perjantai 17. helmikuuta 2017

Merkin viiteverkostot



Ei näytä tulevan nyt loppua sanojen merkitysverkostojen selvittelystä. Luin psalmin 30 säkeitä. Kirkkoraamatun käännös näyttää tältä:
Minä ylistän sinua, Herra.
Sinä nostit minut syvyyksistä,
et jättänyt minua vihollisteni pilkattavaksi.
Herra, minun Jumalani,
sinua minä huusin avuksi,
ja sinä teit minut terveeksi.
Herra, sinä pelastit minut tuonelasta. 
Hautaan vaipuvien joukosta 
sinä toit minut takaisin elämään.
Laulakaa Herralle, te Herran palvelijat,
ylistäkää hänen pyhää nimeään!

Huomioni kiinnittyi viimeiseen säkeeseen ”ylistäkää hänen pyhää nimeään!” Herran nimi on paljon toistettu ilmaisu Raamatussa ja kirkon riitissä. Jokainen liturgia päättyy kolminkertaiseen tervehdykseen ”Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja iankaikkisesti”. Antaessaan ohjeita Moosekselle elämästä Luvatussa Maassa, Jumala puhuu toistuvasti paikasta, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Se paikka tuli olemaan Jerusalemin temppeli. Jumala ei siis sano, että ihmiskäsin tehty rakennus olisi hänen asuinsijansa. Se on paikka, jossa hänen nimeään voidaan ylistää. Ja Herran nimi on niin pyhä, että sen lausuminen oli sallittua vain ylipapille suurena sovituspäivänä Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmässä.

Kun minulla on nyt alituinen kiusaus vertailla erilaisia käännösratkaisuja, katsoin viimeisen säkeen tulkintaa King Jamesin auktorisoidussa versiossa, Buberin saksannoksessa ja ortodoksijuutalaisessa englanninnoksessa. Siinä hepreankielinen pyhän nimen ilmaisu on ”Zekher Kodesh”.  Kodesh viittaa pyhään, joka on merkityssisällöltään hyvin monivivahteinen. Zekher on tässä yhteydessä mielenkiintoinen. King Jamesin versiossa se on käännetty muistamiseksi: ”Give thanks at the remembrance of his holiness.” Kiittäkää häntä muistaessanne hänen pyhyyttään.

Nimi on merkki, joka auttaa muistamaan. Ihmisen nimeen kiteytyy hänen toimintansa, hänen elämänsä koko historia. Tästä olen jo aiemmin kirjoittanut. Vanhan Testamentin teksteissä zekher esiintyy johdannaisineen monissa yhteyksissä. Varhaisin viittaus lienee Genesiksessä Nooan liiton merkkiin. Jumala muistaa liittonsa kaiken elollisen kanssa sateenkaaren avulla. Exoduksessa merkki muistamisen välineenä sisältyy pääsiäisen viettoa koskevaan määräykseen: ”Ja se säädös olkoon kuin merkki kädessäsi ja tunnus otsallasi, että Herran laki aina pysyisi huulillasi ja sinä muistaisit, kuinka Herra väkevällä kädellään vei sinut pois Egyptistä.”

Zekher sanaa muistuttava 'azkarah viittaa sekin muistamiseen. Kontekstina on nyt uhraaminen. Kolmannen Mooseksen kirjan ruokauhria koskevissa määräyksissä 'azkarah on Herralle erotettu ruokauhrin osa, joka toimii molemminpuolisena yhteyden välittäjänä. ”Näistä ruokauhreista pappi ottakoon osan muistutukseksi siitä, että uhri kuuluu Herralle.” (Leviticus, 2:9). Osan polttaminen Herran edessä on myös hänelle mieluisa. Hän muistaa liittonsa ihmisen kanssa, niin kuin hän Nooan liitossa muistaa sen sateenkaaressa.

Kun Jeesus murtaa leivän viimeisellä ehtoollisella, hän sanoo: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Jeesus viittaa siihen, että hän on tuo ruokauhrin Jumalalle pyhitetty osa ja pääsiäislammas, joka pääsiäisen viettoa koskevan määräyksen mukaan on Egyptistä vapautumisen ikuinen muisto. Nämä viittaussuhteet näyttäytyvät erityisesti Basileios Suuren ortodoksisen liturgian teksteissä.

Ennen ehtoollisen asettamista on laaja anamnesis – muisteluosuus, joka ulottuu maailman luomisesta, ihmisen lankeemuksesta ja vanhan liiton profetioista inkarnaatioon ja Jeesuksen pelastavaan toimintaan maailmassa:
Hän tuli nukkuneitten esikoiseksi, esikoiseksi kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi itse kaikkena ja kaikessa ensimmäinen. Ja hän meni ylös taivaisiin, ja istui majesteettisi oikealle puolelle korkeuksissa, ja on taas tuleva antamaan kullekin hänen tekojensa mukaan. Ja hän on jättänyt meille nämä pelastavaisen kärsimyksensä muistomerkit, jotka olemme hänen käskyjensä mukaan esiin tuoneet, sillä – tahtoen mennä vapaaehtoiseen, ylistettävään ja eläväksi tekevään kuolemaan – sinä yönä, jona hän antoi itsensä maailman elämän edestä, hän otti leivän pyhiin ja puhtaimpiin käsiinsä, ja näyttäen sen sinulle, Jumalalle ja Isälle, sekä kiitettyään, siunattuaan, pyhitettyään, murrettuaan Hän antoi pyhille opetuslapsillensa ja apostoleillensa ja sanoi: ”Ottakaa, syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne murretaan syntien anteeksi antamiseksi.”
Pappi lausuu heti ehtoollisen asettamissanojen jälkeen:
”Tämä tehkää minun muistokseni. Niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tämän kalkin, julistatte te minun kuolemaani, ja tunnustatte minun ylösnousemiseni. Niin mekin, oi, Herra, muistaen hänen pelastavaisia kärsimyksiänsä, eläväksi tekevää ristiä, kolmipäiväistä haudassa olemista, kuolleista ylösnousemista, taivaisiin menemistä, sinun, Jumalan ja isän, oikealla puolella istumista sekä hänen kunniallista ja peljättävää toista tulemistansa. Sinun omaasi, sinun omistasi, me sinulle edeskannamme kaiken tähden ja kaiken edestä.”

Papin viimeiset sanat jäävät kovin arvoituksellisiksi, ellei tunnista niiden viittausyhteyttä ruokauhrisäännökseen ja uhriiin muistamisen merkkinä. Uhrin ja nimen läheinen yhteys muistamisen merkkinä näyttäytyy liturgian riitissä juuri ennen ehtoolliseen osallistumista. Kun diakoni kohottaa kalkin ja sanoo: ”Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää!”, kuoro vastaa: ”Siunattu on Hän joka tulee Herran nimessä.” Nämä sanat Jeesus lausui Jerusalemin temppelissä, kun hän nuhteli fariseuksia: ”Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'"
Jerusalemin temppeli oli Jumalan nimen asuinsija. Se jää tyhjilleen, sillä hänen nimensä uusi asuinsija on ylösnoussut Jumalan Poika. Me näemme hänet nyt leivässä ja viinissä. Sen vuoksi kuoro voi tervehtiä diakonin kohottamaa kalkkia tuolla huudahduksella. Ja kun liturgian lopussa laulamme kolmesti ”Siunattu olkoon Herran nimi”, muistamme pois lähtiessämme kaiken, mitä tuohon nimeen sisältyy. Muistamme myös, että Kristus on Jumalan uuden liiton nimi, merkki, joka vie ihmisen Jumalan yhteyteen ja tuo Jumalan meidän keskellemme.