Muistin keskustelua, joka remontin suunnittelu-vaiheessa oli varsin kiivasta. Jo taloa rakennettaessa tiedettiin, että Carraran marmori ei kestä Suomen sääolosuhteita. Alvar Aallon arkkitehtoninen visio oli niin kyseenalaistamaton, että se vei voiton realiteetista. Ajatusta marmorin korvaamisesta vaalealla graniitilla vastustetiin, koska se tuhoaisi arkkitehdin alkuperäisen idean. Vaalean harmaa ei olisi valkoista, ja sateella se kaiken lisäksi tummuisi. Mikä olisi suomenlampaan villalta vivahtava Finlandia-talo?Taloa katsellessani mietin pitäisikö Aalto siitä, että hänen huolellisesti suunnittelemansa muodon ja linjojen kompositio näyttää vaahtokarkkirekennelmalta. Julkisivumateriaalin vaihtaminen kaatui lopulta suojelumääräykseen. En ole varma näenkö päivää, jolloin julkisivut jälleen vaativat uudistamisen. Oletan, että sen yhteydessä tullaan taas käymään kiihkeä keskustelu rakennuksen luonteen vaalimisesta. Vaalean harmaa ei ole valkoista, eikä valkoista vaikutelmaa saa luoda vaikkapa rappauspinnalla.
Mieleeni tuli Herättäjäyhdistyksen edesmenneen puheenjohtajan, Jaakko Eleniuksen
lausahdus: "Aina ihmiset ovat jonkin edessä kontallaan." Palvova asennoituminen ei sinänsä ole pahasta. Vaikeuksia tulee, kun palvomisen kohde kivetetään dogmiksi. Ihmisellä on taipumus etsiä varmuutta suhtautumistensa perustaksi. Silloin kaikesta - uskonnollisista käsityksistä, poliittisesta vakaumuksesta, tieteellisestä paradigmasta, jopa esteettisistä periaatteista - voi kehittyä dogmi, jota ei voi eikä saa kyseenalaistaa. Finlandia-talon tapauksessa dogmi on vielä vahvistettu lain suojalla.
