Brittiläinen H.G. Wells kirjoittaa The Outline of History kirjassaan: "Tämä oppi taivasten valtakunnasta, joka oli Jeesuksen pääasiallinen opetus ja jolla on niin vähäinen sija kristillisessä tunnustuksessa, on varmasti yksi vallankumouksellisimmista opetuksista, joka ikinä on kohdannut ja muuttanut ihmisen ajattelua."
Tätä ole itsekin miettinyt kuluvan vuoden aikana. Jeesuksen opetuksen sisällön syrjäytti varsin nopeasti kysymys, kuka hän oli. Se ei toki ole ihme, sillä se oli mitä polttavin kysymys jo Jeesuksen eläessä: juutalaisena Jeesus syyllistyi jumalanpilkkaan väittäessään että Jumala oli hänen isänsä. Siksi hänet luovutettiin Pilatukselle kuolemantuomion täytäntöön panemiseksi. Hänen ylösnousemisensa jälkeen "viimeinen villitys oli vielä pahempi kuin ensimmäinen". Se ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa: miten ihminen voi olla Jumalan poika? Siinä oli pohdinnan ja kiistan aineksia vuosikymmeniksi, jopa vuosisadoiksi. Lopputuloksena oli oppi Jumalan kolminaisuudesta, joka kiteytettiin Nikean uskontunnustukseen.
Viime kuukausina minua on kiinnostanut Jeesuksen opetuksen suhde Vanhan Testamentin kirjoituksiin. Tavallisesti kristillisissä kirkoissa juutalaisia kirjoituksia lähestytään Uuden Testamentin valossa. Näkökulma painottuu tässäkin siihen, että Jeesuksen syntymässä, toiminnassa, kuolemassa ja ylösnousemuksessa "kirjoitukset kävivät toteen". Siinä siis korostuu kysymys Kristuksen persoonasta.
Jos tarkastelee evankeliumiin sisältyviä katkelmia Jeesuksen opetuksesta, näkökulma on hyvä kääntää päinvastaiseksi. Jeesus antaa siihen itse avaimen Matteuksen evankeliumissa: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on
tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin
isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä
uutta että vanhaa." Jeesus tunsi kirjoitukset, joiden ymmärtämiseen hän Luukkaan mukaan oli paneutunut varhaisnuoruudestaan lähtien. Hän käytti Mooseksen ja profeettojen kirjojen kuvakieltä monien vertaustensa aineksena. En ole Raamatun tutkija, joten valikoimani on vähäinen.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus käyttää itsestään ja tehtävästään vertausta hyvästä paimenesta. Luukkaan evankeliumiin sisältyy Jeesuksen vertaus vuorille eksyneestä lampaasta, jonka hän kantaa harteillaan takaisin laumaansa. Molempien vertausten esikuva sisältyy Hesekielin kirjan 34 lukuun:
"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse
lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin
paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat
hajaantuneet hänen ympäriltään, niin
minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne
sumuisena ja
synkkänä päivänä ovat kaikonneet. Minä tuon lampaani vieraasta maasta, minä
kokoan
ne kansojen keskuudesta, tuon ne omaan maahansa ja
kaitsen niitä Israelin
vuorilla, purolaaksoissa ja
kaikilla ruohoisilla mailla. Vehmailla niityillä
minä niitä
kaitsen, niiden laidun on Israelin
korkeilla vuorilla.
Siellä, vehreillä kedoilla, ne
saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin
vuorten
rehevillä laidunmailla. Minä kaitsen
itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään --
näin
sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon
takaisin laumasta
harhautuneen, minä sidon murtuneen
jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat
ja lihavat
minä pidän kurissa."
Johannes käyttää vertausta selventämään kysymystä, kuka Jeesus on. Hesekelin profetiassa paimen on Jumala itse. Johanneksen vertauksessa Jeesus sanoo: "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne
tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä
Isän." Luukas taas käyttää hyvän paimenen vertausta toisessa yhteydessä - Jeesuksen vastauksena fariseusten arvosteluun, että hän hyväksyy syntiset ja publikaanit seuraansa:
"Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi
niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai
hän jättää
ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen
perään ja etsii,
kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten
hartioilleen,
ja kotiin tultuaan hän kutsuu
ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille:
'Iloitkaa
kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli
kadoksissa.' Minä sanon teille:
näin on
taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy,
iloitaan siellä enemmän kuin
yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka
eivät ole parannuksen tarpeessa."
Matteuksen evankeliumissa on vertaus viinitarhan työmiehistä. Viinitarhuri kutsuu miehiä töihin. Hän lupaa ensimmäisille päivän palkkioksi denaarin. Tarjokkaita ilmaantuu pitkin päivää, ja kun tulee palkanmaksun hetki, viimeiseksi tunniksi tulleille maksetaan denaari. Ensiksi tulleet nostavat metelin, koska viinitarhan isäntä ei heidän mielestään toimi oikeudenmukaisesti.
Jumalan valtakunnan erikoinen logiikka perustuu anteeksiantoon. Hesekielin kirjassa se kuvautuu profeetan sanoissa seuraavasti:
Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta
kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee
vaan
että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää!
Kääntykää pahoilta teiltänne!
Miksi te kuolisitte, israelilaiset! "Ihminen, sano maanmiehillesi: Jos vanhurskas
tekee
syntiä, ei hänen vanhurskautensa silloin
pelasta häntä. Ja jos jumalaton luopuu
jumalattomuudestaan, ei hänen jumalaton elämänsä vie
häntä tuhoon...
[Jos hän] vaeltaa elämän käskyjen tietä
eikä enää tee vääryyttä, hän saa elää.
Totisesti, hän ei kuole! Ainoatakaan syntiä, jonka hän on
tehnyt, ei enää muisteta.
Luukkaan evankeliumissa Jeesus kuvaa tätä anteeksiannon logiikkaa kertomuksessa Tuhlaajapojasta. Vanhempi veli, joka on palvellut isäänsä kuuliaisesti, vihastuu saadessaan tietää isän teurastaneen kaiken tuhlanneelle pikkuveljelle syöttövasikan, kun tämä palaa maailmalta. Teema on sama kuin vertauksessa eksyneestä lampaasta. Jumalan valtakunnassa iloitaan, kun "jumalaton kääntyy teiltään". Hän saa palkinnokseen elämän eikä hänen rikoksiaan enää muisteta.Näin Jeesus on "lainopettaja, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä
uutta että vanhaa."
