Valo

Työhuoneeni nurkassa on Kristus Pantokrator -ikoni. Anoppini maalasi sen 80-luvulla työhuoneeseeni yliopistolla, ja sittemmin se on ollut kotitoimistossa. Kahdesti vuodessa aamuaurinko osuu siihen viikon ajan kevät- ja syyspäiväntasauksen tienoilla. Se aika on nyt. Marian ilmestyksen juhlan (25.3.) jälkeen aurinko on aamuisin jo liian korkealla valaistakseen ikonin.

Monesti maaliskuussa on tähän aikaan pilvistä, samoin syyskuussa. Nyt olen jo kolmen päivän ajan ihaillut ikonin hehkua kirkkaassa aamuauringossa. Näky kestää vain 20 minuuttia. Sitten aurinko on matkannut kohti etelää ja ikoni jää varjoon.

Koska valoilmiö ei toteudu joka vuosi, sen näyttäytyminen on lahja, häivähtävä symboli Jumalan valtakunnan läsnäolosta.

Usko ja teot

Huomenna on Sakkeuksen sunnuntai. Se on ensimmäinen merkki Suuren paaston lähestymisestä. Viikon kuluttua alkavat valmistussunnuntait, joiden teemat viitoittavat paaston ajan perussanoman – katumuksen, anteeksiannon ja paluun yhteyteen.

Sakkeus on kirkon historian ensimmäinen houkka Kristuksen tähden. Hän ei suojautunut ihmisten mahdolliselta pilkalta, kun hän kiipesi puuhun nähdäkseen paremmin ohi kulkevan Jeesuksen. Ihmisten ylenkatseeseen ja paheksumiseen hän oli publikaanien esimiehenä tottunut.

Houkkakilvoittelu on munkkilaisuuden ja erakkouden ohella erityinen hengellisen kehittymisen tie. 

Eilen muisteltu Ksenia Pietarilainen on tällainen Kristuksen tähden houkka. Hän syntyi Venäjällä 1700-luvun alkupuolella ja kuoli vuoden 1803 paikkeilla.

Ksenia vietti päivänsä Pietarin kaduilla ja sai epätavallisen käyttäytymisensä vuoksi osakseen pilkkaa ja solvauksia. Aikaa myöten hän sai mainetta Jumalalle mieluisana ihmisenä. Pietarilaiset kutsuivat hänet koteihinsa saamaan houkan siunauksen. Ksenialla oli myös selvänäköisyyden lahja. Jumalayhteyden ohella hänellä ei ollut mitään menetettävää. Niinpä hän oli rohkea kaltoin kohdeltujen puolustaja, ja uskalsi arvostella ankarasti väärin menetteleviä ihmisiä heidän asemastaan riippumatta.

Sakkeus, halveksittava publikaani, on kirkon kunnioittama pyhä. Kristuksen kohtaaminen muutti perusteellisesti hänen sisäisen maailmansa. Hän antoi puolet ahneuden ja voitontavoittelun tuottamasta omaisuudestaan köyhille ja korvasi nelinkertaisesti liikaa perimänsä verot. Mielenmuutos ilmenee toiminnassa. Sisäinen edeltää ulkoista.

Kristillisen elämäntavan vaikeus on sisäisen ja ulkoisen toiminnan erottamattomuudessa. Sisäinen on Jeesuksen opetuksessa ensisijainen:

”Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.” (Markus, 7:20-23)

”Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee, jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matteus, 6:1-4)

”Teille on opetettu tämä käsky: ’Älä tee aviorikosta.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” (Matteus, 5:27-28)

Ihmisen suhde itseensä on yhteydessä siihen, kuinka hän suhtautuu maailmaansa ja toimii siinä. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen sanoo: ”Hanki sielun rauha, niin tuhannet ympärilläsi pelastuvat.” Hän oli sen saavuttanut vuosikymmenien hengellisen kilvoittelun tuloksena. 

Mutta entä me, maailman pyörityksessä elävät kristityt? Mitä voin tehdä voimattomalle raivolle, joka kuohahtaa, kun luen päivän lehteä? Mitä ahdistukselle, jota tämän tammikuun jatkuva lämpöaalto ruokkii. Kaipaan puiden paksua huurretta ja valon muuttumista valkoiseksi kuukauden viimeisellä viikolla. On mahdotonta kieltäytyä näkemästä, ja vetäytyä vain sisäisten kohteiden äärelle. 

Apostoli Jaakobin kirje asettaa sisäisen ja ulkoisen toistensa yhteyteen toteamalla, ettei pelkkä sydämen usko riitä:

Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: »Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin», jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. (Jaakob, 3:14-17)

On tässä paaston ajalle mietittävää.

Tulimeren sytykkeet

Tänään ortodoksisessa kalenterissa muistellaan pyhää Furseyta. Hän oli 600-luvun alkupuolella elänyt irlantilainen munkki, joka tuli tunnetuksi väkevistä ilmestyksistä. Synaksariossa kuvataan yhtä kuuluisimmista.

Pyhän Furseyn luokse tuli kolme enkeliä, joista yksi nosti hänet korkealle ilmaan ja kysyi, mitä hän näki. Alas katsoessaan Fursey näki synkän laakson, jonka yllä loimusi neljä tulta. Fursey kysyi, mitä ne olivat, ja enkeli vastasi niiden olevan neljä tulivirtaa, jotka tahtoivat niellä maailman: ”Ensimmäinen on vääryys. Se tarkoittaa, että Saatanaa ja hänen tekojaan ei kielletä, vaikka kasteessa niin luvataan. Toinen on ahneus: maallista mammonaa pidetään tärkeämpänä kuin Jumalan rakastamista. Kolmas on epäsopu: lähimmäisiä loukataan tarpeettomasti pienissäkin asioissa. Neljäs on julmuus: heikompia käytetään hyväksi.” Neljä tulta kasvoivat vähitellen yhteen ja muuttuivat yhdeksi valtaisaksi tulimereksi. (Synaksarion)

Ahneus, valeuutiset, vihapuhe ja julmuus ovat voimissaan tänäkin päivänä. Ihmiskunnan historiassa ne kietoutuvat toisiinsa, ja mitä globaalimmaksi maailman tapahtumat muodostuvat, sitä laajempia ovat tulimeret. Imperialistinen ahneus - kun taistelu markkinoista ja raaka-aineista laajeni maailman mittaiseksi - synnytti ensimmäisen maailmansodan. Sen lopputuloksen poliittiset voimasuhteet, koettu epäoikeudenmukaisuus ja 30-luvun taitteen lama loi maaperän fasismille, joka sytytti tulimeren uuteen roihuun.

Nyt, kun maailman rikkain kymmenes hallitsee 85 % sen varallisuudesta ja tuloerot jatkavat kasvuaan, Furseyn ilmestyksen elementit ovat jälleen kietoutumassa yhteen. Tilanne muistuttaa Vladimir Iljits Leninin vuonna 1917 kirjoittaman Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena pamfletin analyysiä ensimmäisen maailmansodan synnyn dynamiikasta. Hän ennusti kirjoituksissaan myös fasismin vaaran pääoman omistajien suojautumiskeinona demokraattisia ja oikeudenmukaista tulonjakoa vaativia yhteiskunnallisia liikkeitä vastaan. 1930-luvun Saksa oli ennustuksen puhdaspiirteinen toteutuma.