Äiti seisoi noin yhdeksänvuotiaan poikansa kanssa edelläni ruokakaupan kassalla. Hän huomasi broileripakkauksen viimeisen käyttöpäivän olevan lähellä ja kysyi kassalta oliko heillä tuoreempaa erää. Kun jonoa ei ollut, kassan nainen kysyi minulta, voisiko hän mennä tarkistamaan asiaa. Se sopi. Äiti kertoi olevansa hyvin tarkka päiväysten suhteen eikä käytä edes "parasta ennen" tuotteita eräpäivän jälkeen. Pojan katse oli surullinen. Hän katsoi minua kuin sanoakseen, että tätä on sattunut aiemminkin. Nainen palasi uuden pakkauksen kanssa. Äiti hymyili helpottuneena ja käski poikaa pakkaamaan ostokset muovikassiin. Poika totteli. Hän oli äänetön ja näytti yhä surulliselta.
Ulos tultuani ohitse vilahtivat pyörillä äiti ja hänen ehkä seitsenvuotinen poikansa. He pysähtyivät hetkeksi kadun kulmaan ja äiti kysyi "Orkar du uppför backen?" Risteävä katu nousi tosiaan aika jyrkästi. "Jo!" huusi poika, ja sitten he kirmasivat pyörillään ylämäkeen.
En voinut olla ajattelematta, kuinka ensimmäinen äiti oli voittopuolisesti suhteessa omiin pelkomielikuviinsa, ja toinen äiti suhteessa poikansa voimiin. Suhtautumisen erot valottavat arkipäivän narsismia. Se on kaukana narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, jonka kautta sana on viime vuosina tullut yleisempään käyttöön. Käytän narsismi-sanaa sen alkuperäisessä psykoanlyyttisessä merkityksessä kuvaamaan psyykkistä tilaa, jossa todellisuuden toiseus ei erotu siihen kohdistuvista mielikuvista. Diagnostisesta näkökulmasta ensimmäinen äiti oli foobinen, ei narsistinen. Pojan näkökulmasta näillä nimikkeillä ei ole käyttöarvoa. Hän elää äidin kanssa, joka ajoittain joutuu pelkomielikuviensa valtaamaksi. Silloin yhteys hänen ja äidin välillä menee poikki. Äiti ei enää ole suhteessa häneen, vaan johonkin muuhun.
Ei ole mitään takeita, että tällaisia tilanteita ei sattuisi toiselle äidille ja pojalle. Meillä on kaikilla sisäisiä kipupisteitä, joissa sisäiset mielikuvat perivät voiton maailman toiseudesta. Satuin vain todistamaan kahta episodia, joissa näkymättömästi läsnä oleva Kolmas heijastui kahden ihmisen välisen suhteen laadussa. Edellisessä se oli äidin pelkofantasia. Jälkimmäisessä se jäi salaisuudeksi, sillä se ei ilmaantunut häiritsemään pojan ja äidin välistä kontaktia.
Hengellisyydessä, jossa Kolmas on sekä sisäinen että salattu, ollaan erityisen alttiita arkipäivän narsismille. Miten ihminen voi välttyä samastamasta Jumalaa omien uskonnollisten käsitystensä kanssa? Usein emme vältykään, ja silloin hengellisyys muuttuu yhteyden kokemuksesta uskonnolliseksi fundamentalismiksi. Sormia on murskattu ja kauloja katkottu oikean uskon nimissä. Elävä ja näkymätön Kolmas korvautuu säännön ja kirjaimen Kolmannella. Se muuttaa ihmisten ihmisten välisen suhteen hallinnan ja kontrollin sävyttämäksi. Pahimmillaan siitä tulee pakottavaa, kuten narsistisessa persoonallisuushäiriössä. Toisen on suostuttava omien mielikuvien toteuttajaksi, joko hyvällä tai pahalla.
