Laskiaissunnuntain teema on ortodoksisessa kirkossa Aadamin
karkotus paratiisista. Ehtoopalveluksen teksti ilmaisee kokemuksen:
Aadam istui Paratiisin ulkopuolella
ja valitti surkeasti omaa alastomuuttaan: Voi minua, joka kuuntelin kavalaa
petkutusta, menetin kunniani ja jouduin siitä kauaksi! Voi minua, joka ennen
olin yksinkertaisuudessani alaston, mutta nyt varattomuuteni tähden! Voi
Paratiisi, enää en saa nauttia ihanuudestasi, enää en saa nähdä Herraani,
Jumalaani ja Luojaani, sillä joudun takaisin siihen maahan, josta minut on
otettu! Minä huudan Sinulle, oi armollinen ja laupias: Armahda minua
langennutta!
Syntiinlankeemuskertomus on runokuva siitä, millaiseksi
ihmisen kokemus itsestään ja maailmasta muodostuu omavoimaisuuden seurauksena.
Puu oli kaunis katsella ja suloinen antamaan ymmärrystä. Sen hedelmä on mitä
katkerin. Eläväksi tekevän osallisuuden sijaan astuu puute. Kaikki haluamisen
kohteet sijoittuvat näkyvään, joka on aina ihmisen ulkopuolella. Hän on tuominnut
itsensä tavoittelemaan niitä, mutta saavuttaminen tyydyttää halun vain ajaksi.
Saavutettu kohde menettää arvonsa, ja niin on tavoiteltava uutta. Unelmat ovat
niitä puun hedelmiä, joita ei vielä ole syönyt. Itsensä varassa olevalle ei
mikään kohde säily kauan elävänä.
Meitä kaikkia riivaava puute ilmenee maailmassa
eriarvoisuuden lisääntymisenä, kun ne jotka voivat, tavoittelevat näkyvän hyvän
petollista lupausta heikompien kustannuksella. Luonnon tuhoutuminen on samaa
juurta. Kohta maa kasvaa meille kirjaimellisesti ohdakkeita ja orjantappuraa,
jos edes niitäkään. Ja lopuksi: ”Kaikki on tyhjää ja tuulen tavoittelua”. ”Kun
hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi. Silloin kaikki hänen
hankkeensa raukeavat.”
Olenko nyt moralisti? En ajattele tätä hyvän ja pahan, vaan
kärsimyksen näkökulmasta. Olen vuosikymmenten ajan nähnyt työssäni, kuinka
haurasta yhteyden ja osallisuuden kokemus voi ihmiselle olla, kuinka rikki
menneen yhteyden kokemusta tavoitellaan ulos sijoittuneiden halun kohteiden
kautta. Psykoanalyysi ei tuonut paljoakaan uutta siihen, mitä 300-luvun pyhät
isät ja äidit kirjoittivat halujen dynamiikasta.
Ja sitten tragedian toinen puoli. Yhteys ja osallisuus
ilmenevät ihmiselle itsenäisyyden menettämisenä, alistumisena toisen tahtoon, haavoittuvuuden
paluuna, josta on itseriittoisuuden avulla pyristellyt eroon. Toki näin voi
olla ihmisten välisissä suhteissa, kun toinen nähdään vain oman halun kohteena.
Silloin syntyy vääjäämättä pakottamista, alistamista ja hyväksikäyttöä. Tiedon
puun hedelmät ulottuvat tännekin. Syntiinlankeemuskertomuksessa se ilmenee
Jumalan sanoissa Eevalle: ”Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua
vallassaan.” Valta korvaa puuttuvan osallisuuden kokemuksen.
Osallisuuden sijoittaminen näkyvään on tosiaan altis
tuhoutumiselle. Luottamuksen puute ja pettymysten ennakointi ovat tämän
maailman viisautta. Omassa varassa oleminen on jotakin, jonka voi kuvitella
hallitsevansa. Se on lohdullista, jos voi pitää kuoleman mahdollisuuden
loitolla mielestä.
Ehtoopalveluksen teksti leikkaa illuusion kahtia kuin
veitsi: ”Enää en saa nähdä Herraani, Jumalaani ja Luojaani, sillä joudun
takaisin siihen maahan, josta minut on otettu!” ”Jolla ei ole, siltä otetaan
pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan.”
Suuri paasto merkitsee kirkossa yhteyteen palaamisen matkaa.
Siksi se aloitetaan ihmisen särkyneen tilan näyttämisellä.
