Ortodoksisessa kirkkoyhteisössä on parin viime viikon aikana käyty keskustelua, joka tuo mieleeni Pariisin helmikuiset tapahtumat. Ketään ei ole ammuttu, mutta keskustelua provosoiva ilmiö on samaa juurta: pyhyyden kokemus on ankkuroitunut sääntöön. Poikkeama säännöstä on loukkaus.
Laukaiseva tapahtuma oli sisarkirkon piispan kutsuminen ekumeenisessa hengessä Uspenskin katedraalin alttariin todistamaan pappisvihkimystä. Pahaksi onneksi piispa on nainen. Laodikean paikallissynodi on säätänyt (300-luvun puolivälissä), että naisen ei pidä mennä alttariin.
Olen edelleen lukemassa apostolisten isien tekstejä. Varhaisissa 100-luvun taitteeseen ajoittuvissa kirjoituksissa kristityn eettisenä elämänohjeena korostuvat Kristuksen käskyt. Niiden ydinsanoma on lain suurimmassa käskyssä - rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Käsky ei anna menettelyohjetta. Sen toteuttaminen edellyttää jatkuvaa harkintaa ja tilannearviointia.
Monilla Jeesuksen käskyillä on kiinnostava rakenne. Ne sisältävät kehoituksen tai varoituksen, joka yhdistyy johonkin seuraamukseen: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." "Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne
puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne
lapsia." "Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi,
sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa.
Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa,
palkitsee sinut."
Käskyn ja säännön ero tulee toistuvasti esille evankeliumiteksteissä. Jeesuksen opetuslapset katkoivat viljantähkiä sapattina, ja fariseukset moittivat heitä sapattisäännön rikkomisesta. Opetuslapset asettuivat aterioimaan pesemättömin käsin. Se närkästytti fariseukset ja lainopettajat, jotka kysyivät
Jeesukselta: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä
isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat
epäpuhtain käsin?" Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja
teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: -Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat,
kun opettavat oppejaan,
ihmisten tekemiä käskyjä. Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte
ihmisten perinnäissääntöjä."
Käskyt korvautuvat säännöillä. Ilmiö ei suinkaan rajoitu uskontoihin. Tieteisiin kehittyy metodisia ja esitystavallisia kanoneja, jotka vähitellen ylittävät alkuperäisen sovellusalueensa. Niiden orjallinen noudattaminen tuottaa ristiriitoja, paradokseja ja suoranaisia järjettömyyksiä, mutta sääntöjä ei rohjeta kyseenalaistaa. Psykoterapiat ovat lähes järjestään kehittyneet koulukunniksi, joihin kuuluminen edellyttää terapeuteilta sääntöuskollisuutta. Näyttöön perustuvan lääketieteen ideaali on esimerkki säännöstä, jota on kolmenkymmenen vuoden ajan yritetty soveltaa psykoterapian vaikuttavuuden osoittamiseen huonolla menestyksellä, mutta vielä sitä palvotaan kultaisena standardina.
Rakastamme sääntöjä. Ne vapauttavat meitä ajattelemisen vaivasta, alituisesta tilanteen arvioimisesta ja epävarmuudesta, joka on alati aikomustemme seuralaisena. Säännöt luovat järjestystä. Se on niiden hyvä puoli. Liturginen järjestys antaa vapautta keskittyä rukoukseen ja kuuntelemiseen. Kun tietää käytännöt, ei tarvitse säikähtää suitsutusastian kanssa lähestyvää pappia tai miettiä, milloin tehdä ristinmerkki.
Jumalan henki ei kuitenkaan asu säännöissä. Tämä oli Jeesuksen toistuvasti korostama asia, kun hän keskusteli fariseusten ja lainopettajien kanssa. Paavali hänen apostolinaan ei myöskään väsynyt painottamasta kuinka henki tekee eläväksi, mutta kirjain kuolettaa. Käskyt ovat eettisiä tienviittoja. Ne näyttävät suuntaa, mutta eivät määrää menettelytapoja.
Kun käsky kivetetään säännöiksi, menettelytavoista tulee selkeitä. Toiminta voidaan aina toteuttaa samalla tavalla. Harkinnan ongelma kuitenkin säilyy. Se muuttuu kysymykseksi säännön soveltamisen edellytyksistä. Sen vuoksi Mooseksen lain tulkintakysymykset synnyttivät aikojen kuluessa valtaisan tulkintakirjallisuuden ja lain tulkintaan erikoistuneen ammattikunnan - lainopettajat.
Jeesus oli uskonpuhdistaja siinä mielessä, että hän halusi kuoria lain painolastin alta uudelleen esiin Jumalan käskyt. Huonostihan siinä kävi. Sääntöuskollisten raivo pyhiksi asetettujen määräysten rikkomisesta vaati kuolemantuomiota. Ensi viikolla näiden tapahtumien muisto elävöitetään ortodoksisessa kirkossa liturgisen draaman keinoin.Se on viikon pituinen Via Crucis, jonka ensimmäisinä päivinä osallistutaan Jeesuksen opetukseen Jerusalemin temppelissä. Matteuksen kuvaus on osuva: Kun Jeesus oli mennyt temppeliin ja opetti
siellä, sinne tuli ylipappeja ja kansan vanhimpia.
He kysyivät: "Millä valtuuksilla sinä tällaista
teet? Kuka sinut on tähän valtuuttanut?"
Sisällöstä viis, kunhan menettelytavat ovat kohdallaan.
