Uutta ja vanhaa

Brittiläinen H.G. Wells kirjoittaa The Outline of History kirjassaan: "Tämä oppi taivasten valtakunnasta, joka oli Jeesuksen pääasiallinen opetus ja jolla on niin vähäinen sija kristillisessä tunnustuksessa, on varmasti yksi vallankumouksellisimmista opetuksista, joka ikinä on kohdannut ja muuttanut ihmisen ajattelua."

Tätä ole itsekin miettinyt kuluvan vuoden aikana. Jeesuksen opetuksen sisällön syrjäytti varsin nopeasti kysymys, kuka hän oli. Se ei toki ole ihme, sillä se oli mitä polttavin kysymys jo Jeesuksen eläessä: juutalaisena Jeesus syyllistyi jumalanpilkkaan väittäessään että Jumala oli hänen isänsä. Siksi hänet luovutettiin Pilatukselle kuolemantuomion täytäntöön panemiseksi. Hänen ylösnousemisensa jälkeen "viimeinen villitys oli vielä pahempi kuin ensimmäinen". Se ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa: miten ihminen voi olla Jumalan poika? Siinä oli pohdinnan ja kiistan aineksia vuosikymmeniksi, jopa vuosisadoiksi. Lopputuloksena oli oppi Jumalan kolminaisuudesta, joka kiteytettiin Nikean uskontunnustukseen.

Viime kuukausina minua on kiinnostanut Jeesuksen opetuksen suhde Vanhan Testamentin kirjoituksiin. Tavallisesti kristillisissä kirkoissa juutalaisia kirjoituksia lähestytään Uuden Testamentin valossa. Näkökulma painottuu tässäkin siihen, että Jeesuksen syntymässä, toiminnassa, kuolemassa ja ylösnousemuksessa "kirjoitukset kävivät toteen". Siinä siis korostuu kysymys Kristuksen persoonasta.

Jos tarkastelee evankeliumiin sisältyviä katkelmia Jeesuksen opetuksesta, näkökulma on hyvä kääntää päinvastaiseksi. Jeesus antaa siihen itse avaimen Matteuksen evankeliumissa: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa." Jeesus tunsi kirjoitukset, joiden ymmärtämiseen hän Luukkaan mukaan oli paneutunut varhaisnuoruudestaan lähtien. Hän käytti Mooseksen ja profeettojen kirjojen kuvakieltä monien vertaustensa aineksena. En ole Raamatun tutkija, joten valikoimani on vähäinen.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus käyttää itsestään ja tehtävästään vertausta hyvästä paimenesta. Luukkaan evankeliumiin sisältyy Jeesuksen vertaus vuorille eksyneestä lampaasta, jonka hän kantaa harteillaan takaisin laumaansa. Molempien vertausten esikuva sisältyy Hesekielin kirjan 34 lukuun:

        "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin
        paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin
        minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja
        synkkänä päivänä ovat kaikonneet. Minä tuon lampaani vieraasta maasta, minä
        kokoan ne kansojen keskuudesta, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin
        vuorilla, purolaaksoissa ja kaikilla ruohoisilla mailla. Vehmailla niityillä minä niitä
        kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla.
        Siellä, vehreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten
        rehevillä laidunmailla. Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään --
        näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta
        harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat
        ja lihavat minä pidän kurissa."

Johannes käyttää vertausta selventämään kysymystä, kuka Jeesus on. Hesekelin profetiassa paimen on Jumala itse. Johanneksen vertauksessa Jeesus sanoo: "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän." Luukas taas käyttää hyvän paimenen vertausta toisessa yhteydessä - Jeesuksen vastauksena fariseusten arvosteluun, että hän hyväksyy syntiset ja publikaanit seuraansa:

        "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai
         hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii,
         kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen,
         ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille:
         'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille:
         näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin
        yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa."

Matteuksen evankeliumissa on vertaus viinitarhan työmiehistä. Viinitarhuri kutsuu miehiä töihin. Hän lupaa ensimmäisille päivän palkkioksi denaarin. Tarjokkaita ilmaantuu pitkin päivää, ja kun tulee palkanmaksun hetki, viimeiseksi tunniksi tulleille maksetaan denaari. Ensiksi tulleet nostavat metelin, koska viinitarhan isäntä ei heidän mielestään toimi oikeudenmukaisesti.

Jumalan valtakunnan erikoinen logiikka perustuu anteeksiantoon. Hesekielin kirjassa se kuvautuu profeetan sanoissa seuraavasti:

      Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee
      vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne!
      Miksi te kuolisitte, israelilaiset! "Ihminen, sano maanmiehillesi: Jos vanhurskas tekee
      syntiä, ei hänen vanhurskautensa silloin pelasta häntä. Ja jos jumalaton luopuu
      jumalattomuudestaan, ei hänen jumalaton elämänsä vie häntä tuhoon...
      [Jos hän] vaeltaa elämän käskyjen tietä eikä enää tee vääryyttä, hän saa elää.
     Totisesti, hän ei kuole! Ainoatakaan syntiä, jonka hän on tehnyt, ei enää muisteta.

Luukkaan evankeliumissa Jeesus kuvaa tätä anteeksiannon logiikkaa kertomuksessa Tuhlaajapojasta. Vanhempi veli, joka on palvellut isäänsä kuuliaisesti, vihastuu saadessaan tietää isän teurastaneen kaiken tuhlanneelle pikkuveljelle syöttövasikan, kun tämä palaa maailmalta. Teema on sama kuin vertauksessa eksyneestä lampaasta. Jumalan valtakunnassa iloitaan, kun "jumalaton kääntyy teiltään". Hän saa palkinnokseen elämän eikä hänen rikoksiaan enää muisteta.Näin Jeesus on "lainopettaja, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa."

Jeremian kirja

Olen kuukauden ajan lukenut Jeremian kirjaa. Luku kerrallaan, jotta sen sisältö ei mene nahan alle. Kirja on kuin ennakoiva kaiku kahdentuhannen kuudensadan vuoden takaa: pakolaisuutta ja pakkosiirtolaisuutta, raunioita ja tuhoa, joka ei säästä ketään. Miehet, naiset ja lapset kuolevat miekkaan, ruttoon ja nälkään. Jerusalem ja Juuda autioituvat. Egyptiin pakeneminen ei tuo turvapaikkaa, kun Babylonian joukot vyöryvät etelään. Mutta Bablyoniakin on tuhoutuva. Sen mahdista jäävät muistuttamaan vain aavikon peittämät rauniot.

Profeetalliset näyt ovat lohduttomia. Kansa on unohtanut Jumalansa, kääntynyt seuraamaan omia halujaan ja palvelemaan omien kättensä tekoa. Jeremian Jumala on murheellinen, vihainen ja voimaton ihmisten itsekkyyden, omavoimaisuuden ja kovakorvaisuuden edessä: itse kylvätte tuhonne siemenet ja itse korjaatte hedelmät.

Pariisin eilisiltainen uuden terrori-iskun siemenet on kylvetty vuosikymmeniä sitten, kun imperialistiset valtiot jakoivat Lähi-idän maat omien intressiensä mukaan. Assyrian, Egyptin ja Babylonian sijaan näyttämölle ovat viime aikoina astuneet Yhdysvallat, Ranska ja Venäjä. Mitään ei ole opittu Vietnamista, Afganistanista, Irakista ja Libyasta. Pakolaisvirrat ovat loppumattomia. Taistelut leimahtavat terrorismina maailman kaikkiin kolkkiin.

"Voi meitä onnettomia,
meidät on tuhottu!
Meidän täytyy jättää maa,
kotimme ovat raunioina."
Kuulkaa, naiset, Herran sana,
tarkatkaa, mitä hän puhuu!
Opettakaa tyttärillenne itkuvirsi,
valituslaulu toinen toisellenne:
"Kuolema on kiivennyt ikkunoistamme sisään
ja astunut saleihimme.
Se on temmannut lapset kaduilta,
nuorukaiset toreilta."

Uskonnoton usko

Ystäväni lähetti minulle otteen Dietrich Bonhoefferin Vankilakirjeistä. Teksti on tiivis ja monisisältöinen. On vaikea kuvitella, että sen kirjoittaja oli Gestapon vanki, joka teloitettiin kuukautta ennen Saksan antautumista.

"Minusta on raskasta, etten voi nyt olenkaan auttaa Sinua – paitsi siten, että joka aamu ja ilta ja Raamattua lukiessani ja muutenkin päivän mittaan ajattelen Sinua. Sinun ei todellakaan tarvitse olla minusta huolissasi; voin tavattoman hyvin, ja hämmästyisit, jos tulisit käymään luonani. -- Sinua saattaisivat ihmetyttää ja kenties murehduttaakin korkeintaan teologiset ajatukseni johtopäätöksineen, ja tässä suhteessa koen Sinun puuttumisesi todellakin kipeänä; sillä en tiedä ketään, kenen kanssa ylipäänsä voisin näistä puhua, niin että se merkitsisi minulle selkiintymistä.

Mikä minua lakkaamatta askarruttaa, on kysymys, mitä kristinusko – tai kuka Kristus meille tänä päivänä on. Aika on ohi, jolloin saatoimme sanoa ihmisille kaikkien sanojen avulla – olivat ne sitten teologisia tai hurskaita sanoja, -- ja tämä tarkoittaa aivan yksinkertaisesti sitä, että uskonnon aika on ohi. Me kuljemme täysin uskonnotonta aikaa kohti; ihmiset eivät, sellaisina kuin he nyt kerta kaikkiaan ovat, yksinkertaisesti voi enää olla uskonnollisia. Koko 1900-vuotinen kristillinen julistuksemme ja teologiamme rakentaa ihmisessä olevalle ”uskonnolliselle apriorille”. ”Kristillisyys” on aina ollut eräs (ehkä tosi) ”uskonnon” muoto. Kun nyt eräänä päivänä käy ilmeiseksi, ettei tätä ”aprioria” lainkaan ole olemassa, -- mitä tämä siinä tapauksessa merkitsee ”kristinuskolle”.

Miten Kristus voi tulla uskonnottomien Herraksi? Onko olemassa uskonnottomia kristittyjä? Jos uskonto on vain eräs kristinuskon puku – ja tämä puku on myös eri aikoina ollut varsin erinäköinen – mitä on sitten uskonnoton kristinusko? -- Vastausta vaativat kysymykset olisivat: mitä merkitsee kirkko, seurakunta, saarna, liturgia, kristitty elämäntapa uskonnottomassa maailmassa. Miten puhumme Jumalasta – ilman uskontoa? -- Miten olemme ekklesia, ulos kutsutut, ilman että katsomme olevamme uskonnollisesti etuoikeutettuja, vaan päinvastoin, kokonaan maailmaan kuuluvia? Kristus ei silloin ole mikään uskonnon kohde, vaan jotakin aivan muuta, todellakin maailman Herra. Mutta mitä se merkitsee? 
Minun on lopetettava tältä päivältä, koska kirje voi juuri lähteä. Kahden päivän kuluttua kirjoitan Sinulle enemmän tästä. Toivottavasti ymmärrät suunnilleen, mitä tarkoitan, enkä pitkästytä Sinua. -- Nyt minun on todellakin lopetettava." 

Uskonnoton usko? Jos Kristus ei ole uskonnollinen kuva, kuka hän silloin on? Apostolit olivat hänen kanssaan ja tunsivat hänet. Heitä seuraavien kristittyjen oli luotettava apostolien todistukseen. He oppivat tuntemaan Kristuksen kuulopuheen perusteella, ellei heille käynyt niin kuin Paavalille, jolle Kristus ilmestyi. Heitä on aikojen kuluessa ollut lukemattomia. Olen varma, että Bonhoeffer oli yksi heistä. Ilman välitöntä, elävää vakuuttuneisuutta hän ei voisi kirjoittaa niin kuin kirjoittaa. Kirkkojen oppi, rituaalit ja kristityt tavat ovat kuin sokean sauva, jonka välityksellä voimme tunnustella meille näkymätöntä. Kun ne kiteytyvät uskonnoksi, olemme vaihtaneet tietoisuutemme kohdetta. Emme huomaa, että sauva on vain väline. Yksikään näkövammainen ihminen ei tekisi tätä erehdystä. 

Erehdys ei koske vain kristinuskoa, vaan se toteutuu kaikissa uskonnoissa silloin, kun uskonharjoittamisen muodot syrjäyttävät niiden todellisen kohteen, joka on aina salattu. Seuraava lainaus Jesajan kirjan ensimmäisestä luvusta on mitä havainnollisin esimerkki: 

"...kuuntele Jumalamme puhetta, sinä Gomorran kansa.
Mitä minä kostun teidän ainaisista uhreistanne, sanoo Herra.
Olen saanut kyllikseni polttouhreista,
pässeistä ja syöttiläiden rasvasta,
ei minua miellytä vuohien, ei mullien eikä
karitsojen veri. Kuka teitä on käskenyt niitä tuomaan
ja tungeksimaan minun esipihoillani,
kun tulette kasvojeni eteen?
Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne,
minä inhoan niiden savua!
Uusikuu ja sapatti, kokoukset ja juhlat -
minä en siedä teidän pyhiä juhlianne ja pahoja
tekojanne.
Teidän uudenkuun menonne ja juhlapäivänne -
minä vihaan niitä.
Niistä on tullut minulle taakka, jota olen väsynyt kantamaan.
Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat."

Hengellisyys on käytännöllistä

Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on yksi minulle puhuttelevimmista. Se on osuva kuvaus hengellisen elämän pelottavasta puolesta. Hengellisyys ei ole läheskään aina rakkautta, iloa ja rauhaa.

"Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin.  Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö."  Silloin Pietari sanoi hänelle: "Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin." "Tule!" sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?" Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi."

Sen, joka haluaa kohdata Jeesuksen, jättää kiinteän maan taakseen. Eikä pidä pelätä, vaikka tuuli on raju ja aallot korkeita. Myrskyn lähteitä on mahdotonta tietää etukäteen, mutta ennemmin tai myöhemmin se tulee. Hengellisyys on tosiaan kuin kävelyä veden päällä. Oppilauseet ja uskomukset ovat tulitikuista koottu lautta, jonka ensimmäinen aalto hajottaa. "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo."
Varautukoon se, joka tälle meritielle lähtee. Ainoa, johon voi panna luottamuksensa, on Kristuksen uskollisuus  - se että hän ojentaa kätensä. Tähän luottamukseen kehottaa liturgiassa usein toistuva rukouspyyntö "antakaamme itse itsemme, toinen toisemme, ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan haltuun. Muistan, kuinka kehoitus minua runsas vuosi sitten vaivasi. Ja vaivaa se vieläkin, kun evankeliumin tekstiä kuuntelee.

Hengen aineellisuus

Viime sunnuntain evankeliumitekstinä on Vuorisaarnan kohta, jossa Jeesus puhuu Jumalan huolenpidosta: "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?"

Tällä kertaa huomioni kiinnittyi kohtaan, jossa Jeesus rinnastaa hengen ruokaan ja juomaan. Ruumiin yhteydessä hän viittaa vaatteisiin. Sielua ei tässä ollenkaan esiinny, ja sikäli Jeesuksen sanat nojautuvat johdonmukaisesti juutalaiseen  ihmis- ja maailmankuvaan. Mutta henki on enemmän kuin ruoka ja juoma?

Samantapainen rinnastus esiintyy Johanneksen evankeliumin kertomuksessa Samarialaisesta naisesta. Opetuslapset ovat lähteneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Sillä välin Jeesus on istahtanut kaivolle, josta samarialainen nainen on tullut ammentamaan vettä. Jeesus rikkoo perinnäissäännöksiä puhumalla vierasheimoisen naisen kanssa, joka keskustelun kuluessa alkaa tunnistaa kohtaamisen ainutlaatuisuuden. Hän lähtee kaupunkiin kutsumaan muita paikalle. Opetuslapset palaavat ruoka mukanaan: "Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: 'Rabbi, tule syömään.' Mutta hän sanoi heille: 'Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.' Opetuslapset kummastelivat keskenään: 'Onko joku tuonut hänelle syötävää?' Mutta Jeesus jatkoi: 'Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.'"

Jo keskustellessaan naisen kanssa Jeesus rinnastaa juomaveden hengelliseen veteen: "Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." Ruoka ja juoma - kuten Vuorisaarnassa. Meille, joiden ajattelun kreikkalaisperäinen erottelu aineeseen ja aineettomuuteen on muovannut, tällainen puhe on lähes mahdoton ymmärtää. Henki on aineellisuuden erottamaton osa.

Ruoka ja juoma ovat hengen edellytyksiä, tai oikeammin hengen olemassa olemista maailmassa. Ihminen on elävä olento siinä missä kaikki muukin elollinen. Nykytieteessä sanomme, että elämä on energiaa - elektronien vaihtoa.

Jos henki on aineellisuutta, miksi sitten Jeesus erottaa juomaveden hengen vedestä, tai hengen ruoasta ja juomasta? Ymmärryksessäni tämä erottelu viittaa siihen, että henkeä on tutkittava sisällöllisenä - kohteellisena ilmiönä. Vuorisaarnassa Jeesus lopettaa tarkastelunsa näin: "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin."

Jumalan tahtoa etsivä ihminen ei lakkaa olemasta aineellinen, elävä olento. "Pakanat" ovat ihmisiä, joiden hengen sisältö on täyttynyt vain näkyvän maailman kohteilla. Silloin suhtautuminen niihin muuttuu huolentäyteiseksi, ja niin olemme taas lankeemuksen ytimessä: eläväksi tekevää yhteyttä etsitään kohteista, jotka apostoli Paavalin sanoin " katoavat käytön jälkeen."

Molekyylibiologiaa ihmettelemässä

Sähköä syövien mikrobien kiehtovuus lähetti minut perehtymään molekyylibiologian alkeisiin. Nature Scitable -sivusto sisältää tieteenalaan perehtymättömällekin avautuvia artikkeleita. Suomalainen Solunetti on mainio täydennys. Kiinnostuin erityisesti solukalvon kanavaproteiineista ja niiden ionikanavista, joiden kautta elektronien vaihto toteutuu. Vahinko, että ikä asettaa rajan sille mitä vielä ehtii opiskella. Luonnonilmiöiden mikromaailma on ihmeellinen. Voi sitä, joka haluaa pitää Raamattua luonnontieteen oppikirjana. Hän ei koskaan pääse näkemään luomistyön ihmeitä, joita ihminen on tarkoitettu selvittämään. Jumala loi ihmisen kaltaisekseen, ymmärtämään ja ihmettelemään näkyvän maailman rakentumista ja kehitystä. Tieteet ovat luomisen salaisuuksien päättymättöntä, ymmärtämistä tavoittelevaa toimintaa. Jokaisen ratkaistun arvoituksen takaa avautuu uusia näköaloja. Se mitä solun toiminnasta opetettiin koulussa 1960-luvun alussa on jo kauan sitten tieteessä ohitettu hahmotustapa. Oli solukalvo, solulima ja tuma. Mitä tieteessä tapahtuisi, jos siitä tehtäisiin dogmi? Pidä hyvänäsi äläkä kysele enempää. Tällaista suhtautumista Jumala ei meiltä odota, vaan sitä, että käytämme inhimilliset kykymme tavoittamaan maailmankaikkeuden ihmeellisyyksiä, joista me itse emme ole vähäisimpiä.

Elämä on elektronien vaihtoa

Helsingin Sanomien tiedesivulla oli 13.5. mielenkiintoinen kirjoitus Etelä-Kalifornian yliopiston tutkijaryhmän havainnoista.
"Professori Kenneth Nealsonin ryhmän bakteerit ovat samaa sukujuurta kuin muukin Maa-planeetan elämä, mutta ne hankkivat elantonsa tavalla, jota monikaan ei olisi uskonut mahdolliseksi. Ne käsittelevät raakaa sähköä.
Etelä-Kalifornian yliopiston tutkijat ovat löytäneet vesistä ja maaperästä jo toista tuhatta mikrobia, joiden voi sanoa joko syövän tai hengittävän sähköä. Ne vaihtavat elektroneja suoraan ympäristönsä kanssa biologisten sähköjohtojen avulla."
Näitä merkillisiä eliöitä löytyi merenpohjan mudasta Kalifornian rannikon tuntumassa. Matti Jalasvuori Jyväskylän yliopistosta tutkii Islannin kuumissa lähteissä eläviä bakteeraja. Hän kommentoi kalifornianalisten havaintoja: "Kaikki elämähän perustuu elektroneista saatavaan energiaan, joten miksipä ei olisi eliöitä, jotka käyttävät niitä suoraan", Jalasvuori toteaa.
Artikkelissa todetaan, että elektronien siirto on kaikelle elämälle yhteinen tapa hankkia ja käsitellä energiaa. Elektroneja siirretään molekyyliltä toiselle, ja samalla niistä irrotetaan energiaa.
Minusta tämä on tavattoman kiehtova löydös.  Se tuo mieleeni Kari Enqvistin jo kauan sitten esittämän väitteen, että kaikkihan on vain hiukkasten liikettä. Olen pitänyt sitä äärireduktionistisena näkökulmana, joten täytyy miettiä, miksi elämän hahmottaminen elektronien vaihdoksi tuntuu niin kiehtovalta.
Lev Vygotski etsi lyhyen tieteellisen uransa aikana psykologian "alkusolua", yksinkertaista selittävää periaatetta. Sen avulla olisi mahdollista johtaa ihmisen psyykkinen kehitys alkeismuodoistaan kulttuurivälineitä käyttävän ihmispersoonallisuuden ymmärtämiseen. Elektronien vaihto näyttää tällaiselta biotieteiden selittävältä periaatteelta. Jo mikrobien maailmassa alkaa syntyä eriytymistä, joka perustuu eliön ja ympäröivien mineraalien väliseen vuorovaikutukseen.
Tieteiden selittävien periaatteiden tehtävänä on kiteyttää se dynamiikka, jonka varassa tieteen tutkimat ilmiöt kehittyvät, rikastuvat ja muuntuvat. Elektronien vaihdon hienous piilee minusta juuri siinä, että sen avulla on mahdollista suhteellistaa aikaisempi käsityksemme auringon energiasta elämisen edellytyksenä. Nyt se on osoittautunut rajoittuneeksi.

Tuomaan evankeliumia lukiessa

Luen Tuomaan evankeliumia, joka osui silmiini Early Christian Writings – sivustolla. Teksti poikkeaa kanonisista evankeliumeista. Se on valikoima Jeesuksen vertauksia ja sanontoja. Niitä ei ole sijoitettu kerronnalliseen yhteyteen. Joskus mainitaan kysyjä, jolle Jeesus osoittaa vastauksensa.

Mietin, miksi tätä tekstiä ei ole hyväksytty Uuden Testamentin kaanoniin. Löysin Risto Uron asiaa sivuavan artikkelin ”Jos Tuomas olisi viides evankeliumi”, joka tarkastelee tekstin tulkinnallisia ulottuvuuksia.

Maallikon vapaudella ajattelen, että evankeliumi on ollut opillisesti hankala, koska se ei anna lukijoille mitään johtolankoja ymmärtämisen suunnista. Jeesus puhuu vertauksin. Ne ovat jo itsessään moniselitteisiä. Kun niiden ympärille ei ole sijoitettu tulkinnallisia avaimia, kuten kanonisissa evankeliumeissa, teksti on ollut altis kaikenlaiselle spekuloinnille. Sen koptinkielinen versio löytyi 1945 osana Nag Hammadin kirjastoksi kutsuttua kokoelmaa. Löydön sijainti ja kätkemisen olosuhteista tehdyt päätelmät liittivät evankeliumin gnostilaisuuteen. Se lienee pääasiallinen syy tekstikokoelman piilottamiseen; kirjaroviot ovat kuuluneet kirkonkin historiaan.

Minä kuulen Tuomaan evankeliumissa Jeesus Nasaretilaisen äänen. Se on sävyltään paikka paikoin samanlainen kuin Johanneksen evankeliumissa. Jeesus käyttää itsestään valon metaforaa. Hän näkee ihmisen lankeemuksen rajoittumisena näkyvään maailmaan. Kääntyminen ja hengellinen kehitys merkitsee ”riisuutumista” ja paluuta. Gnostilaisuus varmaan hyödynsi näitä kielikuvia, mutta "valon ja paluun" ajattelutapa kuvautuu jo Mooseksen kirjoissa ja muissakin Vanhan testamentin teksteissä. Tuomasta voi hyvin lukea tästä tulkinnallisesta lähtökohdasta.

Erityisen mielenkiintoisia evankeliumissa ovat Jeesuksen viittaukset ”yhteen”. Synoptisten evankeliumien englanninkielisissä käännöksissä parantuminen kuvautuu eheytymisenä. Se on myös varhaisimmissa käännöksissä pelastumisen synonyymi. Jeesus sanoo Markuksen evankeliumissa verenvuotoa sairastaneelle naiselle: ” Daughter, thy faith hath made thee whole”.  Tuomaksen evankeliumissa eheytyminen näyttää monessa yhteydessä kuvautuvan yhdeksi kehittymistä. Se muistuttaa Paavalin lausumaa Galatalaiskirjeessä: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”

Risto Uro kiinnittää huomiota sanaan monachos, joka kreikaksi viittaa yksin elävään. Se voi hänen mielestään kuitenkin tarkoittaa myös ”yhtä”, yhdeksi tulemista, kuten syyriankielinen vastine ihidaja. Minulle juuri tämä eheytymisen näkökulma on Tuomaan evankeliumin toistuva teema.

”Kun teette kaksi yhdeksi, sisäpuolen samanlaiseksi kuin ulkopuolen, ulkopuolen samanlaiseksi kuin sisäpuolen, yläpuolen samanlaiseksi kuin alapuolen, toisin sanoen, teette miehen ja naisen yhdeksi, ettei mies ole mies, eikä nainen nainen..., silloin pääsette sisälle valtakuntaan.” (22.)

Yhdeksi kehittyminen merkitsee kaiken dualismin, myös ajattelun dualismien voittamista. Ruumis ja sielu, aine ja henki, maailma ja Taivasten valtakunta, elämä ja kuolema, nykyisyys ja tuleva – kaikki nämä ajattelemisen kategoriat, joiden kahleisiin olemme itsemme sitoneet, on ylitettävä. Miten?