Johannes kirjoittaa evankelistoista eniten hengestä. Jo ensimmäisen luvun alussa hän erottaa maailman hengen ja Jumalan Hengen voimasta syntyneet: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi... jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta." (V. 1938 käännöksen mukaan)
Merkillinen ilmaisu: "liha" ja "lihan tahto". Jeesuksen ja Nikodemoksen kohtaaminen kolmannen luvun alussa toistaa ja laajentaa teemaa: "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa,
mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä." Lihan ja Hengen vastakkaisuus ei kuitenkaan ole niin ehdoton kuin miltä tässä näyttää.
Luomiskertomuksen alussa Jumala ilmenee maailmalle kahdella tavalla, voimana (Henkenä) ja sanana: "Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli
autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan
henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli." (Genesis, 1:1-3)
Ne, jotka suhtautuvat luomiskertomukseen kirjaimellisesti, menettävät kirjoitusten ymmärtämisen avaimen. "Sanan" ja "voiman" ykseys on Vanhan Testamentin kantava periaate, joka ilmaistaan heti Genesiksen alussa. Jumalan Henki on voima, joka synnyttää järjestyneen aineellisen maailman. Aineellisuus on voimaa, se on voiman olemassa olemisen tapa. Tämä muuten sopii varsin hyvin modernin kosmologian tarkastelutapaaan.
Johannes aloittaa evankeliumitekstinsä toistamalla luomiskertomuksen perusidean sanan ja voiman ykseydestä: "Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla."
Vanhassa testamentissa on paljon kuvauksia sanan ja voiman ykseydestä. Psalmilaulaja kuvaa asian näin: "Herra on sanallaan luonut taivaat, suunsa henkäyksellä tähtien joukot. Kuin leiliin hän on koonnut merien vedet
ja varastoihinsa syvyyden virrat... Mitä hän sanoi, se tapahtui, mitä hän käski, se pysyi. (Psalmi 33: 6-9). Jesajan kirjassa Jumala puhuu profeetan suulla: "Minä se olen. Olen ensimmäinen, ja olen myös viimeinen. Minun käteni loi maan perustukset,
minun oikea käteni löi levälleen taivaan.
Minä lausuin niiden nimen,
ja siinä ne olivat. (48:12-13). Sananlaskujen kirjan 8 luvussa Viisaus kertoo itsestään: "Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima."
Ihminen on ruumiillisena olentona sanan ja voiman ykseys. Jumala sanoo Genesiksen ensimmäisen luvun lopulla: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme
hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän
meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata
ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Sanan ja voiman ykseys on Jumalan kaltaisuutta.
Mutta mitä tapahtuikaan? Paavali luonnehtii kirjeessään roomalaisille ihmisen langennutta tilaa näin: "Hänen [Jumalan] näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen
voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta
asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen
teoissaan...
Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole
kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan
heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja
heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet
tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman
Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen,
nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin." (1:20-23)
Ihminen on taantunut "lihaksi". Hänen elämänvoimansa - henkensä - suuntautuu yksinomaan aineellisen maailman kohteisiin. Niin hän sitten on näiden kohteiden riepoteltavana, kunnes hän tulee jälleen maaksi. Tämän valossa voi ymmärtää, miksi Jeesus sanoo Nidokemokselle: "Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa,
mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä." Ihmisen on synnyttävä uudesti, Hengestä, jotta hän voisi kehittyä kohti alkuperäistä Jumalan kaltaisuuttaan.
Myös Uudessa Testamentissa Henki kuvautuu sanan ja voiman ykseytenä. Kauneimpia on kertomus Jeesuksesta ja Kapernaumin sadanpäälliköstä:
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan
sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä
apua sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona
halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi:
"Minä tulen ja parannan hänet." Mutta
sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen
arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana,
ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin
toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun
sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai
toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai
palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee." Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi
niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin
vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään
israelilaisella."
