sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Uutta ja vanhaa

Brittiläinen H.G. Wells kirjoittaa The Outline of History kirjassaan: "Tämä oppi taivasten valtakunnasta, joka oli Jeesuksen pääasiallinen opetus ja jolla on niin vähäinen sija kristillisessä tunnustuksessa, on varmasti yksi vallankumouksellisimmista opetuksista, joka ikinä on kohdannut ja muuttanut ihmisen ajattelua."

Tätä ole itsekin miettinyt kuluvan vuoden aikana. Jeesuksen opetuksen sisällön syrjäytti varsin nopeasti kysymys, kuka hän oli. Se ei toki ole ihme, sillä se oli mitä polttavin kysymys jo Jeesuksen eläessä: juutalaisena Jeesus syyllistyi jumalanpilkkaan väittäessään että Jumala oli hänen isänsä. Siksi hänet luovutettiin Pilatukselle kuolemantuomion täytäntöön panemiseksi. Hänen ylösnousemisensa jälkeen "viimeinen villitys oli vielä pahempi kuin ensimmäinen". Se ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa: miten ihminen voi olla Jumalan poika? Siinä oli pohdinnan ja kiistan aineksia vuosikymmeniksi, jopa vuosisadoiksi. Lopputuloksena oli oppi Jumalan kolminaisuudesta, joka kiteytettiin Nikean uskontunnustukseen.

Viime kuukausina minua on kiinnostanut Jeesuksen opetuksen suhde Vanhan Testamentin kirjoituksiin. Tavallisesti kristillisissä kirkoissa juutalaisia kirjoituksia lähestytään Uuden Testamentin valossa. Näkökulma painottuu tässäkin siihen, että Jeesuksen syntymässä, toiminnassa, kuolemassa ja ylösnousemuksessa "kirjoitukset kävivät toteen". Siinä siis korostuu kysymys Kristuksen persoonasta.

Jos tarkastelee evankeliumiin sisältyviä katkelmia Jeesuksen opetuksesta, näkökulma on hyvä kääntää päinvastaiseksi. Jeesus antaa siihen itse avaimen Matteuksen evankeliumissa: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa." Jeesus tunsi kirjoitukset, joiden ymmärtämiseen hän Luukkaan mukaan oli paneutunut varhaisnuoruudestaan lähtien. Hän käytti Mooseksen ja profeettojen kirjojen kuvakieltä monien vertaustensa aineksena. En ole Raamatun tutkija, joten valikoimani on vähäinen.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus käyttää itsestään ja tehtävästään vertausta hyvästä paimenesta. Luukkaan evankeliumiin sisältyy Jeesuksen vertaus vuorille eksyneestä lampaasta, jonka hän kantaa harteillaan takaisin laumaansa. Molempien vertausten esikuva sisältyy Hesekielin kirjan 34 lukuun:

        "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin
        paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin
        minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja
        synkkänä päivänä ovat kaikonneet. Minä tuon lampaani vieraasta maasta, minä
        kokoan ne kansojen keskuudesta, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin
        vuorilla, purolaaksoissa ja kaikilla ruohoisilla mailla. Vehmailla niityillä minä niitä
        kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla.
        Siellä, vehreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten
        rehevillä laidunmailla. Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään --
        näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta
        harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat
        ja lihavat minä pidän kurissa."

Johannes käyttää vertausta selventämään kysymystä, kuka Jeesus on. Hesekelin profetiassa paimen on Jumala itse. Johanneksen vertauksessa Jeesus sanoo: "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän." Luukas taas käyttää hyvän paimenen vertausta toisessa yhteydessä - Jeesuksen vastauksena fariseusten arvosteluun, että hän hyväksyy syntiset ja publikaanit seuraansa:

        "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai
         hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii,
         kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen,
         ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille:
         'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille:
         näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin
        yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa."

Matteuksen evankeliumissa on vertaus viinitarhan työmiehistä. Viinitarhuri kutsuu miehiä töihin. Hän lupaa ensimmäisille päivän palkkioksi denaarin. Tarjokkaita ilmaantuu pitkin päivää, ja kun tulee palkanmaksun hetki, viimeiseksi tunniksi tulleille maksetaan denaari. Ensiksi tulleet nostavat metelin, koska viinitarhan isäntä ei heidän mielestään toimi oikeudenmukaisesti.

Jumalan valtakunnan erikoinen logiikka perustuu anteeksiantoon. Hesekielin kirjassa se kuvautuu profeetan sanoissa seuraavasti:

      Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee
      vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne!
      Miksi te kuolisitte, israelilaiset! "Ihminen, sano maanmiehillesi: Jos vanhurskas tekee
      syntiä, ei hänen vanhurskautensa silloin pelasta häntä. Ja jos jumalaton luopuu
      jumalattomuudestaan, ei hänen jumalaton elämänsä vie häntä tuhoon...
      [Jos hän] vaeltaa elämän käskyjen tietä eikä enää tee vääryyttä, hän saa elää.
     Totisesti, hän ei kuole! Ainoatakaan syntiä, jonka hän on tehnyt, ei enää muisteta.

Luukkaan evankeliumissa Jeesus kuvaa tätä anteeksiannon logiikkaa kertomuksessa Tuhlaajapojasta. Vanhempi veli, joka on palvellut isäänsä kuuliaisesti, vihastuu saadessaan tietää isän teurastaneen kaiken tuhlanneelle pikkuveljelle syöttövasikan, kun tämä palaa maailmalta. Teema on sama kuin vertauksessa eksyneestä lampaasta. Jumalan valtakunnassa iloitaan, kun "jumalaton kääntyy teiltään". Hän saa palkinnokseen elämän eikä hänen rikoksiaan enää muisteta.Näin Jeesus on "lainopettaja, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa."