Toiminta, niin maailmaan suuntautuva kuin sisäisesti tapahtuva, on kohteellista; ihmisen olemassaolon tapa. Ihmisen kehityksen suurimpia vaikeuksia on oppia erottamaan se, mikä on sisäistä ja mikä ulkoista. Se on elinikäinen haaste ja mitä vaativin kilvoittelutehtävä.
Edellisessä blogiviestissä kerroin Intian hurskaista kristityistä, jotka vihastuivat, kun Jeesuksen kyyneleiksi oletetut vesipisarat paljastuivat putkivuodoksi. Heidän hengellinen vakuuttuneisuutensa oli kiinnittynyt ulkoiseen kohteeseen, ja kun se petti heidät, viha suuntautui mieheen, joka paljasti asian oikean laidan.
Hengellisen elämän tavaton hankaluus johtuu siitä, että emme voi millään ulkoisella ja luotettavalla perusteella erottaa, milloin asetumme yhteyteen itse luomamme kohteen, oman mielikuvamme kanssa, ja milloin "salattu kohde" puhuttelee meitä. Uskonnollisen fundamentalismin ja aidon hengellisen kokemuksen välinen raja on äärimmäisen ohut. Se on kuitenkin olemassa, ja ero näkyy siinä, miten hengellinen kokemus vaikuttaa ihmiseen. "Hedelmistään puu tunnetaan."
Jos uskonnollinen vakaumus johtaa raivon ja tuhoamisen halun viriämiseen, on todennäköistä, että se on vastausta itselle kallisarvoisten mielikuvien särkymisen uhkaan. Jeeskuksen inhimillinen kohtalo on tästä viiltävä esimerkki. Hän asettui Messiaaksi, jonka kuva oli piirtynyt vanhan liiton profeettojen ennustuksiin. Se oli häväistys. Vielä pahempaa oli, että asettumalla Jumalan Pojaksi Jeesus rikkoi Mooseksen lain perusteet. Hän ei vain loukannut aikalaistensa pyhyyskäsityksiä, vaan kokonaisen hengellisen tradition kulmakivet. Sen vuoksi hänet oli tuomittava lain mukaan.
Sisäisen ja ulkoisen erottamisen vaikeus ei rajoitu hengellisen kokemisen alueelle. Se on edessämme joka päivä, mitä arkisimmissa yhteyksissä. Kohta on joulu - juhla johon kohdistuu valtava mielikuvien ja toteutumista odottavien toiveiden paine. Ja miten valtaisa ulkoisten kohteiden kirjo tarvitaan noiden mielikuvien kantajiksi.
Helsinki peittyy lumeen. Kaivopihan joulubasaarin kaiuttimista erottuvat liikenteen melussa sanat "Kerran loppuun satu joulun saa, suru säveliä sumentaapi. Kerran silmän täyttää kyyneleet..." Miten monta pettymyksen kokemusta onkaan odottamassa, kun lapsuuden tunnekokemusten vahvistamat mielikuvat eivät käy toteen. Laulun sanoma on viisas. Suru ja kyyneleet kuvaavat hyvin sisäisten kohteiden rikkoutumisesta koituvaa tuskaa. Surua on kuitenkin vaikea sietää. Vihassa on voimaa, joka surusta puuttuu. Siksi pettymys niin helposti muuntuu vihaksi. Joulu on perheväkivallan riskiaikaa.
