"Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Jumalan luomisteko kuvataan sanomisena. Genesiksen ensimmäisen luvun säkeet kuvaavat kohta kohdalta, kuinka Jumalan sanominen saa aikaan näkyvän maailman kehittyvät muodot. Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui.
Jumalan sanomisessa toteutuu sanan ja tapahtumisen liitto.
Se toistuu lukemattomin tavoin Vanhan testamentin teksteissä. Psalmin 33 alussa sanotaan: ”Herra on sanallaan luonut taivaat, suunsa henkäyksellä tähtien joukot. Kuin
leiliin hän on koonnut merien vedet ja varastoihinsa syvyyden virrat... Mitä hän sanoi, se tapahtui, mitä
hän käski, se pysyi.” Jesajan kirjan säkeissä asia ilmaistaan näin: ”Näettekö:
minkä olen ilmoittanut, se on tapahtunut, ja nyt minä ilmoitan uutta. Ennen
kuin se taimelle ehtii, minä kerron sen teille.” (Jesaja, 42, 9) Sananlaskujen
kirjassa Viisaus sanoo: ”Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen
ymmärrys, minun on voima.”
Sanan ja sen toteutumisen liitto koskee myös
ihmistä, jonka Jumala loi omaksi kuvakseen. Jumala antoi ihmiselle vallan
sanomiseen ja sen välityksellä näkyvän maailman luomistyön jatkamiseen. ”Ja
Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei
ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä
olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui.” (Genesis, 2, 19)
Nimeämisen valta ei tunne rajoja. Se näyttäytyy tieteiden ja niihin perustuvien teknologioiden kehityksessä. Antaessaan ihmiselle vallan saada asioita aikaan sanojen välityksellä Jumala otti suuren riskin, jonka suojaksi hän asetti ensimmäisen käskyn: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma."
Paratiisin hedelmäpuiden keskellä kasvoi myös elämän puu, jonka hedelmistä Jumala ei varoittanut. Syntiinlankeemuskertomus on ihmisen sisäisen jakautuneisuuden kuva. Nimeämisen voimaa ihminen ei ole kadottanut, mutta hän saattaa käyttää sitä sekä hyvän että pahan aikaansaamiseen. Sanan ja hengen ykseys on säilynyt, mutta henki on haljennut kahtia. Hyvän hengen rinnalla on paha henki. Sekin on sanoista tehty.
Tätä haluan korostaa, sillä nykyajan arkiajattelussa henki ymmärretään yleensä jonakin aineettomana voimana, joka liihottelee ympärillämme ja asettuu silloin tällöin ihmiseen. Tällainen käsitys hengestä sisältyy manaukseen ja magiaan. Sanoja niissäkin käytetään hengen kutsumiseen tai karkottamiseen. Ei huomata, että manauksen lausuja määrittää itse hengen, jonka vallassa hän silloin on. Sen kauemmaksi hänestä ei henki ulotu, vaikka hän niin kuvittelee. Hyvät ja pahat sanat ovat tekojemme lähde. Ne määrittävät toimintojamme, joiden välityksellä saamme tässä näkyvässä maailmassamme aikaan joko hyvää tai pahaa.
