Kääntymyksestä

Maailman pelastuminen alkaa kääntymyksestä. Vanhan Testamentin teksteissä se kuvautuu aina kansan kollektiivisena tekona. Israelin kansa luopuu alituisesti Jumalasta ja kääntyy palvomaan ihmisten luomia jumalankuvia. Ne ovat pettäviä harhakuvitelmia, jotka ajavat kansan tuhon partaalle. Jesajan profetia alkaa luopumuksen kuvauksella: ”Minä kasvatin lapsia, saatoin heidät täyteen mittaan, mutta uhmaten he ovat nousseet minua vastaan. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua. Voi syntistä kansaa, raskaasti rikkonutta sukua, pahantekijöiden perhettä, rikoksiin eksyneitä lapsia! He ovat luopuneet Herrasta, he ovat halveksineet Israelin Pyhää ja kääntäneet hänelle selkänsä.”

Profeettojen kirjoissa toistuu alituisesti myös Jumalan lupaus, että hän antaa anteeksi ja unohtaa kansan pahat teot, jos he kääntyvät takaisin harhateiltään. Hesekiel sanoo: "Ihminen, sano israelilaisille: Te valitatte: 'Rikkomuksemme ja syntimme painavat meitä, me näännymme niiden alle. Tämä on meidän loppumme.' Sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne!” Ja Jeremia jatkaa: ”Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani… Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.”

Kun evankeliumitekstejä lukee Buberin avaamasta näkökulmasta, tuntuu ettei Jeesus paljon muusta puhukaan kuin kääntymisestä ja sen hedelmistä. Hän aloittaa toimintansa julistamalla ”Kääntykää, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Kylväjävertaus sisältää neljä tapaa suhtautua tähän valtakunnan sanomaan. Tien oheen pudonneet jyvät tarkoittavat ihmisiä, jotka eivät kuule, eivätkä ymmärrä. Kalliolle pudonneet kuvaavat niitä, jotka viehättyvät sanomasta, mutta eivät juurru siihen. Ohdakkeiden sekaan pudonneet jyvät eivät tuota satoa, sillä Buberin Se-maailma rikkauksineen ja huolineen tukahduttaa kehityksen. ”Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmistä, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen. Nämä ihmiset tuottavat satoa: kuka sata, kuka kuusikymmentä, kuka kolmekymmentä jyvää."

Mutta niin kuin profeetat turhaan yrittivät saada uppiniskaista kansaa kääntymään teiltään, Jeesus joutuu jakamaan heidän murheensa. Kotikaupungin väki torjuu hänet, eivätkä Galilean naapurikaupungit ole sen vastaanottavampia. "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet.”

Jeremia vertaa kääntyneen kansan osaksi tulevaa siunausta juhlaan: ”Herra ilmestyi minulle,  hän tuli kaukaa ja sanoi: - Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti. Minä rakennan sinut uudelleen, taas sinä nouset, neitsyt Israel. Jälleen sinä koristaudut juhlaan, otat käteesi rummun, lähdet karkeloon toisten iloitsevien kanssa! Sinä istutat taas viinitarhoja Samarian vuorille. Ne, jotka istuttavat, saavat myös korjata sadon. Tulee päivä, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorilla: Tulkaa, lähdetään Siioniin Herran, Jumalamme, luo!”

Jeesuksen vertaus suurista pidoista toistaa Jeremian lupauksen. Matteus kuvaakin pidot hääjuhlana. Luukas esittää sen näin: "Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.' Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.'  Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"  

Vertaus suurista pidoista on mitä osuvin kuvaus alttiudestamme viehättyä Se-maailman asioista. Kiinnitymme näkyvään, ja suljemme oven näkymättömään. Myös sananparreksi tiivistynyt vertaus Martasta ja Mariasta sisältää tämän näkökulman. Martta alkaa väsyä vieraita palvellessaan. Maria istuu Jeesuksen jalkojen juuressa kuuntelemassa hänen puhettaan. Kun Martta pyytää Jeesusta käskemään Mariaa avukseen, hän saa merkillisen vastauksen: ”Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Jos tapahtumaa ajattelee käytännön näkökulmasta, Jeesus kuulostaa peräti epäoikeudenmukaiselta. Pitäähän jonkun tehdä työt. Jeesus puhuu kuitenkin kääntymyksestä ja sen hedelmistä. Hän aloittaa vastauksensa sanomalla: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen.” Kääntyminen on sydämen hajaannuksen voittamista ja paluuta ykseyteen. Vanhan Testamentin kirjoituksissa se kuvataan maailmaan hajaantuneen kansan paluuna maahan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa.

Jumalan todellistuminen maailmassa

Kääntyminen, eheytyminen ja Jumalan todellistaminen maailmassa. Näissä kolmessa toteutuu Buberin mielestä juutalaisen hengellisyyden koko täyteys. Hän hahmottaa todellistamisen ajatuksessa kolme kerrostumaa. Niistä ensimmäinen ja historiallisesti vanhin sisältyy luomiskertomukseen: Jumala loi ihmisen kuvakseen, kaltaisekseen. Ortodoksinen ihmiskäsitys sisältää saman ajattelutavan. Jumalan kuvana ihmisen hengellinen kutsumus on kasvaa Jumalan kaltaiseksi hänen yhteydessään. Kaltaisuus ei ole valmiiksi annettua. ”Siihen ei kuitenkaan ole muuta tietä kuin kääntyminen ja ehdoton ykseys, minkä syntiinlankeemuskertomus osoittaa: ihminen asettuu ’olemaan kuin Jumala’. Niin hän tekee tyhjäksi elämän merkityksen, jonka sisältönä on tulla Jumalan kaltaiseksi. Hän ei saavuttanut mitään muuta kuin tiedon jumaluuden ja ihmisyyden kahtalaisuudesta – tiedon hyvästä ja pahasta.” (Buber: Jüdische Religiosität, s. 58)

Toinen kerrostuma sisältää ajatuksen, jonka mukaan kääntyminen on kohoamista Jumalan todellisuuteen ja hänen tuomistaan osaksi tätä maailmaa. Jumala on sitä todellisempi, mitä täydemmin ihminen toteuttaa hänen tahtoaan maailmassa. Buber viittaa tässä Jesajan kirjaan ja psalmeihin:

Rabbi Simeon bar Yohai täydentää Jesajan kirjan sanat ”Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala” tulkinnalla ”Jos te olette todistajiani, minä olen Jumala. Ellette ole todistajiani, minä en ole Jumala.” Jumala on ihmisen päämäärä. Siksi ihmisen kaiken päättämisen voima virtaa jumalallisen voiman mereen. Samassa hengessä voidaan ymmärtää psalmin sanat ”antakaa väkevyys Jumalalle” siten, että oikeamieliset enentävät ylemmän valtakunnan voimaa. (s. 59).

Vuoden 1033 suomennoksessa psalmin 68 säe esiintyy vielä asussa, johon Buberin tulkinta viittaa. Vuoden 1992 suomennos ei enää tue tällaista näkökulmaa. ”Tunnustakaa Jumalan voima!” korostaa Jumalan vallan riippumattomuutta ihmisestä. Vanhassa suomennoksessa myös psalmin 29 ensimmäinen jae ilmaisee, mitä Buber tarkoittaa: ”Antakaa Herralle, te Jumalan pojat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys.” Meidät on kutsuttu Jumalan pojiksi ja tyttäriksi, ja vain meidän kauttamme ”Herran kunnia ja väkevyys” voi todellistua tässä alaisessa valtakunnassa.

Ajatus Jumalan ja ihmisen yhteistoiminnasta on ilmaistu jo Genesiksen toisen luvun säkeessä, johon Buber viittaa: "Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei maan päällä ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut sateen kastella maata eikä ihmistä vielä ollut maata viljelemässä." Ihmisen tehtävä on täydellistää luomisen työtä, mutta siihen hän ei kykene ilman Jumalaa. Jos hän haluaa yrittää yksin,  maa kasvaa hänelle "orjantappuraa ja ohdaketta".

Jumalan voiman yhteys ihmisen suhtautumiseen ilmenee myös Uuden Testamentin teksteissä. Markuksen kertomus Jeesuksen käynnistä kotikaupungissaan Nasaretissa on tästä esimerkki:

Jeesus lähti sieltä ja tuli kotikaupunkiinsa, ja opetuslapset olivat hänen kanssaan. Kun tuli sapatti, hän ryhtyi opettamaan synagogassa, ja häntä kuunnellessaan monet kyselivät hämmästyneinä: "Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet. Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan." Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.

Jeesuksen voimateot eivät ole riippumattomia ihmisen suhtautumistavasta. Ne eivät ole maagisia tekoja. Luukkaan evankeliumissa hän huudahtaa: "Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle - ja kuinka toivonkaan, että se jo olisi syttynyt!” Jeesus puhuu tässä isänsä suulla. Jumala voi toivoa, että ihmiset kääntyisivät ja tahtoisivat kasvaa Jumalan pojiksi ja tyttäriksi. Mutta ihmisellä on Jumalan antama vapaus ja valta kääntää selkänsä. Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus parahtaa: ”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.”

Ihmisen ja Jumalan suhteen ymmärtämisen kolmannen kerrostuman Buber ajoittaa juutalaisen mystisismin kabbalistiseen traditioon ja 1700-luvun hasidismiin:

Siinä käsitys Jumalan todellistumisesta ihmisen kautta kiteytyy ajatukseksi ihmistekojen vaikutuksesta Jumalan kohtaloon maailmassa. Jumalan kirkkaus, shekinah, on laskeutunut ehdollisuuden maailmaan. Se on kuin Israel hajaannuksessa, vieraalla maalla; se vaeltaa ja eksyy kuin Israel, se on sysätty esineiden valtakuntaan. Se haluaa pelastua kuin Israel, yhdistyä uudelleen Jumalaan. Siihen voi myötävaikuttaa vain hän, joka kohottautuu ehdollisuudesta ehdottomaan. Hänen kauttaan maailman kirkastuminen saa täyttymyksensä, toisin sanoen shekinahin kohoaminen. Siksi hasidisäe sanoo kääntyvästä, että hän vapauttaa Jumalan. (s. 60)

Ihmisen tehtävä on maailman pyhittäminen ja kirkastaminen. Se on rakkauden teko, joka palauttaa Se-maailmaan vangitun Hengen uudelleen Jumalan yhteyteen. Buber ei tässä kohdassa mainitse Laulujen laulua, mutta minulle se on shekinahin paluun suuri ylistysveisu.

Jüdische Religiosität on avainteksti Buberin Minä ja Sinä -teoksen ymmärtämiseen. Ihmisen kahtalaisuus, jota hän kuvaa Minä-Sinä ja Minä-Se perussanoilla, on langenneen maailmamme ytimessä. Sen pelastuminen alkaa kääntymyksestä, joka on kahtalaisuuden ylittämistä, kohottautumista ehdollisuudesta ehdottomaan, muotoon vangitun Hengen vapauttamista Minä-Sinä yhteyden läsnäoloon.

Teofania

Tänään ortodoksinen kirkko viettää Kristuksen kasteen juhlaa. Sen toinen nimi on Teofania, joka viittaa Jumalan ilmestymiseen ihmisille kolminaisuutena. Juhlan troparihymni ilmaisee asian näin: ”Jordanissa kastettaessa sinua, oi Herra, tapahtui, että ihmiset kumarsivat Pyhää Kolminaisuutta. Sillä Isän ääni todisti sinusta, nimittäen sinua rakkaaksi Pojaksensa, ja Henki, kyyhkysen muodossa vahvisti sen sanan totuuden.”

Jumalan kolminaisuus ilmenee jo Vanhan Testamentin ensimmäisissä säkeissä. ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: ’Tulkoon valo!’ Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä…”

Kolminaisuus ilmenee alussa Jumalan, hänen henkensä ja hänen sanansa ykseytenä. Kirjassaan Minä ja Sinä, Buber sanoo: ”Henki on sana.” Hän haluaa korostaa sitä, että hepreankielen Ruah, joka sisältää aikaan saamisen voiman on myös jäsentynyt, muotoa luova voima.  

Jumalan ensimmäiset sanat voi ymmärtää Pojan syntymisenä. Tämä ymmärrys sisältyy Johanneksen evankeliumin alun säkeisiin: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.”

Johannes toistaa Genesiksen alkusäkeen sisällön melkein sellaisenaan. Hän myös vahvistaa näkemyksen, että sana on voima. Ilman Jumalan henkeä ei ole Sanan voimaakaan. Uutta on se, miten Johannes jatkaa: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.” Johannes ymmärtää, että Jumalan ensimmäinen sana, hänen Henkensä valo, syntyy ihmiseksi ihmisten keskuuteen. Hänen kolminaisuutensa, joka oli jo alussa, todellistuu ihmisenä Jeesuksessa. Tämä on teofanian juhlan sanoma.