Jeesuksen erikoinen tapa puhua sydämessä olevista
ajatuksista tulee ymmärrettäväksi, kun tiedetään, ettei käsitys kuolemattomasta
sielusta kuulunut alkuperäiseen juutalaiseen ihmiskuvaan. Se on hellenistinen
lisä, jonka kristillinen kirkko omaksui joutuessaan dialogiin kreikkalaisen
sivistyksen kanssa. Hellenistinen ajattelu oli kyllä jo vaikuttanut
myöhäisjuutalaiseen ajatteluun ennen ajanlaskun alkua, mutta Vanhan Testamentin
varhaisemmissa kirjoituksissa kuvautuu toisenlainen ihmiskäsitys.
Ihmiselle, kuten kaikelle elävälle, on ominaista
hengittäminen. Genesiksen toisessa luvussa se sanotaan näin: ” Ja Herra
Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän
henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.” Uusi Raamatun suomennos on
tarkempi hepreankielisen nefesh sanan
suhteen kuin 1933 käännös, jossa puhutaan elävästä sielusta.
E.lämä ilmenee voimina, jota kirjoituksissa kutsutaan
elämänvoimaksi. Kun Jumala tekee vedenpaisumuksen jälkeen uuden liiton ihmisen
kanssa, hän sanoo: ”Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja
liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät
kasvit. Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa
syödä. Ja jokaisen, joka vuodattaa teidän verenne, teidän elämänvoimanne, minä
vaadin tilille.”(1 Moos. 9:3-5)
Kolmannessa Mooseksen kirjassa kirjoitetaan: ”Veressä
on elävän olennon elämänvoima. Minä itse olen määrännyt, että veri on tuotava
alttarille teidän puolestanne tapahtuvaa sovitusta varten, sillä veressä oleva
elämänvoima tuottaa sovituksen. Sen tähden minä sanon israelilaisille: yksikään
teistä ei saa syödä verta, eikä sitä myöskään saa syödä kukaan teidän
keskuudessanne asuva siirtolainen.” (3. Moos. 17:11-12)
Tämä veriuhrilain määräys viittaa Jeesuksen ristinkuoleman
sovittavaan tehtävään, johon hän suostui täyttääkseen lain määräykset viimeistä
kirjainta myöten. Pyhän ehtoollisen asettamisen äärimmäisen radikaaliuden voi
ymmärtää vain tämän pyhiin kirjoituksiin sisältyvän juutalaisen ihmiskäsityksen
valossa. Kun Jeesus siunasi viinin ja sanoi ”Tämä on uusi liitto minun
veressäni”, hän lahjoitti opetuslapsilleen elämänvoimansa, jonka hänen ylösnousemuksensa
osoitti kuolemattomaksi. Mooseksen lakia noudattavien näkökulmasta Jeesuksen
kehotus oli varmasti ”sietämätöntä puhetta”, kuten Johannes
evankeliumitekstissä toteaa.
Ruumiin ja sielun kaksijakoisuuden asemesta elämä on
toimivan ruumiin ykseyttä. Psyykkinen on elävän olennon toimintaa. Se on
suuntautunutta voimaa, ja sen keskuksena on ihmisen sydän. Tässä on avain ymmärtää Jeesuksen sanoja sydämen ajatuksista ja haluista. Elämänvoima, joka ilmenee
toimintana, pitää myös ruumiin koossa: ”Hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi,
ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat.” (Ps. 146:4)
Elämän aineellinen luonne ilmaistaan erityisen kauniisti
psalmissa 104: ”Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa
ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat
ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne
kuolevat ja palaavat maan tomuun. Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää,
näin uudistat maan kasvot.” (27-30)
Henki ja elämä, siinä kaikki. Ei kuolematonta sielua.
Psalmin jae avaa tähän materialistiseen ihmiskuvaan sisältyvään tosiasiaan
kuolemasta kaiken loppuna toivon kuolleiden herättämisestä. Maailmankaikkeuden
luojana Jumalalla on valta ja voima luoda uutta. Näkemys ylösnousemuksesta ja
viimeisestä tuomiosta maailman lopussa on erottamattomassa yhteydessä
monistiseen ihmiskäsitykseen. Psalmissa 82 se tuodaan esiin näin: ”Te ette
tiedä ettekä ymmärrä mitään, te harhailette pimeässä, ja maan perustukset
järkkyvät. Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, te
kuolette niin kuin ihminen kuolee, sorrutte kuin vallasta syösty ruhtinas!
Nouse, Jumala, saata maan päällä oikeus kunniaan! Sinun ovat kaikki kansat.”
Tämä psalmi lauletaan pääsiäistä edeltävän Suuren Lauantain liturgiassa
Kristuksen hautakuvan äärellä. Siinä me kaikki Jumalan pojat ja tyttäret
osallistumme Jumalan Pojan kuolemaan odottaen ylösnousemuksen kosmista
tapahtumaa tulevana pääsiäisyönä.
Tällainen ihmiskäsitys ja maailmankuva olivat yhtä mahdottomia
Jeesuksen ajan juutalaisille ja hellenistiselle sivistyneistölle kuin mitä ne
ovat nykyajan ihmiselle. Apostoli Paavali sanoo asian suoraan: se on hulluutta. "Juutalaiset
vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan
julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja
muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin
kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1 Kor. 1: 22-24)
Jumalan voima ja viisaus. Noihin kahteen luonnehdintaan sisältyy
paljon. Erityisesti Jumalan viisaus kehittyi vähitellen kokonaiseksi Kristuksen
olemusta koskevaksi oppirakennelmaksi. Palaan siihen myöhemmin, mutta seuraava
kysymys on, ellei meissä ole kuolematonta sielua, mitä meistä jää
raaka-aineeksi uuden kosmoksen syntyessä?
