lauantai 16. toukokuuta 2015

Elämä on elektronien vaihtoa

Helsingin Sanomien tiedesivulla oli 13.5. mielenkiintoinen kirjoitus Etelä-Kalifornian yliopiston tutkijaryhmän havainnoista.
"Professori Kenneth Nealsonin ryhmän bakteerit ovat samaa sukujuurta kuin muukin Maa-planeetan elämä, mutta ne hankkivat elantonsa tavalla, jota monikaan ei olisi uskonut mahdolliseksi. Ne käsittelevät raakaa sähköä.
Etelä-Kalifornian yliopiston tutkijat ovat löytäneet vesistä ja maaperästä jo toista tuhatta mikrobia, joiden voi sanoa joko syövän tai hengittävän sähköä. Ne vaihtavat elektroneja suoraan ympäristönsä kanssa biologisten sähköjohtojen avulla."
Näitä merkillisiä eliöitä löytyi merenpohjan mudasta Kalifornian rannikon tuntumassa. Matti Jalasvuori Jyväskylän yliopistosta tutkii Islannin kuumissa lähteissä eläviä bakteeraja. Hän kommentoi kalifornianalisten havaintoja: "Kaikki elämähän perustuu elektroneista saatavaan energiaan, joten miksipä ei olisi eliöitä, jotka käyttävät niitä suoraan", Jalasvuori toteaa.
Artikkelissa todetaan, että elektronien siirto on kaikelle elämälle yhteinen tapa hankkia ja käsitellä energiaa. Elektroneja siirretään molekyyliltä toiselle, ja samalla niistä irrotetaan energiaa.
Minusta tämä on tavattoman kiehtova löydös.  Se tuo mieleeni Kari Enqvistin jo kauan sitten esittämän väitteen, että kaikkihan on vain hiukkasten liikettä. Olen pitänyt sitä äärireduktionistisena näkökulmana, joten täytyy miettiä, miksi elämän hahmottaminen elektronien vaihdoksi tuntuu niin kiehtovalta.
Lev Vygotski etsi lyhyen tieteellisen uransa aikana psykologian "alkusolua", yksinkertaista selittävää periaatetta. Sen avulla olisi mahdollista johtaa ihmisen psyykkinen kehitys alkeismuodoistaan kulttuurivälineitä käyttävän ihmispersoonallisuuden ymmärtämiseen. Elektronien vaihto näyttää tällaiselta biotieteiden selittävältä periaatteelta. Jo mikrobien maailmassa alkaa syntyä eriytymistä, joka perustuu eliön ja ympäröivien mineraalien väliseen vuorovaikutukseen.
Tieteiden selittävien periaatteiden tehtävänä on kiteyttää se dynamiikka, jonka varassa tieteen tutkimat ilmiöt kehittyvät, rikastuvat ja muuntuvat. Elektronien vaihdon hienous piilee minusta juuri siinä, että sen avulla on mahdollista suhteellistaa aikaisempi käsityksemme auringon energiasta elämisen edellytyksenä. Nyt se on osoittautunut rajoittuneeksi.