Olen retkeilemässä Saaristomeren kansallispuistossa.
Yövyimme Stora Hästössä, Korppoon eteläpuolella, laguunissa harmaiden
silokallioiden kupeessa. Saaressa on sen kallioita ja rantoja kiertävä, parin
kilometrin luontopolku. Auringon laskiessa sen varrella avautuvat näkymät ovat
sanoin kuvaamattomia.
Karujen olosuhteiden harmonia on vaihtelevaa, polyfonista. Termi
tulee mieleeni hengestä, jonka luontokokemus synnyttää. Se muistuttaa musiikkia.
Tähän aikaan vesi on vielä kirkasta. Meren pohja näkyy parin
kolmen metrin syvyyteen. Palatessamme veneelle huomasin, että rannan lähellä
rakkolevät olivat melkein peittyneet rihmalevään. Se näytti pahalta. En muista huomanneeni
tällaista aiemmin, ehkä siksi, kun myöhemmin kesäkuussa vedet ovat jo
samentuneet.
Ryhdyin etsimään arvoitukseen tietoja ja löysin Suomen
Luonnon #Muutos verkkolehden ja Heidi Arposen artikkelin, jossa ilmiö ja sen syntyminen kuvataan seikkaperäisesti.
Artikkeli
on ahdistavaa luettavaa. Stora Hästön hiljainen harmonia kätkee vedenalaisia
voimia, joiden tasapainoa ilmaston lämpeneminen ja laivaliikenteen tuomat
vieraslajit häiritsevät.
Meren rehevöityminen on edistänyt rihmalevän runsastumista,
mutta rantavyöhykkeen nilviäiskanta on pitänyt rakkoleväkasvustot puhtaina laiduntamalla
niiden pinnalle kiinnittyneitä mikroleviä.
Vuonna 2009 Naantalin edustalta
löytyi liejutaskurapu, joka levisi muutaman vuoden aikana räjähdysmäisesti
saaristomeren alueella. Se on alun perin kotoisin Meksikonlahdelta, ja kulkeutunut Itämereen laivojen painovesitankkien mukana. Rapu on lähes hävittänyt simpukat, kotilot, siirat ja katkat.
Kun ne eivät enää ole pitämässä rakkoleviä puhtaina, rihmalevät pääsevät
tukahduttamaan ne kasvamalla niiden päällä.
Ilmaston lämpeneminen ja luonnon monimuotoisuus ovat
kietoutuneet toisiinsa tavoilla, joita vasta vähitellen olemme alkaneet
tunnistaa. Muutokset ovat toistaiseksi hitaita ja ne on helppo kiistää.
Rakkolevän päällä kasvavat rihmalevät ovat merkkejä muutoksesta, jossa luonnon
harmonia voi särkyä niin perustavalla tavalla, että joudumme vain ottamaan
vastaan, mitä eteemme vyöryy.
Mielenrauhani on hetkeksi mennyttä. Muistan Jeesuksen sanat
Matteuksen evankeliumissa: ”Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat,
menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa
meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät
kaikki mennessään.”
