Vuosi sitten kirjoitin osattomuuden ja halun suhteesta. "Syntiinlankeemuskertomus on runokuva siitä, millaiseksi
ihmisen kokemus itsestään ja maailmasta muodostuu omavoimaisuuden seurauksena.
Puu oli kaunis katsella ja suloinen antamaan ymmärrystä. Sen hedelmä on mitä
katkerin. Eläväksi tekevän osallisuuden sijaan astuu puute. Kaikki haluamisen
kohteet sijoittuvat näkyvään, joka on aina ihmisen ulkopuolella."
Nuoren lentoperämiehen päätös tuhota 150 ihmisen elämä ohjaamalla kone vuorenseinämään järkyttää kaikkia. Tapahtuman taustojen raottuminen lisää minun järkytystäni kahdessa mielessä. Ensimmäisenä on terveydenhuoltojärjestelmän epäonnistuminen vaikeuksiin ajautuneen ihmisen auttamisessa. Palvelusysteemin pirstaleisuus, jota tiukat juridisesti sanktioidut vaitiolosäännökset pahentavat, myötävaikutti ratkaisevasti katastrofin tapahtumiseen. Konsulttijargon puhuu saumattomista palveluketjuista ja potilaan logistisesta polusta. Terveydenhuollon tosiasiallinen kehitys on koko ajan tuottamassa enemmän pirstaleisuutta ja katkoksia. Tässä tapauksessa vakava katkos näyttää olleen yksityisten lääkäripalvelujen ja yrityksen työterveydenhuollon välissä. Miehelle määrätyt lääkitykset ja sairausloma jäivät salaisuudeksi, joka paljastui vasta kotietsinnässä.
Toinen järkytykseni lähde liittyy alussa olevaan sitaattiin. Miehen entisen naisystävän kommentin valossa lentoperämiehen teko asettuu samalle viivalle terrorististen itsemurhaiskujen kanssa. Halun kohteena on tavoittaa jotakin itseä suurempaa ja kuolematonta. Jälkimmäisissä kohde on tosin lupaus paratiisista ja koetun epäoikeudenmukaisuuden korjaaminen tässä näkyvässä maailmassa. Nuori mies näytti naisen kuvauksessa haluavan, että hänet muistetaan teosta, jonka hän piirtää historiaan.
Langenneen maailmamme ydin on omavoimaisuus ja kaiken haluamisen kohdistuminen näkyvään. Menestyminen ja luuserius määrittyvät sen mukaan, kuinka paljon näkyvää hyvää ihminen näyttää pystyvän saavuttamaan tarvitsematta muiden apua. Avuttomuus ja tarvitsevuus ovat häpeän lähteitä.
Näkyvien kohteiden orjuuttavaa voimaa pahentaa vielä se, että ihminen yrittää saada ulkoisten kohteiden avulla järjestystä ja helpotusta mielensä sisäisten kohteiden kipua tuottaviin puutteisiin. Jää ikuiseksi salaisuudeksi, millaista sisäistä vajetta lentoperämies pyrki korjaamaan tekonsa välityksellä. Vai oliko kyseessä pakkomielteeksi muodostuneen unelman tuhoutuminen sairasloman ja mahdollisen lentokiellon voimasta? Tätä eivät depressiodiagnoosi ja siihen määrätty lääkitys tavoittaneet. Ehkä kukaan ei tullut kysyneeksi, mihin miehen pakkomielle päästä lentämään suurilla koneilla oli vastausta. Mikä teki haluamisen kohteen tuhoutumisen näkymästä kuolemaakin pahemman?
