Kun sukeltaa sanojen merkityshistoriaan, ei rajaa ole
näköpiirissä. Ikivanhojen sanojen viittaussuhteet muodostavat tiheikön, jossa
aiemmat näkymät peittyvät myöhempien taakse, muuntuvat peilikuvakseen ja
johtavat oudoille sivupoluille. Profeetta Hesekielin päivistä alkaen
juutalaisuuden mystinen perinne on ehtinyt synnyttää Tooran keskeisiin sanoihin
loppumattomia merkitystulkintoja, jotka ulottuvat heprean yksittäisten
kirjainmerkkien symboliikasta sanojen ympärille luotujen kertomusten
ehtymättömään kirjastoon. Se antaa merkkien tutkijalle oivallisen aineiston
toisen merkkijärjestelmän kulttuurisen kehitysdynamiikan tarkasteluun. Minulla
ei nyt ole noin kunnianhimoista tavoitetta. Halusin vain selventää itselleni,
mitä laupeus voisi tarkoittaa.
Hengellisissä teksteissä armo ja laupeus esiintyvät usein yhdessä. Miksi?
Oletan, että hepreankielinen rahamim on laupeuden juurena. Voi olla, että se ei ole, ja että
vaelteluni tuon sanan merkityspoluilla on ollut harharetki. Mielenkiintoista se
kuitenkin oli. Rahamim pohjautuu
kohtua tarkoittavaan kantasanaan rehem.
Rahamim viittaa äidin tapaan
suhtautua kohdussaan kantamaansa, vielä syntymättömään lapseen. Buber käyttää
Vanhan Testamentin saksannoksessaan sanaa Barmherzigkeit,
myötätunto. Sen vanhasaksalainen merkitys viittaa latinan misericordia -sanaan, häneen, jolla on sydäntä kurjia kohtaan. Moderni
psykologinen vastine on empatia -
kyky asettua toisen asemaan, myötäelää toisen ihmisen kokemus ja näkökulma
sellaisena, kuin se hänelle avautuu.
Arkinäkemyksemme empatiasta on melko ohut. Kyky katsoa
asioita toisen näkökulmasta ei välttämättä pidä sisällään sitoutumista. ”Voihan
sen noinkin nähdä.” Tämän myöntäminen ei kuitenkaan vaikuta omaan olemiseeni
sitä eikä tätä. Rahamim on paljon enemmän.
Donald Winnicottin termi, primary maternal preoccupation on
sanan erittäin osuva vastine nykypsykologiassa. Synnyttämisen lähestyessä
nainen rakentaa sisimmässään vauvaa kannattelevan valppauden, jonka varassa hän
tuntee vauvan tarpeet kuin omikseen. Tunne on ruumiillinen. Sen varassa nainen
jaksaa ensimmäisten synnytystä seuraavien viikkojen kuluessa valvoa, seurata
vauvan pienimpiäkin ilmaisuja ja tulkita niitä vauvan näkökulmasta.
Myötäeläminen on toimintaa vauvan puolesta, vauvan oman, vielä hauraan
toimijuuden täydentämistä. Kun se onnistuu, vastasyntynyt vauva voi going-on-being – olla olemassa. Kun se
epäonnistuu, vauva joutuu vapaaseen pudotukseen.
Rahamim viittaa
siis Jumalan sitoutuneeseen myötätuntoon. Kommentaareissa kiinnitetään huomiota
siihen, että Jumalan rahamim sisältää
selvästi feminiinisen prinsiipin. Hän pitää huolta omistaan kuin äiti
lapsestaan. Siihen Jeesuskin viittaa, kun hän valittaa Jerusalemin
uppiniskaisuutta: ”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin
kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan!”
Vanhan Testamentin teksteissä ilmenee Jumalan ymmärtäminen
luovan ja huolta pitävän prinsiipin ykseytenä. Sama voima, joka synnyttää
maailman sanoillaan, näyttäytyy myös psalmin 121 sanoissa kuin Winnicottin
vasta synnyttänyt äiti: ”Ei hän väsy, ei hän nuku, hän on Israelin turva. Hän
on suojaava varjo, hän on vartijasi, hän ei väisty viereltäsi.”
