Pääsiäisyön liturgiapalveluksessa luetaan evankeliumitekstinä Johanneksen evankeliumin alku:
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli
Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään,
mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli
ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa… Todellinen
valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän
oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta
kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen… Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle
antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta…
Tässä on inkarnaation kuvaus. Jumalan
sana syntyy ihmiseksi. Hän, jota myöhempi teologia on kutsunut Kolminaisuuden
toiseksi persoonaksi, näyttäytyy tässä sanana, joka Jumalan suusta lähtee.
Vanhassa Testamentissa on paljon tekstejä, jotka luonnehtivat tätä Jumalan sanaa.
Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa
oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten
yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. Jumala näki, että
valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä… (1. Mooseksen kirja 1 luku)
Luomiskertomuksen alussa Jumalan
ensimmäiset sanat olivat ”Tulkoon valo!” Johannes viittaa tähän, kun hän
kirjoittaa: ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa…”
Sana on Valo, jonka kirkkauden opetuslapset Jeesuksessa näkivät. Johannes
kirjoittaa myös, että Sana oli Jumalan luona jo alussa ja että kaikki syntyi
hänen voimallaan. Arvoituksellisen kohdan tulkinta löytyy kahdesta Vanhan
Testamentin tekstistä. Voi niitä olla enemmänkin, mutta seuraavat ovat minulle
olleet erityisen puhuttelevia.
Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja
osoittaa sen teoissaan. Hän tahtoo
oikeutta ja vanhurskautta, hänen uskollisuutensa täyttää maan. Herra on
sanallaan luonut taivaat, suunsa henkäyksellä tähtien joukot. (Psalmi 33)
Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa
esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken
alussa, ennen kuin maata oli. Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut, ei
lähteitä tuomaan niiden vettä. Ennen kuin vuoret pantiin sijalleen, ennen kuin
oli kukkuloita, minä synnyin, ennen kuin hän teki maat ja mannut, ennen kuin
oli hiekan jyvääkään. Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen ja asetti
maanpiirin syvyyksien ylle, kun hän korkeuksissa teki taivaan pilvet ja sai
syvyyden lähteet kumpuamaan, kun hän pani merelle rajat, loi rannat patoamaan
sen vedet, ja kun hän lujitti maan perustukset. Jo silloin minä, esikoinen,
olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä
hänen edessään. Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.
(Sananlaskujen kirja, 8 luku)
Maailma
on luotu sanalla, Jumalan suun henkäyksellä. Sananlaskujen kirjassa Jumalan
Viisaus kertoo itsestään. Tämäkin teksti viittaa luomiskertomuksen alkuun.
Esikoinen on valo, joka syntyi Jumalan ensimmäisissä sanoissa.
Psalmin
teksti antaa Jumalan sanalle erityisen merkityksen: Hän on uskollinen, ja
näyttää sen teoillaan. Psalmin kirjoittaja viittaa tässä todennäköisesti
Jumalaan ja Mooseksen lakiin, jonka kautta Vanhan Testamentin Jumala osoittaa
uskollisuutensa ja ilmaisee tahtonsa. Minä luen tekstin niin, että ”Hän”
viittaa Herran Sanaan, joka on tosi ja varma. Kaikki evankeliumit on oikeastaan
kirjoitettu todistamaan, että Jumalan sana syntyi ihmiseksi, joka toteutti
elämällään Mooseksen lain käskyt ja profeettojen ennustukset. Hesekielin
kirjassa tämä Sanan inkarnoituminen saa hienon runollisen ilmaisun:
”Mutta sinä, ihminen, kuuntele mitä sinulle
sanon. Älä niskoittele, niin kuin tämä niskuroiva kansa. Avaa suusi ja syö,
mitä sinulle annan." Minä näin, kuinka minua kohti ojentui käsi, ja
kädessä oli kirjakäärö. Se avattiin minun eteeni, ja minä näin, että se oli
kirjoitettu täyteen molemmin puolin: valituksia ja huokauksia, huutoa ja
tuskaa. Hän sanoi minulle: "Ihminen, syö, mitä edessäsi on. Syö tämä
kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle." Niin minä
avasin suuni, ja hän antoi syödäkseni sen käärön. Hän sanoi: "Ihminen,
ravitse itsesi. Täytä vatsasi, syö tämä kirjakäärö, jonka minä sinulle annan."
Minä söin sen, ja se maistui suussani makealta kuin hunaja. Hän sanoi minulle:
"Ihminen, lähde. Mene Israelin kansan luo ja puhu, minkä minulta saat
puhuttavaksesi.
