Jumalan todellistuminen maailmassa

Kääntyminen, eheytyminen ja Jumalan todellistaminen maailmassa. Näissä kolmessa toteutuu Buberin mielestä juutalaisen hengellisyyden koko täyteys. Hän hahmottaa todellistamisen ajatuksessa kolme kerrostumaa. Niistä ensimmäinen ja historiallisesti vanhin sisältyy luomiskertomukseen: Jumala loi ihmisen kuvakseen, kaltaisekseen. Ortodoksinen ihmiskäsitys sisältää saman ajattelutavan. Jumalan kuvana ihmisen hengellinen kutsumus on kasvaa Jumalan kaltaiseksi hänen yhteydessään. Kaltaisuus ei ole valmiiksi annettua. ”Siihen ei kuitenkaan ole muuta tietä kuin kääntyminen ja ehdoton ykseys, minkä syntiinlankeemuskertomus osoittaa: ihminen asettuu ’olemaan kuin Jumala’. Niin hän tekee tyhjäksi elämän merkityksen, jonka sisältönä on tulla Jumalan kaltaiseksi. Hän ei saavuttanut mitään muuta kuin tiedon jumaluuden ja ihmisyyden kahtalaisuudesta – tiedon hyvästä ja pahasta.” (Buber: Jüdische Religiosität, s. 58)

Toinen kerrostuma sisältää ajatuksen, jonka mukaan kääntyminen on kohoamista Jumalan todellisuuteen ja hänen tuomistaan osaksi tätä maailmaa. Jumala on sitä todellisempi, mitä täydemmin ihminen toteuttaa hänen tahtoaan maailmassa. Buber viittaa tässä Jesajan kirjaan ja psalmeihin:

Rabbi Simeon bar Yohai täydentää Jesajan kirjan sanat ”Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala” tulkinnalla ”Jos te olette todistajiani, minä olen Jumala. Ellette ole todistajiani, minä en ole Jumala.” Jumala on ihmisen päämäärä. Siksi ihmisen kaiken päättämisen voima virtaa jumalallisen voiman mereen. Samassa hengessä voidaan ymmärtää psalmin sanat ”antakaa väkevyys Jumalalle” siten, että oikeamieliset enentävät ylemmän valtakunnan voimaa. (s. 59).

Vuoden 1033 suomennoksessa psalmin 68 säe esiintyy vielä asussa, johon Buberin tulkinta viittaa. Vuoden 1992 suomennos ei enää tue tällaista näkökulmaa. ”Tunnustakaa Jumalan voima!” korostaa Jumalan vallan riippumattomuutta ihmisestä. Vanhassa suomennoksessa myös psalmin 29 ensimmäinen jae ilmaisee, mitä Buber tarkoittaa: ”Antakaa Herralle, te Jumalan pojat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys.” Meidät on kutsuttu Jumalan pojiksi ja tyttäriksi, ja vain meidän kauttamme ”Herran kunnia ja väkevyys” voi todellistua tässä alaisessa valtakunnassa.

Ajatus Jumalan ja ihmisen yhteistoiminnasta on ilmaistu jo Genesiksen toisen luvun säkeessä, johon Buber viittaa: "Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei maan päällä ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut sateen kastella maata eikä ihmistä vielä ollut maata viljelemässä." Ihmisen tehtävä on täydellistää luomisen työtä, mutta siihen hän ei kykene ilman Jumalaa. Jos hän haluaa yrittää yksin,  maa kasvaa hänelle "orjantappuraa ja ohdaketta".

Jumalan voiman yhteys ihmisen suhtautumiseen ilmenee myös Uuden Testamentin teksteissä. Markuksen kertomus Jeesuksen käynnistä kotikaupungissaan Nasaretissa on tästä esimerkki:

Jeesus lähti sieltä ja tuli kotikaupunkiinsa, ja opetuslapset olivat hänen kanssaan. Kun tuli sapatti, hän ryhtyi opettamaan synagogassa, ja häntä kuunnellessaan monet kyselivät hämmästyneinä: "Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet. Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan." Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.

Jeesuksen voimateot eivät ole riippumattomia ihmisen suhtautumistavasta. Ne eivät ole maagisia tekoja. Luukkaan evankeliumissa hän huudahtaa: "Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle - ja kuinka toivonkaan, että se jo olisi syttynyt!” Jeesus puhuu tässä isänsä suulla. Jumala voi toivoa, että ihmiset kääntyisivät ja tahtoisivat kasvaa Jumalan pojiksi ja tyttäriksi. Mutta ihmisellä on Jumalan antama vapaus ja valta kääntää selkänsä. Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus parahtaa: ”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.”

Ihmisen ja Jumalan suhteen ymmärtämisen kolmannen kerrostuman Buber ajoittaa juutalaisen mystisismin kabbalistiseen traditioon ja 1700-luvun hasidismiin:

Siinä käsitys Jumalan todellistumisesta ihmisen kautta kiteytyy ajatukseksi ihmistekojen vaikutuksesta Jumalan kohtaloon maailmassa. Jumalan kirkkaus, shekinah, on laskeutunut ehdollisuuden maailmaan. Se on kuin Israel hajaannuksessa, vieraalla maalla; se vaeltaa ja eksyy kuin Israel, se on sysätty esineiden valtakuntaan. Se haluaa pelastua kuin Israel, yhdistyä uudelleen Jumalaan. Siihen voi myötävaikuttaa vain hän, joka kohottautuu ehdollisuudesta ehdottomaan. Hänen kauttaan maailman kirkastuminen saa täyttymyksensä, toisin sanoen shekinahin kohoaminen. Siksi hasidisäe sanoo kääntyvästä, että hän vapauttaa Jumalan. (s. 60)

Ihmisen tehtävä on maailman pyhittäminen ja kirkastaminen. Se on rakkauden teko, joka palauttaa Se-maailmaan vangitun Hengen uudelleen Jumalan yhteyteen. Buber ei tässä kohdassa mainitse Laulujen laulua, mutta minulle se on shekinahin paluun suuri ylistysveisu.

Jüdische Religiosität on avainteksti Buberin Minä ja Sinä -teoksen ymmärtämiseen. Ihmisen kahtalaisuus, jota hän kuvaa Minä-Sinä ja Minä-Se perussanoilla, on langenneen maailmamme ytimessä. Sen pelastuminen alkaa kääntymyksestä, joka on kahtalaisuuden ylittämistä, kohottautumista ehdollisuudesta ehdottomaan, muotoon vangitun Hengen vapauttamista Minä-Sinä yhteyden läsnäoloon.