Suomen itsenäisyyspäivä
osuu yhteen pyhän Nikolaoksen nimipäivän kanssa, jota vietetään niin ortodoksisessa
kuin katolisissa kirkossa. Joulupukiksi naamioituneena pyhä Nikolaoksen muisto
on säilynyt myös protestanttisissa maissa, mutta vain Hollannissa
Sinterklaas-juhlaa vietetään 6.12.
Suomen
itsenäisyysjulistus 1917 tapahtui Nikolaoksen päivänä, joten häntä pidetään
ortodoksien keskuudessa yleisesti maamme suojeluspyhänä. Kun Vladimir Kiovalainen
kastatti kansalaisensa vuonna 988 kristinuskoon, hän nimesi Nikolaoksen Venäjän
suojelijaksi. Nikolaos ei unohtanut tehtäväänsä, vaan saatteli esirukouksillaan
Suomen suuriruhtinaskunnan uskovan kansan pois vallankumouksen pyörteestä, ja
säilytti kirkon toimintavapauden vastasyntyneen valtiollisen vapauden
puitteissa.
Ortodoksisen kirkon
pyhien kalenteri, synaksarion, on jokseenkin täydellisenä luettavissa verkossa.
Pyhän Nikolaoksen muisto
sisältyy 6.12. muisteltavien pyhien joukkoon. Muita ovat Asella Roomalainen,
Pyhä Abraham Kratialainen, Pyhä Maksim – Kiovan ja Vladimirin metropoliitta ja
Uusmarttyyri Nikolaos Karamanos.
Vuoden jokaiselle
päivälle riittää monia jakamattoman kirkon aikana kanonisoituja pyhiä ihmisiä,
joiden elämäkertoihin olen vuoden kuluessa tutustunut. Teksteissä on paljon
legendaarista ainesta. Marttyyrien muistokirjoituksia luen valikoiden, sillä en
halua ruokkia mielikuviani kaikilla inhimillisen kekseliäisyyden synnyttämillä
kidutuskeinoilla, joita kuvaukset sisältävät. Sadistinen julmuus on samaa
eilen, tänään ja huomenna.
Pyhien elämä ei
todellakaan ole menestysteologian maalaaman perspektiivin kaltaista. Vaivojen,
vastustuksen, sairauksien, panettelujen, vankeuden, karkotusten ja
kuolemantuomion edessä heitä yhdistää yksi piirre – uskollisuus, jota läheinen
yhteys Jumalaan kannattelee. Pyhissään kirkko näyttää meille, että hengellisen
kehittymisen tie on mahdollinen ja avoinna kaikille, jotka haluavat tielle
lähteä.
