Hengellisen köyhyyden teema odotuttaa avautumistaan.
Ajattelu etenee kuitenkin pitkin viittaussuhteiden verkostoa ja synnyttää uusia
näkökulmia. Tänä aamuna huomasin miettiväni jälleen kerran Matteuksen
evankeliumin kohtaa, joka on vuosia askarruttanut minua:
”Kun saastainen henki lähtee ulos
ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei
löydä. Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten
tulee ja löytää huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, silloin
se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat
sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa. (Matteus 12:13-45)
Tämä on aika lohduton ja kammottava teksti. Miten on
mahdollista, että yrittäessään parantaa sisäistä tilaansa ihminen päätyy
entistä pahempaan? Psykologian näkökulmasta se on kyllä täysin mahdollista. Psyykkiset
toiminnat ovat kohteellisia siinä missä maailmaan suuntautuvatkin. Sisäinen
tila on yhteydessä siihen, millaiset kohteet mielen täyttävät ja miten ihminen
noihin kohteisiin suhtautuu. Ajatuksella ei sinänsä ole mitään yhteyttä
hengellisyyteen. Stoalainen psykoterapia ja nykyiset mindfulness-valmennukset
perustuvat tähän näkökohtaan. Kohteellisuuttaan ihminen ei voi hävittää, mutta
hän voi opetella suhtautumaan niin ulkoisiin kuin sisäisiinkin kohteisiin
tyynesti, kantaa ottamatta.
Filosofia ja hengelliset traditiot eivät ole olleet tyytyväisiä
tähän rajaukseen. Kohteiden sisällöllä on merkityksensä. Vain äärimmäiset filosofiset
suuntaukset, jotka asettavat lähtökohdakseen ajallisen ja näkyvän maailman yhdentekevyyden,
voivat kohottaa suhtautumistavan noin absoluuttiseen asemaan.
Antiikin filosofeista erityisesti Platon pohti tätä sielun
sisällöllistä ongelmaa. Ihmisen sielunelämä voi kokonaan suuntautua
ruumiillisten halujen tyydyttämiseen. Aineelliset kohteet painavat hänen
sielunsa kohti maata, ja sen mukainen on hänen loppunsa. Henkiset kohteet
kohottavat sielua ja lopulta palauttavat sen ideoiden maailmaan. Kohteellisuudella
on myös käytännöllinen, moraalinen merkitys. Ihminen, joka toteuttaa kohteisiin
suuntautuvia pyrkimyksiään ottamatta huomioon muita, on yhteisönsä kannalta
vahingollinen.
Palaan Jeesuksen sanoihin. Ymmärrän hänen viittaavan sisäisen
elämän kohteellisuuteen. ”Paha henki” ei ole aineeton olento, joka pitää ihmistä
vallassaan. Tällainen ajattelutapa
perustuu kreikkalaisperäiseen sielun käsitykseen, joka kirkon ensimmäisten
vuosisatojen kuluessa sekoittui apostoliseen traditioon. Siitä minulla on
paljonkin sanottavaa, ja voi olla että odotellessani vastausta hengen
köyhyyteen jatkan pohdintojani sillä suunnalla.
Mielen tyhjentäminen omin voimin ei ole turvallista. Siitä
Jeesus varoittaa tekstissä. Tyhjään
huoneeseen tulee väistämättä jotakin. Syntiinlankeemuksen ydin on ihmisen halu
selvitä itse ja hallita omaa elämäänsä. Jumala varoitti sen seurauksista.
Omavoimainen toiminta muuttaa maailman ”ohdakkeiksi ja orjantappuroiksi”.
Haluaminen suuntautuu sattumanvaraisesti, ja halun kohteet pakenevat haluavan
ulottuvilta. Tästä olen jo kirjoittanut Teorema-tekstissä ja pohtiessani laskiaissunnuntain sanomaa. Siinä näen ne seitsemän uutta henkeä, jotka ovat entistä pahempia.
