Tiede Jumalan ylistyksenä

On sanottu, että Jumalan tunteminen saa ihmisen ylistämään häntä. Näin on syntynyt psalmirunous, jonka hepreankielinen nimitys on Tehillim – ylistyslaulut. Lukiessani tutkijoiden teoriaa nuoren Jupiterin osuudesta planeettojen muodostumisessa ajattelin psalmia 104. Se luetaan jokaisen ehtoopalveluksen alussa Jumalan luomistekojen ylistyksenä. ” Sinä panit kuun jakamaan aikaa, ja aurinko tietää laskemisensa hetken. Sinä lähetät pimeyden, ja tulee yö… Lukemattomat ovat tekosi, Herra. Miten viisaasti olet ne tehnyt!”

Psalmin sisältö ilmentää syntyaikansa maailmankuvaa. Silloin ei tunnettu Jupiteria eikä maata aurinkoa kiertävinä planeettoina. Psalmin ydinajatus on kirjoitettu sen loppuun: “Olkoon Herran kunnia ikuinen! Saakoon hän iloita kaikista teoistaan, hän, jonka katseesta maa järisee, jonka kosketuksesta vuoret savuavat! Herraa minä ylistän koko elämäni ajan, laulan Jumalalle niin kauan kuin elän. Olkoot mietteeni hänelle mieleen, että saan iloita Herrasta.”

Jumalalle on mieluisaa, että ihminen käyttää lahjojaan oppiakseen ymmärtämään hänen luomistekojaan. Se synnyttää ihmisessä myös hengellisen ilon. Vastavuoroinen yhteys, josta olen aiemmin kirjoittanut, voi toteutua myös ihmisen tieteellisessä työssä. Niinpä nykytutkija voisi kirjoittaa psalmin tähän tapaan:

Sinä olet synnyttänyt galaksien joukot. Sinä tiivistät kaasupilvet tähdiksi ja niitä kiertäviksi planeetoiksi. Sinä olet määrännyt tähdille ajan, jonka lopulla niiden palo hiipuu. Ne kutistuvat valkoisiksi kääpiöiksi tai luhistuvat mustiksi aukoiksi, joista yksikään valonsäde ei pääse pakenemaan. Sinä loit Jupiterin jakamaan asteroidien parvet ja määrittämään maan rakennusaineet…

Tieteessä ei voi sanoa ”Sinä olet synnyttänyt” tai ”Sinä loit”. Jumalan luomaa maailmankaikkeutta tutkiessaan ihminen voi vain pyrkiä saamaan selville, kuinka sen monimuotoisuus on kehittynyt ja millaiset ilmiöt tuota kehittymistä välittävät. Psalmi ei kuitenkaan ole luonnontieteellisten tosiasioiden kooste, vaan Jumalan puhuttelua. Tutkija voi täydestä sydämestään lausua ”Olkoot mietteeni hänelle mieleen, että saan iloita Herrasta.”  Tutkimustyö voi olla tutkijalle jumalanpalvelusta ilman, että hänen täytyy sen vuoksi rajoittaa tieteelliseen työhön sisältyvää toiminnan ja ajattelemisen vapautta.

Merkit tieteiden työvälineinä

Luonnontieteet tutkivat vuorovaikutuksia, jotka jättävät jälkiä. Tämä pätee hiukkasfysiikkaan ja kosmologiaan yhtä hyvin kuin geologiaan, paleontologiaan tai arkeologiaan. Jälkien rekisteröinnin ja havainnoin välineet ovat osa kokonaisuutta. Galilein kaukoputki toi näkyville Venuksen vaiheet. CERN on vaikuttava kokonaisuus. Sen hiukkaskiihdyttimessä tuotetaan ja rekisteröidään vuorovaikutusilmiöitä, joiden olemassaolosta emme tienneet mitään 50 vuotta sitten. Historiallisissa luonnontieteissä ilmiöiden synnyttäminen kokeellisesti on mahdollista vain rajoitetusti. Mutta usein jonkin toisen tieteen piirissä kokeellisesti syntynyt tieto toimii havainnoinnin ja tulkinnan välineenä.

Helsingin Sanomien tiedeuutinen Jupiterin muodostumisesta (14.6.) on hieno esimerkki kuinka kokeellinen tutkimus toiselta tieteenalalta auttaa havaittujen jälkien tulkintaa:

Itse Jupiterista ei voida kerätä näytteitä, mutta meteoriitit paljastavat, millainen alkuaineiden koostumus muinaisessa aurinkokunnassa on ollut.
Tutkijat mittasivat meteoriiteista kahden alkuaineen, volframin ja molybdeenin, isotooppien pitoisuuksia. Karkeasti sanottuna molybdeenin isotooppien suhde kivinäytteessä kertoo sen, missä päin nuorta aurinkokuntaa tuo kivi on muodostunut. Volframin isotoopit puolestaan paljastavat, miten vanha kivi on.

Molybdeenin ja volframin isotoopit ovat merkkejä, joiden viiteverkostoa hyödyntämällä Jupiter-tutkijat saattoivat tehdä uudenlaisen tulkinnan planeetan roolista aurinkokunnan varhaisessa kehityksessä. On tarvittu yli kaksisataa vuotta kemian ja metallurgian piirissä koottua kokeellista ja teknistä tietoa. Sen myötä näiden metallien merkkifunktio on kiteytynyt niin hienostuneeksi, että sen varassa voidaan tehdä päätelmiä Jupiterin synnystä. Lainaan vielä tutkijoiden päätelmää:

[Jupiter] muodostui ehkä jo miljoona vuotta sen jälkeen, kun aurinkokunta sai alkunsa. Tähtitieteellisessä mittakaavassa tämä on hyvin lyhyt aika.
Massiivisen Jupiterin vetovoimalla on ollut valtava vaikutus siihen, miten nuoren aurinkokunnan planeetat muodostuivat Aurinkoa kiertävästä aineesta ja pölystä tiivistymällä. Uuden teorian mukaan se on toiminut eräänlaisena tiesulkuna, joka on estänyt ainetta kasautumasta lähemmäs Aurinkoa niin kutsutulle elämänvyöhykkeelle.
Kenties tästä syystä aurinkokunnassamme ei ole niin sanottua supermaapalloa – Maata suurempaa, mutta Neptunusta pienempää kiviytimistä planeettaa, joka kiertäisi verrattain lähellä emotähteään.