Kirkko on viisaasti asettanut Johanneksen evankeliumin pääsiäiskauden päivittäisten tekstien lähteeksi. Siinä kuuluu kuolemasta herätetyn Jeesuksen ääni avoimena ja voimakkaana. Uuden testamentin kirjoitusten autenttisuutta etsivät tutkijat ovat päätyneet pitämään Johannesta kirjoittajana, joka ei todennäköisesti kuulunut Jeesuksen ensimmäisiin opetuslapsiin. Tulkintaa puoltavat Jeesuksen persoonaan sisältyvät, ilmeisen kreikkalaisen logos-filosofian painotukset.
Viime vuonna pohdin Johanneksen lausumaa sanan tulemisesta lihaksi evankeliumin ensimmäisissä jakeissa. Johanneksen logosta ei suinkaan tarvitse ymmärtää platonilaisesta näkökulmasta, sillä "Sana" on olennainen hengellinen kuva Mooseksen ensimmäisestä kirjasta alkaen. Juutalaisessa ajattelussa Jumalan salattu olemus ilmenee hänen "sanoissaan", joiden avulla hän toteuttaa luomisen tekoja.
Mutta entä sitten, vaikka evankelista Johannes olisi toisen sukupolven apostoli? Jumala puhuttelee ihmisen sisintä, ja sen mitä hän kuulee, hän pukee inhimilliseen kieleen - sanoiksi. Näin ovat syntyneet kaikki ne hengelliset tekstit, jotka traditio on aikaa myöten omaksunut pyhien kirjoitustensa kokoelmaan. Genesiksen ensimmäisessä luvussa Jumala hyväksyy ihmisen tavan käyttää kieltä luomistekojensa hedelmien kuvaamisessa. "Ja Herra Jumala muovasi maasta
kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei
ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin
antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen,
jolla ihminen sitä kutsui." (Genesis, 2: 19)
Ihmisen ja Jumalan läheistä yhteyttä ja työtoveruutta tuskin voi osuvammin luonnehtia. Ihminen ei kuitenkaan malttanut pysyä tässä yhteydessä, vaan halusi päästä osalliseksi tiedosta omin avuin. Tämä ei ole mikään evoluutiohistoriallinen väite. Se toteutuu ihmisen tekemissä valinnoissa joka päivä, niin kuin se toteutui kolmen tuhannen vuoden takaisessa kuvauksessa. Ylpeys ja omavoimaisuus ovat sisaruksia, joiden rutsainen suhde synnyttää kaikki ihmisen itseensä, toisiinsa ja aineelliseen ympäristöönsä kohdistamat teot, hyvässä ja pahassa.
Näiden ilmiöiden mietiskely korostuu kirkon elämässä Suuren Paaston aikana. Nyt olemme siirtyneet uuden luomisen aikaan, jonka Jumala aloitti herättämällä Jeesuksen kuolleista. Ja Johannes, jos kuka, kykenee antamaan sanat ylösnousseelle Kristukselle. Hänen tekstissään on paljon synoptisista evankeliumeista poikkeavaa ainesta. Hän on läsnä tapahtumissa, joissa hän ei todennäköisesti ole voinut olla mukana, kuten Jeesuksen ja Pilatuksen välistä keskustelua kuvatessaan. Hän rekonstruoi yksityöskohtia myöten Jeesuksen ja opetuslasten vuoropuhelun ehtoollisen jälkeen, samoin kuin Jeesuksen suuren jäähyväisrukouksen Isälle. Kuinka hän voi muistaa asioita näin sanatarkasti, jos pitää paikkansa, että hän kirjoitti evankeliumitekstin yli 80-vuotiaana Patmoksella tai Efesossa?
Jos kuvauksen autenttisuutta pidetään evankeliumitekstin uskottavuuden mittapuuna, se voi tuskin muuksi osoittautua kuin myöhäiseksi sepitelmäksi. Sen kirjoittajasta onkin kiistelty toistasataa vuotta. Vanhan perinteen, jonka mukaan Johannes oli toinen Sebedeuksen pojista, rinnalla on tarjolla paljon vaihtoehtoja. Nimen taakse kätkeytyy ehkä Lasarus, jolla asemansa puolesta oli mahdollisuus päästä seuraamaan Jeesuksen kuulusteluja ja tuomitsemista. Ehkä Johannes oli temppelipapiston jäsen ja siten mukana juutalaisten neuvostossa. Siksi hän tunsi Joosef Arimatialaisen ja Nikodemoksen, jotka myös olivat neuvoston jäseniä. Saksalaisessa kriittisessä teologiassa Johannesta pidettiin fiktiivisenä kirjoittajana, joka antoi nimen joanniittien gnostilaisuudesta vaikutteita saaneen koulukunnan tuotokselle. Tämä tulkinta on Kumranin kääröjen löytymisen jälkeen jäänyt sivuun, kun evankeliumin sisällöllinen yhteys palestiinalaiseen juutalaisuuteen on tunnistettu.
Oli Johannes kuka tahansa, hän on kuitenkin ennen kaikkea Jeesuksen rakkain opetuslapsi, joka nojautui hänen rintaansa vasten pääsiäisaterialla. Evankeliumin kirjoittaja on hengessään niin yhtä Jeesuksen kanssa, että hän saa tämän sanat elämään vielä lähes kaksituhatta vuotta niiden kirjoittamisen jälkeen. Hän on kuin Aadam paratiisissa, joka antaa nimet sille, minkä Jumala tuo hänen luokseen.
