Luen Tuomaan
evankeliumia, joka osui silmiini Early Christian Writings – sivustolla. Teksti
poikkeaa kanonisista evankeliumeista. Se on valikoima Jeesuksen vertauksia ja
sanontoja. Niitä ei ole sijoitettu kerronnalliseen yhteyteen. Joskus mainitaan
kysyjä, jolle Jeesus osoittaa vastauksensa.
Mietin, miksi
tätä tekstiä ei ole hyväksytty Uuden Testamentin kaanoniin. Löysin Risto Uron
asiaa sivuavan artikkelin ”Jos Tuomas olisi viides evankeliumi”, joka
tarkastelee tekstin tulkinnallisia ulottuvuuksia.
Maallikon
vapaudella ajattelen, että evankeliumi on ollut opillisesti hankala, koska se
ei anna lukijoille mitään johtolankoja ymmärtämisen suunnista. Jeesus puhuu
vertauksin. Ne ovat jo itsessään moniselitteisiä. Kun niiden ympärille ei ole
sijoitettu tulkinnallisia avaimia, kuten kanonisissa evankeliumeissa,
teksti on ollut altis kaikenlaiselle spekuloinnille. Sen koptinkielinen versio
löytyi 1945 osana Nag Hammadin kirjastoksi kutsuttua kokoelmaa. Löydön sijainti
ja kätkemisen olosuhteista tehdyt päätelmät liittivät evankeliumin
gnostilaisuuteen. Se lienee pääasiallinen syy tekstikokoelman piilottamiseen;
kirjaroviot ovat kuuluneet kirkonkin historiaan.
Minä kuulen
Tuomaan evankeliumissa Jeesus Nasaretilaisen äänen. Se on sävyltään paikka
paikoin samanlainen kuin Johanneksen evankeliumissa. Jeesus käyttää itsestään
valon metaforaa. Hän näkee ihmisen lankeemuksen rajoittumisena näkyvään
maailmaan. Kääntyminen ja hengellinen kehitys merkitsee ”riisuutumista” ja
paluuta. Gnostilaisuus varmaan hyödynsi näitä kielikuvia, mutta "valon ja paluun" ajattelutapa kuvautuu jo Mooseksen kirjoissa ja muissakin Vanhan testamentin teksteissä. Tuomasta voi hyvin lukea tästä tulkinnallisesta lähtökohdasta.
Erityisen
mielenkiintoisia evankeliumissa ovat Jeesuksen viittaukset ”yhteen”. Synoptisten evankeliumien
englanninkielisissä käännöksissä parantuminen kuvautuu eheytymisenä. Se on myös
varhaisimmissa käännöksissä pelastumisen synonyymi. Jeesus sanoo Markuksen
evankeliumissa verenvuotoa sairastaneelle naiselle: ” Daughter, thy faith hath
made thee whole”. Tuomaksen
evankeliumissa eheytyminen näyttää monessa yhteydessä kuvautuvan yhdeksi
kehittymistä. Se muistuttaa Paavalin lausumaa Galatalaiskirjeessä: ”Yhdentekevää,
oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä
Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”
Risto Uro
kiinnittää huomiota sanaan monachos,
joka kreikaksi viittaa yksin elävään. Se voi hänen mielestään kuitenkin
tarkoittaa myös ”yhtä”, yhdeksi tulemista, kuten syyriankielinen vastine ihidaja. Minulle juuri tämä eheytymisen
näkökulma on Tuomaan evankeliumin toistuva teema.
”Kun
teette kaksi yhdeksi, sisäpuolen samanlaiseksi kuin ulkopuolen, ulkopuolen
samanlaiseksi kuin sisäpuolen, yläpuolen samanlaiseksi kuin alapuolen, toisin
sanoen, teette miehen ja naisen yhdeksi, ettei mies ole mies, eikä nainen
nainen..., silloin pääsette sisälle valtakuntaan.” (22.)
Yhdeksi kehittyminen merkitsee kaiken dualismin,
myös ajattelun dualismien voittamista. Ruumis ja sielu, aine ja henki, maailma ja Taivasten
valtakunta, elämä ja kuolema, nykyisyys ja tuleva – kaikki nämä ajattelemisen kategoriat, joiden
kahleisiin olemme itsemme sitoneet, on ylitettävä. Miten?
