Lankeemus ja paluu

Suuren Paaston ensimmäisellä viikolla ortodoksisen kirkon liturgiset tekstit panevat meidät katsomaan langennutta tilaamme ja sen vakavuutta. Palveluksissa luetaan Genesistä, Jesajan kirjaa ja Sananlaskujen kirjaa. Andreas Kreetalaisen katumuskanoni, jota luetaan ehtoonjälkeisissä palveluksissa maanantaista torstaihin, käyttää koko Vanhan ja Uuden Testamentin kuvastoa näyttämään pohjattoman surkeutemme. Samoin se avaa raamatullisten esikuvien avulla näköalan kohti paranemista.

Kirkko ei mielistele tässä ketään. Lankeemuksen syvyys osoitetaan heti Genesiksen alussa asettamalla sen mittapuuksi ihmisen alkuperä Jumalan työtoverina. Minua siinä puhuttelee erityisesti idea sanoista Jumalan uutta luovan toiminnan välineinä.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä,  ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi.

Jumala sanoo, ja niin tapahtuu. Jumala antaa tapahtumalle nimen. Tämän kyvyn hän antaa myös ihmiselle, jonka hän kutsuu kaltaisekseen.

Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Genesiksen alku sisältää kaksi luomiskertomusta. Ensimmäinen kuvaa Jumalan toimintaa, ja toinen erityisesti ihmisen suhdetta Jumalaan, joka myös määrittää hänen paikkansa maailmassa. Ihmisellä on jumalankaltainen valta hallita kaikkea, mihin hän kohdistaa toimintansa. Niin kuin Jumala, ihminen ottaa maailman haltuunsa sanan voimalla.

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä… Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. Näin ihminen antoi nimet kaikille  karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille.

Tieteet ovat osoitus ihmisen nimeä antavan toiminnan universaalisuudesta. Meille ei ollut olemassa kvasaareja, pimeää ainetta, bosoneja, nukleiinihappoja ja solujen mitokondrioita, ennen kuin ihminen asetti niiden välittämät ilmiöt tutkimuksensa kohteiksi.

Jumala asetti ihmisen työtoverikseen, viljelemään ja varjelemaan Eedenin puutarhaa, jollaisena maailma kertomuksessa kuvataan. Rakkaus ja yhteys ovat luomistyön perustana. Se on rikkoutunut, ja niin ihminen käyttää luovia voimiaan vallan, alistamisen ja tuhoamisen palveluksessa. Jesajan kirjan ensimmäinen luku näyttää tämän alastomasti:

Kuule, taivas, kuuntele, maa! Herra puhuu: -- Minä kasvatin lapsia, saatoin heidät täyteen mittaan, mutta uhmaten he ovat nousseet minua vastaan. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua. Voi syntistä kansaa, raskaasti rikkonutta sukua, pahantekijöiden perhettä, rikoksiin eksyneitä lapsia! He ovat luopuneet Herrasta, he ovat halveksineet Israelin Pyhää ja kääntäneet hänelle selkänsä. Mihin teitä vielä on lyötävä, kun yhä vain uhmaatte? Koko pää on haavoilla, koko sydän sairas. Jalkapohjista päälakeen ei tervettä paikkaa, vain mustelmaa ja juomua ja verestä haavaa. Ei niitä ole puhdistettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut… Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa… Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut.

Paluu on mahdollinen. Oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja laupeus ovat sen moraalisena tienviittana. Jumalan huolenpito toteutuu maailmassa ihmisen kautta. Ellei ihminen suostu Jumalan työtoveriksi, hän jatkaa tuhoavaa elämäntapaansa. Miekka syö. Näinä poliittisen, etnisen ja uskonnollisen vihan aikoina Jesajan ennustus on kolkko.

Kirkko ei mielistele mukavuudenhaluista ja henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan huolta kantavaa ihmistä. Suuren Paaston aika on kääntymisen mahdollisuuden julistusta. Se ei vain kantaudu kirkon seinien ulkopuolelle.

Laskiaissunnuntai

Taas on vuosi takana ja Suuri Paasto on ovella. Vuosi sitten mietin ihmisen omavoimaisuuden seuraamuksia, joita Genesiksen kirjassa kuvataan hyvän- ja pahantiedon puun vertauskuvalla. Minulle sen ytimenä on ollut ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden tuhoutuminen. Jumala on muuttunut näkymättömäksi ja kadonnut. Yksin on pärjättävä, kunnes muuttuu jälleen maaksi. V.A. Koskenniemen paatoksellinen runo Yksin oot sinä ihminen tiivistää osamme. Pidän erityisesti Kaisa Korhosen tulkinnasta, (Youtube-linkki) joka Kaj Chydeniuksen sovittaman "Hyppään, tanssaan kultani kanssa" piirileikkilaulun tahdittamana muuntuu asiaintilan epäsentimentaaliseksi toteamiseksi. Mikäs tässä. 

Psykoanalyysin havainnot ovat syntyneet langenneen luontomme arkipäivän tutkimisessa. Analyytikot ovat kuvanneet lukuisia toimintatapoja, joiden avulla suojaudumme yhteyden poikkimenemisen kauhulta ja häpeältä. Havainnoista voi tiivistää kolme melko usein näyttäytyvää psyykkistä rakennetta. Alttius samastaa maailma omiin mielikuviin ja käsityksiin - arkipäivän narsismi - on kenties alkuperäisin ja yleisin. Toinen on yliminä, jota lapsi oppii pitelemään kädestä toisella ikävuodellaan, kun aikuinen ei ole läsnä. Se on rakenteena universaali, mutta sen vaihtelut ovat moninaisia. Kolmanneksi tulevat Melanie Kleinin kuvaamat maaniset suojat. Kaisa Korhosen tulkinta Koskenniemen runosta on sinne päin kallellaan. Kerrassaan verraton kiteytys on Tauno Palon ja Ansa Ikosen laulelma Potkut sain (Youtube-linkki). "Ei tee mitään, ei tee mitään, länteen itään, länteen itään riittää maailmaa jos vain on mieli rohkea..." Mikäs tässä.

Tule niin näet

Kolleegani kysyi minulta jokin aika sitten, "Uskotko SINÄ, että Nasaretilainen herätettiin kuolleista?" Sanojen painotus kertoi, että hän kysyi vakavissaan. Vastaaminen ei ollut helppoa. Kysyjän lähtökohta oli, että vakuuttuneisuuteni perustuu hyvin muodostettuun lauseeseen, jonka totuusarvo on määritelty toistuvasti yhtäpitävän ja yleisesti pätevän menettelyn avulla. Tieteiden lauseet muodostetaan näin. Voimme vakuuttua väitteen totuudellisuudesta, vaikka emme itse toista  todistamisen käytäntöä.

Mieleeni tuli Ludwig Wittgensteinin kokoelma "Varmuudesta". Hän pohtii kysymystä väitteiden totuusarvoista niin kovin vivahteikkaasti. Millaisen toiminnan osana tai kontekstissa jokin lausuma on kohdallinen? Onko olemassa lausumia, joiden viittaussuhde kohteeseensa ei välity tai ole syntynyt jonkin toiminnan kautta? Entä kun joku kohtaa lauseen, joko puhuttuna tai kirjoitettuna? Voiko hän vakuuttua siihen sisältyvän väitteen yhtäpitävyydestä viittauskohteen kanssa?

Mihin minun vakuuttuneisuuteni perustuu? Voinko avata yli kolmenkymmenen vuoden hengellisen kokemuksen kehityshistoriaa muotoilemalla väitelauseita? Mieleeni tuli Johanneksen evankeliumin kohta, jossa Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat." Natanael epäili väitteen paikkansa pitävyyttä ja tokaisi: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus vastasi: "Tule niin näet."

Kohde avautuu vain kun asettuu käytännölliseen yhteyteen sen kanssa. Lausumilla voi sitten yrittää kuvata kokemusta, jonka yhteys kohteen kanssa on synnyttänyt. Apostoli Paavali ilmaisee tämän mitä ytimekkäimmin uskontunnustuksessaan. Vanhan Testamentin kirjoitukset olivat hänelle ennuskuvia. Ne ilmaisevat aikansa hengellisten ihmisten toivoa ja vakuuttuneisuutta Messiaasta, Jumalan voidellusta. Mutta ei Paavali perustanut vakuuttuneisuuttaan kirjoituksiin, vaan ilmestyskokemukseensa, kohtaamiseensa Nasaretilaisen kanssa. Kristuksen tuntemisesta tuli hänen elämänsä päämäärä. Kohtaaminen ei siis ollut mikään ainutkertainen ihmetapahtuma. Se oli alku pitkälle kehitykselle, jota elävä hengellinen yhteys Kristukseen ravitsi.

Minun oli kerrottava kysyjälleni, että 33 vuotta sitten minäkin koin ilmestyksen, jossa Jumala puhutteli minua vuorella pilvenpatsaassa ja ukkosen jyrähdyksessä Skotlannissa, Skyen saarella. Silloin en vielä tunnistanut kokemuksen hengellistä luonnetta. Luonto puhui, mutta se puhutteli minua näyttämällä millainen suhde minulla oli itseeni ja sen myötä muihin. Se oli viiltävä selvänäköisyyden hetki, ja minun oli pakko kirjoittaa se muistiin matkapäiväkirjaani. Päiväkirja sattui käsiini pari vuotta sitten. Muistiinpanojen viimeinen lause yllätti minut: "Dona nobis pacem." Olin kirjoittanut rukouksen, vaikka tuohon aikaan olin vakaumuksellinen ateisti.

Tuossa kohtaamisessa on minun hengellisen kehitykseni alkukohta, vaikka en sitä silloin käsittänyt. Vakuuttuneisuus syntyy yhteydestä kohteeseen, ja tämä yhteys on säilynyt ja rikastunut tavalla, jota olisi ollut mahdotonta ennakoida. Yllättyminen on hengellisen kokemuksen perustavin ominaisuus.