uskollisuutensa ja ilmaisee tahtonsa. Minä luen tekstin niin, että ”Hän” viittaa Herran Sanaan, joka on tosi ja varma. Kaikki evankeliumit on oikeastaan kirjoitettu todistamaan, että Jumalan sana syntyi ihmiseksi, joka toteutti elämällään Mooseksen lain käskyt ja profeettojen ennustukset. Hesekielin kirjassa tämä Sanan inkarnoituminen saa hienon runollisen ilmaisun:

”Mutta sinä, ihminen, kuuntele mitä sinulle sanon. Älä niskoittele, niin kuin tämä niskuroiva kansa. Avaa suusi ja syö, mitä sinulle annan." Minä näin, kuinka minua kohti ojentui käsi, ja kädessä oli kirjakäärö. Se avattiin minun eteeni, ja minä näin, että se oli kirjoitettu täyteen molemmin puolin: valituksia ja huokauksia, huutoa ja tuskaa. Hän sanoi minulle: "Ihminen, syö, mitä edessäsi on. Syö tämä kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle." Niin minä avasin suuni, ja hän antoi syödäkseni sen käärön. Hän sanoi: "Ihminen, ravitse itsesi. Täytä vatsasi, syö tämä kirjakäärö, jonka minä sinulle annan." Minä söin sen, ja se maistui suussani makealta kuin hunaja. Hän sanoi minulle: "Ihminen, lähde. Mene Israelin kansan luo ja puhu, minkä minulta saat puhuttavaksesi.

Johanneksen evankeliumin alku sisältää viittauksia tuhatvuotiseen juutalaiseen tekstihistoriaan. Jeesus on se, jossa kirjoitukset käyvät toteen.

Rukous ja paastoaminen

Ortodoksisen kirkon ymmärrys itsestään tuntuu tiivistyvän Suuren Paaston sunnuntain teemoihin. Hengellisen kehityksen yhteisönä kirkko tarjoaa kaksi tukipilaria, rukouksen ja paastoamisen. Niiden välistä suhdetta Suuren Paaston tekstit tarkastelevat monin tavoin.

Syntiinlankeemuskertomuksen suuri oivallus on, että ihminen on joutunut näkyvän vangiksi ja orjaksi. Alkuperäinen yhteys kuvautuu Paratiisissa näkemisenä. Jumala on ihmisen näkyvillä. Hän käyskentelee puutarhassa iltapäivän viiletessä. Kovin kirjaimellisesti tällaista kielikuvaa tuskin voi ottaa, mutta ihmisen ja Jumalan välisen suhteen kuvauksena se on puhutteleva. Ihminen päätyi omavoimaiseksi, ja Paratiisin portti sulkeutui. Hengellinen ja maallinen ovat ajautuneet erilleen, ja Taivasten Valtakunta on muuttunut näkymättömäksi.

Näkyvän vankeudesta ihminen voi vähitellen päästä vapaaksi pyrkimällä takaisin yhteyteen. Hän voi lähestyä näkymätöntä etsimällä sitä tavalla, joka vastaa yhteyden erityisluonnetta. Se on rukous. Isä Paavo Ratilainen sanoi ristin kumartamisen sunnuntain radiopalveluksessa, että Jumala on rukouksen matkan päässä ihmisestä. ”Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”

Paastoamisen hengellistä ydintä on vaikeampi ymmärtää, sillä ymmärrämme sen langenneen luontomme mukaisesti näkyvän maailman asiana. Kieltäydymme joistakin toimintamme tavanomaisista kohteista, kuten liharuoasta, alkoholista, kahvista, elokuvista, nettipeleistä ja niin edelleen. Paasto näyttäytyy epämukavuutena ja elämisen hankaloitumisena. Jotkut ovatkin sitä mieltä, että paaston aikana olisi hyvä syödä pahalta maistuvia ruokia. Minun on vaikea ymmärtää, mitä hengellistä hyötyä sellaisesta olisi. Ärtyneeksi siitä tulee.

Paastoaminen on minulle ihmisen pyrkimystä muuttaa näkyvän ja näkymättömän voimasuhdetta sisäisessä maailmassaan. Se liittyy siten erottamattomasti hengellisen kehittymisen toiseen tukipilariin, rukoukseen. On vaikea luopua mistään, ellei saa jotakin parempaa sen tilalle. Takertuminen näkyvän maailman kohteisiin ilmenee puutteen tunteena. Puute ei katoa, jos sen tyydyttymisen mahdollistava, vaikka kuviteltukin kohde otetaan ihmiseltä pois.

Näkyvän pakottava voima heikkenee, kun näkymätön saa ihmisen mielessä enemmän sijaa. Jeesus kuvaa tätä kehitystä kahdessa vertauksessaan: ”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.”

Etsimättä näitä aarteita ei löydä. Muuta työvälinettä ei ihmisellä ole kuin rukous. Näin rukous oikeastaan edeltää paastoa. Se vähentää ulkoisten kohteiden pakottavuutta. Hengellinen yhteyden kokemus alkaa ravita ihmistä. Yhteyden syveneminen ja rikastuminen on päättymätöntä, niin kuin Gregorios Nyssalainen ja Palamas kuvaavat. Yhteyden kokemisen voima tiivistyy apostoli Paavalin sanoissa: ”Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle.”

Kaikille ei näin väkevä yhteyden kokemus liene mahdollinen. En kuitenkaan epäile Paavalin vilpittömyyttä. Hän kuvaa kirjeissään toistuvasti kääntymiskokemuksensa voimaa. Se muutti hänen elämänsä suunnan. Lakihenkisestä fariseuksesta tuli Kristuksen opetuslapsi, ja tämän yhteyden ytimenä on vapaus näkyvän orjuutuksesta.