Nyt on aika palata Suuren lauantain liturgiaan ja sen avaamaan näköalaan ymmärrykseni kehittymiseen. Vanhan testamentin parimiatekstien
merkitys kiteytyi kuvaksi, jossa Jumala vaeltaa
kansansa keskellä kaikissa olosuhteissa. Tämä ymmärrys on kovin
erilainen kuin kirkkojen opetus Jumalan ehdottomasta transsendenssista.
Kesäkuussa palasin kolmen vuosikymmenen jälkeen lukemaan Gregorios
Nyssalaisen kirjaa Mooseksen elämä. Muistin merkitysverkostot ovat mielenkiintoisia.
Ajatus Israelin Jumalasta tämänpuoleisena, ihmisen kohtaloihin osallisena
Jumalana toi mieleeni häivähtävän mielikuvan toisenlaisesta jumalakäsityksestä
Nyssalaisen tekstissä.
Gregorios mietiskelee Jumalan ilmestymistä Moosekselle palavassa
pensaassa. Jumala käskee Moosesta riisumaan kenkänsä, sillä paikka on pyhä.
”Jalkineen verhoamat jalat eivät voi kohota totuuden
näkemisen korkeuksiin. Kuolleet ja maalliset nahkavaatteet, jotka puettiin yllemme,
kun tottelemattomuuden vuoksi olimme tulleet alastomiksi, on riisuttava sielun
jaloista.
Kun sen teemme, pääsemme tietoon totuudesta ja se ilmenee
meille. Täydellinen tieto olevasta ilmaantuu, kun puhdistamme käsityksemme ei-olevasta.
Minä ymmärrän totuuden määritelmän niin, että emme ylläpidä
virheellistä mielikuvaa Olevasta. Erehdys on käsitys, joka syntyy olemattoman
mieltämisessä – ikään kuin se, mikä on olematonta, olisi olemassa. Mutta totuus
on varma käsitys Tosiolevasta. Siksi se, joka omistautuu hiljaisuudessa
korkeampiin filosofisiin kysymyksiin pitkänkin ajan kuluessa, saattaa juuri ja
juuri käsittää Tosiolevaa, sitä joka luontonsa puolesta sisältää olevan. Hän
ymmärtää myös, mitä ei-oleva on, siis että se on vain näennäisesti olemassa
olevaa, jolla ei ole pysyvyyttä itsessään.” (The Life of Moses, ss. 59-60)
Tämä on vapaa käännös englanninkielisestä tekstistä, ja se voi poiketa Greorioksen
alkuperäisestä kirjoituksesta. Virheineenkin se kuitenkin ilmentää, kuinka
radikaalisti jumalakäsitys on muuttunut kolmen vuosisadan kuluessa. Gregorioksen
ajattelussa kuultaa Aristoteleen metafysiikan argumentointi: ”… on siis
ilmeistä, että on olemassa jokin ikuinen, liikkumaton ja aistein havaittavista
olioista erillinen substanssi. Ja myös se on osoitettu, että tällä
substanssilla ei voi olla mitään suuruutta, vaan että se on osaton ja jakamaton
(sillä se liikuttaa äärettömän pitkän ajan, mutta millään äärellisellä ei ole
ääretöntä voimaa; ja koska jokainen suuruus on joko ääretön tai äärellinen,
sillä ei voi olla äärellistä suuruutta, eikä sillä voi olla ääretöntä
suuruutta, koska yleensäkään mitään ääretöntä suuruutta ei ole olemassa). Mutta
on myös osoitettu, että se on sellainen, johon ei voi vaikuttaa, ja
muuttumaton, sillä kaikki muut liikkeet ovat paikan suhteen tapahtuvaan
liikkeeseen verrattuna toissijaisia.” (Metafysiikka, XII kirja, 1073a, 5-13)
