Mitä? Eikö rukoileminen
ole itsesuggestiota? Sehän on turvautumista itse pystytettyihin uskomuksiin.
Väite johtaa hengellisen kehittymisen ehkä hankalimpaan puoleen. Millä
perusteilla voin erottaa itse luomani mielikuvat kohteesta, joka on
aistitoimintojeni tavoittamattomissa? Miten ylipäätään voin pyrkiä asettumaan
sellaisen kohteen yhteyteen?
Rukousta sanotaan
välineeksi, jonka avulla yhteys on mahdollinen, mutta se ei ole helppoa.
Varhaiset erämaaisät kuvaavat rukousta kamppailuksi ihmisen sisäisten voimien
kanssa. Ne asettuvat alituisesti rukouksen esteiksi ja johtavat sen mielen
omien kohteiden äärelle silloinkin, kun on onnistunut rauhoittumaan ulkoisten
kohteiden synnyttämiltä häiriöiltä.
Munkki Euagrios, joka
kilvoitteli 300-luvulla Nitrian autiomaassa Egyptissä, kirjoitti 153 mietelmää rukouksesta.
Luku viittaa kalansaaliiseen, jonka opetuslapset vetivät maihin
Tiberiaanjärvellä Jeesuksen ilmestyessä heille ylösnousemuksensa jälkeen. Jo kaksi ensimmäistä mietelmää ilmentävät rukoilemisen vaikeutta: Kun ihminen on
vapauttanut mielensä täyttämällä kaikki Jumalan käskyt, hän voi saavuttaa
etsimänsä yhteyden.
Euagrioksen ajatus
muistuttaa Jeesuksen sanoja Johanneksen evankeliumissa: "Se, mitä minä
opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo
noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni
lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani."
Omien mielikuvien
erottaminen aidosta yhteydestä Jumalaan on mahdollista vain elämällä hänen
käskyjensä mukaan. Isä meidän -rukouksen kolme ensimmäistä säettä sisältää
tämän pyyntönä: "Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon valtakuntasi ja
tapahtukoon sinun tahtosi."
"Tapahtukoon sinun
tahtosi" ymmärretään usein Jumalan johdatuksen tai kaitselmuksen
tunnustamisena. Tässä merkityksessä Jeesuskin käytti sitä rukoillessaan
Getsemanessa, ettei hänen tarvitsisi juoda eteensä pantua maljaa pohjia myöten.
Isä meidän -rukouksessa valtakunnan tuleminen ja Jumalan tahdon toteuttaminen ovat kuitenkin erottamattomassa yhteydessä. Osallisuus Jumalan valtakunnasta on elämistä hänen käskyjensä mukaan, ja siihen
Euagrios viittaa. Tämä on vaikeaa. Rukous yhteyden välineenä kompastuu helposti jo ensimmäiseen esteeseensä.
Jos emme toimi Jumalan
tahdon mukaisesti emmekä sen vuoksi opi tuntemaan häntä, mihin rukous sitten
pitäisi kohdistaa? Euagrios vastaa tähän viidennessä mietelmässään: "Ennen
kaikkea rukoile kyynelten lahjaa, jotta voisit murehtimisellasi pehmittää
sydämesi kovuutta. Tunnusta rikkomuksesi Herralle, että saisit häneltä
anteeksi."
Jumalan vastaus voi
tosiaan ilmetä sydämen pehmenemisenä, heltyneisyyden kokemuksena, joka valtaa
koko olemuksen. Siinä on rukouksen seuraava karikko: rukoilija alkaa tavoitella
kokemusta. Rukous on muuttunut yhteyden välineestä itsesuggestioksi. "Älä tee
himoa siitä, minkä tarkoituksena on himojen hävittäminen" varoittaa Euagrios.
Himoilla hän tarkoittaa kaikkea toimintaa, jonka kohteet saavat kutsuvan
voimansa puuttuvan yhteyden korvikkeina.
Nykykielellä niihin viitataan
riippuvuuden ja addiktion nimikkeillä. Hengellisten tunnetilojen tavoittelu voi muuttua
samalla tavalla addiktiiviseksi kuin peliriippuvuuteen johtava jännityksen ja
hallinnan tunteen tavoittelu.
Euagrios antaa neuvon: "Kilvoittele
tehdäksesi mielesi rukouksen aikana kuuroksi ja mykäksi, ja osaat rukoilla
oikein." Ohje muistuttaa läheisesti idän hengellisten perinteiden näkemystä
meditaatiosta mielen tyhjentämisenä.
Hengellisen kehittymisen
suurin este on siinä, että ihminen rajoittuu palvelemaan omia käsityksiään,
joita hän pitää totena. "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät
avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan
se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!" on Jeesuksen
surumielinen toteamus, joka viittaa tähän kenties enemmän kuin alttiuteemme
juosta näkyvän maailman houkuttelevien kohteiden perässä.
