Jouluevankeliumi

"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.  
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän  antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen... Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa."

Luukkaan jouluevankeliumi kuvaa tapahtumakertomuksen keinoin inkarnaation mysteeriä. Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun teksti luetaan pääsiäisyön liturgiassa. Se valottaa Luukkaan kertomusta selkeämmin, millainen kohtalo näkyvään maailmaan syntyvää, Mooseksen, profeettojen ja psalmien kirjojen ennustusten toteuttajaa oli odottamassa.

On yli neljäkymmentä vuotta siitä, kun näin Pier Paolo Pasolinin elokuvan Teorema ensimmäisen kerran. Valkopaitainen postimies, Angelo nimeltään, ilmoittaa vieraan tulosta. Vieraalla ei ole nimeä. Hänen ilmestymisensä muuttaa mustavalkoisen elokuvan värilliseksi, niin kuin Jeesus muutti veden viiniksi Kaanaan häissä.  Vieraan läsnäolo suistaa milanolaisen porvarisperheen elämän totutuilta raiteiltaan. Jokainen saa vuorollaan maistaa yhteyttä, joka filmissä kuvataan aistillisena, seksuaalisen halun täyttymyksenä. Sitten vieras lähtee pois, yhtä äkillisesti kuin tulikin. 

Elokuvan nimi, Teorema viittaa tapahtumiin vieraan lähdön jälkeen. Kadotettu yhteyden kokemus on tyttärelle psyykkinen katastrofi. Poika, joka haaveili taiteilijan urasta, kamppailee tyhjän kankaan kanssa. Hän tulee tietoiseksi siitä, että hän kykeenee luomaan vain abstraktioita, jotka ovat arvottomia yrityksiä tavoittaa näkymätöntä yhteyttä.  Äiti ryhtyy etsimään kadotettua yhteyttä näkyvästä maailmasta. Hän viettelee nuoria miehiä, joiden syleilyissä hän yrittää tavoittaa ainutkertaista, eläväksi tekevää kokemustaan vieraan kanssa. Isä luovuttaa tehtaansa työntekijöille, kävelee Milanon keskusrautatieaseman lähtölaiturilla ja näkee penkillä istuvan nuoren miehen, joka on kuin vieraan ilmestys. Oliko hän? Nuori mies kävelee pois. Isä riisuutuu alasti ja kävelee erämaahan. Elokuva päättyy mustanharmaaseen tulivuorimaisemaan, jonka tuhkaa tuuli pöllyttää alastomien jalkojen tieltä. Isän parkaisu on kuin sanaton Jeesuksen kuolinhuuto ristillä: ”Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit!”

Palvelustytön kohtalo poikkeaa muista. Pasolini kertoo haastattelussa, että talonpoikaisen taustansa vuoksi hän tunnistaa kokemuksensa hengelliseksi. Maallistuneen porvarisperheen jäsenet eivät siihen kykene; siksi he etsivät hengellistä kosketusta vääristä osoitteista. Palvelustytöstä tulee katolinen pyhimys. Hengen voimasta hän nousee katonharjan yläpuolelle ja antaa haudata itsensä elävältä. Hänen viimeiset sanansa häntä hautaavalle vanhalle naiselle ovat lohduttavia: "Älä pelkää, en tullut tänne kuolemaan vaan itkemään... kyyneleeni tulevat olemaan lähde, mutta eivät kärsimyksen lähde."

Sisäisestä ja ulkoisesta

Toiminta, niin maailmaan suuntautuva kuin sisäisesti tapahtuva, on kohteellista;  ihmisen olemassaolon tapa. Ihmisen kehityksen suurimpia vaikeuksia on oppia erottamaan se, mikä on sisäistä ja mikä ulkoista. Se on elinikäinen haaste ja mitä vaativin kilvoittelutehtävä.

Edellisessä blogiviestissä kerroin Intian hurskaista kristityistä, jotka vihastuivat, kun Jeesuksen kyyneleiksi oletetut vesipisarat paljastuivat putkivuodoksi. Heidän hengellinen vakuuttuneisuutensa oli kiinnittynyt ulkoiseen kohteeseen, ja kun se petti heidät, viha suuntautui mieheen, joka paljasti asian oikean laidan.

Hengellisen elämän tavaton hankaluus johtuu siitä, että emme voi millään ulkoisella ja luotettavalla perusteella erottaa, milloin asetumme yhteyteen itse luomamme kohteen, oman mielikuvamme kanssa, ja milloin "salattu kohde" puhuttelee meitä. Uskonnollisen fundamentalismin ja aidon hengellisen kokemuksen välinen raja on äärimmäisen ohut.  Se on kuitenkin olemassa, ja ero näkyy siinä, miten hengellinen kokemus vaikuttaa ihmiseen. "Hedelmistään puu tunnetaan."

Jos uskonnollinen vakaumus johtaa raivon ja tuhoamisen halun viriämiseen, on todennäköistä, että se on vastausta itselle kallisarvoisten mielikuvien särkymisen uhkaan. Jeeskuksen inhimillinen kohtalo on tästä viiltävä esimerkki. Hän asettui  Messiaaksi, jonka kuva oli piirtynyt vanhan liiton profeettojen ennustuksiin. Se oli häväistys. Vielä pahempaa oli, että asettumalla Jumalan Pojaksi Jeesus rikkoi Mooseksen lain perusteet. Hän ei vain loukannut aikalaistensa pyhyyskäsityksiä, vaan kokonaisen hengellisen tradition kulmakivet. Sen vuoksi hänet oli tuomittava lain mukaan.

Sisäisen ja ulkoisen erottamisen vaikeus ei rajoitu hengellisen kokemisen alueelle. Se on edessämme joka päivä, mitä arkisimmissa yhteyksissä. Kohta on joulu - juhla johon kohdistuu valtava mielikuvien ja toteutumista odottavien toiveiden paine. Ja miten valtaisa ulkoisten kohteiden kirjo tarvitaan noiden mielikuvien kantajiksi.

Helsinki peittyy lumeen. Kaivopihan joulubasaarin kaiuttimista erottuvat liikenteen melussa sanat "Kerran loppuun satu joulun saa, suru säveliä sumentaapi. Kerran silmän täyttää kyyneleet..." Miten monta pettymyksen kokemusta onkaan odottamassa, kun lapsuuden tunnekokemusten vahvistamat mielikuvat eivät käy toteen. Laulun sanoma on viisas. Suru ja kyyneleet kuvaavat hyvin sisäisten kohteiden rikkoutumisesta koituvaa tuskaa. Surua on kuitenkin vaikea sietää. Vihassa on voimaa, joka surusta puuttuu. Siksi pettymys niin helposti muuntuu vihaksi. Joulu on perheväkivallan riskiaikaa.