"Mä lehden luin"

Suuren perjantain aamuna Helsingin Sanomien nettisivut avaavat maailman, jonka rinnalla kalpenevat Vanhan testamentin profeettojen ennustukset jumalattoman kansan päälleen kasaamista vitsauksista.

Suomalaiset arvostavat tasa-arvoa, turvallisuutta ja luontoa – suurimpana uhkana nähdään eriarvoisuuden kasvu.

Samassa pääuutisten näkymässä on kaksi juttua, jotka näyttävät kehityksen suunnan:

Arviolta joka kymmenes suomalainen kantaa superbakteeria, joka voi aiheuttaa vakavia tulehduksia.

Metropoli-Suomen takapiha hiljenee, kun kaupat luovuttavat ja bussivuorot harvenevat – ”Suomi tyhjenee aika pelottavaa vauhtia.”

Viikkoon on sisältynyt monia globaalin mittasuhteen uhkauutisia. Maailman merissä pyörii viisi muovijätteiden lauttaa, joista suurin on viisi kertaa Suomen kokoinen. Lintukadosta on tullut Euroopassa uusi huoli, jolla lienee yhteys hyönteiskannan romahdukseen torjunta-aineiden käytön vuoksi. Pekingissä on voimassa toiseksi korkeimman luokan saastevaroitus. Viime talvena kaupungin pienhiukkastaso ylitti WHO:n suosituksen viisinkertaisesti. Ilmaston lämpeneminen sulattaa Islannin suurimman jäätikön olemattomiin. Yhdysvaltojen poliittinen linja on lisännyt viime viikkoina suursodan uhkaa. Itä-Ghoutan siviilien kärsimykset ovat mittaamattomia, mutta Syyrian sodalle ole näkyvissä loppua.

Kotimaan uutisissa on lukuisia esimerkkejä eriarvoisuuden lisääntymisestä. Aktiivimalli leikkaa etuuksia yli puolella työttömistä. Sote-uudistus uhkaa romuttaa mielenterveys- ja päihdepalvelut. Etäisyydet synnytyssairaaloihin ovat monella alueella kasvaneet yli sata kilometriä. Ulkomaalaistaustaiset, sijoitetut tai toimintarajoitteiset nuoret kokevat eniten seksuaalista häirintää. Markkinaehtoinen liikennepalvelulaki uhkaa pienten paikkakuntien taksipalveluja.

Eriarvoistumisen toinen puoli, metropolipolitiikan tekeminen markkinoiden ehdoilla, näyttäytyy viikon rakentamista koskevissa uutisissa. Helsingin Katajanokalla puretaan kerrostalo uuden tieltä. Meri-Rastilan kaavamuutos voi johtaa kymmenien 1990-luvulla rakennettujen kiinteistöjen purkuun. Vantaalla omakotialueen tuntumaan on nousemassa kerrostaloja. Samaan aikaan yhtiölainojen nopea kasvu ylittää monen kotitalouden maksukyvyn.

Nykyisen ahdingon lähteet ajoittuvat muutaman vuosisadan taakse, jolloin kapitalistisen talousjärjestelmän toimintatavat ja rakenteet alkoivat muotoutua. Ahneus asettui kehityksen liikettä ohjaavaksi voimaksi. 1800-luvun sosialismi asetti solidaarisuuden ja tasa-arvon ideaaleiksi kapitalismin tuhoisuutta vastaan. Yksilöhurskautta ja opillisuutta vaalivat kirkot eivät asettuneet sorrettujen, köyhien ja omistamattomien luokkien puolelle. Niinpä Karl Marx saattoi kuvata uskontoa kritiikissään Hegelin oikeusfilosofiaan näin: ”Uskonto on ahdistetun luontokappaleen huokaus, sydämettömän maailman ydin, kuten se on hengettömän asiantilan henki. Uskonto on kansan oopiumi.”

Nyt tämä pidäkkeetön taloudellinen järjestys on saattanut maailmamme lähelle tuhoutumista. Merkit ovat pelottavia, mutta meillä on uskomattoman vahva kyky suojautua ahdistukselta. Samat tiedotusvälineet, jotka kirjoittavat uhkakuvista, sisältävät lohduttavia tarinoita, selviytymiskertomuksia ja tilannehavaintoja, joita voimme käyttää kiistämisen ja idealisoinnin välineinä. Onneksi kaupatkin ovat auki, etteivät pitkänperjantain toimettomuus ja synkeä sanoma oikeaoppisuuden ja uskonnollisen konservatiivisuuden tuhoisuudesta häiritse mieltämme liiaksi.

Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala

Yksi Vanhan testamentin lukuisista kohtaamisen kuvauksista on kertomus Jumalan ilmestymisestä Moosekselle palavassa pensaassa.

Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. Silloin hän ajatteli: "Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?"

Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: "Mooses, Mooses!" Mooses vastasi: "Tässä olen. "Herra sanoi: "Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä." Herra sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala." Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.

Vuoden 1992 suomennoksessa on ongelmallinen käännöstulkinta. Jumalan alkuperäiset sanat ovat "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala". Tämä käännösratkaisu on säilynyt vuoden 1033 suomennoksessa. Markuksen evankeliumissa Jeesuskin käyttää alkuperäistä lausumaa vastatessaan saddukeusten kysymykseen ylösnousemuksesta. Hän sanoo: ”Ja kun nyt puhumme kuolleiden herättämisestä - ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Jumala puhuu Moosekselle ja sanoo: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Te olette pahasti eksyksissä." Toistaminen on säilytetty tässä vuoden 1992 Uuden testamentin käännöksessä niin kuin pitääkin.

Miksi Jumala-sanan toistaminen kolmesti on niin olennaista? Se korostaa ihmisen jumalakokemuksen yksilöllisyyttä. Jumalan ilmestyminen Abrahamille oli erilaista kuin Iisakille ja Jaakobille. He kuitenkin tunnistivat ilmestyksensä Jumalan läsnäolona. Jumala myös toistaa jokaiselle lupauksensa siunata maailman kaikki kansat heidän kauttaan, ja Jakobille hän lupaa tuovansa Israelin takaisin ”tähän maahan”.

Jaakob lähti Beersebasta ja kulki kohti Harrania. Matkallaan hän jäi auringon laskiessa yöksi erääseen paikkaan, otti siltä paikalta päänalusekseen kiven ja kävi makuulle.

Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: "Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jolla sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi… Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut."

Jaakob heräsi unestaan ja sanoi: "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä tiennyt sitä." Pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: "Kuinka pelottavan pyhä tämä paikka onkaan! Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti."

Jumala-sanan toistaminen Jaakobin unessa korostaa sitä, että Jumala pitää huolen Abrahamin suvusta, hänen jälkeläisistään. Se korostaa hänen lupauksensa jatkuvuutta sukupolvien yli. Jumala on uskollinen ja odottaa myös ihmisen uskollisuutta isien Jumalalle. Yhteys on molemminpuolinen. Abraham luotti Jumalan lupaukseen ja Jumala ”katsoi hänet vanhurskaaksi”. Abraham oli kuuliainen Jumalalle ja oli valmis uhraamaan ainoan poikansa Jumalan vaatimuksesta. Siinä on varauksettoman kuuliaisuuden kuva.

Käytännöllisempi tulkinta Abrahamin Jumalasta, Iisakin Jumalasta ja Jaakobin jumalasta on, että isien nimeen liitettynä Jumalan nimeä ei tarvitse sanoa. Palavan pensaan ilmestyksessä Mooses kysyy sitä: "Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: 'Mikä on hänen nimensä?' Mitä minä heille silloin sanon?" Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen se joka olen." Hän sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'" Se kuulostaa hankalalta. Viittaamalla ilmestyksen todistajiin Jumalan nimen koskematon pyhyys säilyy.

Vanhan testamentin kertomukset taipuvat moneen suuntaan. Jaakobin uni ja Mooseksen palava pensas tulkitaan ortodoksisessa perinteessä Marian, Jeesuksen äidin ennusmerkiksi. Pensas, joka ei pala poroksi, kun jumaluuden tuli sijoittuu siihen, viittaa neitseelliseen synnytykseen. Maan ja taivaan yhdistävä portaikko kuvaa Mariaa Jumalanäitinä, jonka kautta Jumala syntyi ihmiseksi. Tällainen symboliikka tuntuu minusta väkinäiseltä. Vanhan testamentin kertomuksissa on ilmankin niitä kosolti viittauksia Messiaan tulemiseen.

Jeesus liittää Mooseksen ilmestykseen ylösnousemuksen perspektiivin, jonka Luukas sisällyttää hänen vastaukseensa saddukeuksille: ”Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä." Jumala tuntee jokaisen ihmisen nimeltä, kuten Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin. Hän on myös ”kansojen paljouden isä”, johon Abrahamin nimi viittaa. Tehdessään Abrahamin kanssa liiton Jumala sanoi: ”Vaella koko sydämestäsi minun tahtoni mukaisesti, niin minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistesi määrän… Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala.”

Hengellinen kehitys toteutuu molemminpuolisessa yhteydessä, niin kuin aiemmassa postissa kirjoitin. Jumalan lupaus Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille on yksi Vanhan testamentin lukuisista kertomuksista, joiden ytimenä on osallisuuden, kuuliaisuuden ja uskollisuuden ykseys.

Jumalankuvista

Minulta kysyttiin, väitänkö että kreikkalaiseen filosofiaan suhteutettu jumalakäsitys poikkeaa Vanhan testamentin, Jeesuksen opetuksen ja apostolisen tradition jumalakuvasta. En ajattele, että abstrakti opillinen vertailu vastaisi kysymykseen kahdesta syystä.  Hengelliset perinteet kehittyvät molemminpuolisessa yhteydessä kulttuuriin, jossa niihin sitoutuneet yhteisöt elävät. Toiseksi kaikki jumalakäsitykset, joita niiden opillisiin perusteisiin sisältyy, ovat vääjäämättä sidoksissa kielen merkkijärjestelmään. Toisen käskyn viisaus piilee siinä, ettei Jumalaa ei voi kiinnittää mihinkään ihmisen tapaan antaa muotoa kokemukselleen. Sanallinen kuva on siinä mielessä valetun pronssipatsaan kaltainen epäjumala.

Tärkeämpi kysymys onkin, millainen ihmisen suhde on kohteeseen, jota ei inhimillisten merkkijärjestelmien avulla voi ilmaista. Tässä on syy, miksi MartinBuberin filosofia puhuttelee minua. Jumalan valtakunnan osallisuus on Sinän kohtaamista, jonka pukeminen sanoiksi voi tapahtua vasta jälkeen päin. Sanoitettuna kokemus on jo ankkuroitunut Minä-Se -maailmaan, ja muotoillut opilliset lausumat, dogmit eivät enää välitä elävää hengellistä kokemusta. Inhimilliset sanat voivat vain viitata kokemukseen, joka on sanojen tuolla puolen. Siksi runous on dogmilauseita kohdallisempi tapa yrittää ilmaista jotakin kohtaamisen mysteeristä.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
-- mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.