Ortodoksisen kirkon ymmärrys itsestään tuntuu tiivistyvän
Suuren Paaston sunnuntain teemoihin. Hengellisen kehityksen yhteisönä kirkko
tarjoaa kaksi tukipilaria, rukouksen ja paastoamisen. Niiden välistä suhdetta
Suuren Paaston tekstit tarkastelevat monin tavoin.
Syntiinlankeemuskertomuksen suuri oivallus on, että ihminen
on joutunut näkyvän vangiksi ja orjaksi. Alkuperäinen yhteys kuvautuu
Paratiisissa näkemisenä. Jumala on ihmisen näkyvillä. Hän käyskentelee
puutarhassa iltapäivän viiletessä. Kovin kirjaimellisesti tällaista kielikuvaa
tuskin voi ottaa, mutta ihmisen ja Jumalan välisen suhteen kuvauksena se on
puhutteleva. Ihminen päätyi omavoimaiseksi, ja Paratiisin portti
sulkeutui. Hengellinen ja maallinen ovat ajautuneet erilleen, ja Taivasten
Valtakunta on muuttunut näkymättömäksi.
Näkyvän vankeudesta ihminen voi vähitellen päästä vapaaksi
pyrkimällä takaisin yhteyteen. Hän voi lähestyä näkymätöntä etsimällä sitä
tavalla, joka vastaa yhteyden erityisluonnetta. Se on rukous. Isä Paavo
Ratilainen sanoi ristin kumartamisen sunnuntain radiopalveluksessa, että Jumala
on rukouksen matkan päässä ihmisestä. ”Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa,
niin teille avataan.”
Paastoamisen hengellistä ydintä on vaikeampi ymmärtää, sillä
ymmärrämme sen langenneen luontomme mukaisesti näkyvän maailman asiana.
Kieltäydymme joistakin toimintamme tavanomaisista kohteista, kuten liharuoasta,
alkoholista, kahvista, elokuvista, nettipeleistä ja niin edelleen. Paasto
näyttäytyy epämukavuutena ja elämisen hankaloitumisena. Jotkut ovatkin sitä
mieltä, että paaston aikana olisi hyvä syödä pahalta maistuvia ruokia. Minun on
vaikea ymmärtää, mitä hengellistä hyötyä sellaisesta olisi. Ärtyneeksi siitä tulee.
Paastoaminen on minulle ihmisen pyrkimystä muuttaa näkyvän
ja näkymättömän voimasuhdetta sisäisessä maailmassaan. Se liittyy siten
erottamattomasti hengellisen kehittymisen toiseen tukipilariin, rukoukseen. On
vaikea luopua mistään, ellei saa jotakin parempaa sen tilalle. Takertuminen
näkyvän maailman kohteisiin ilmenee puutteen tunteena. Puute ei katoa, jos sen
tyydyttymisen mahdollistava, vaikka kuviteltukin kohde otetaan ihmiseltä pois.
Näkyvän pakottava voima heikkenee, kun näkymätön saa ihmisen
mielessä enemmän sijaa. Jeesus kuvaa tätä kehitystä kahdessa vertauksessaan: ”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty
aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän
iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. Taivasten valtakunta on
myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden
kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.”
Etsimättä näitä aarteita ei löydä. Muuta työvälinettä ei
ihmisellä ole kuin rukous. Näin rukous oikeastaan edeltää paastoa. Se vähentää
ulkoisten kohteiden pakottavuutta. Hengellinen yhteyden kokemus alkaa ravita
ihmistä. Yhteyden syveneminen ja rikastuminen on päättymätöntä, niin kuin
Gregorios Nyssalainen ja Palamas kuvaavat. Yhteyden kokemisen voima tiivistyy
apostoli Paavalin sanoissa: ”Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen
Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä
tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa
kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken
roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että
kuulun hänelle.”
Kaikille ei näin väkevä yhteyden kokemus liene mahdollinen. En kuitenkaan epäile Paavalin vilpittömyyttä. Hän kuvaa kirjeissään toistuvasti kääntymiskokemuksensa voimaa. Se muutti hänen elämänsä suunnan. Lakihenkisestä fariseuksesta tuli Kristuksen opetuslapsi, ja tämän yhteyden ytimenä on vapaus näkyvän orjuutuksesta.
