Kaksi pyhyyden käsitystä

Vanhan Testamentin tekstejä lukiessani mielessäni on alkanut hahmottua ajatus pyhyyden kahdesta ymmärtämistavasta. Ensimmäinen on lähellä sitä, kuinka nykyinen arkiajattelu sen tulkitsee: pyhyys on jokin aineellisessa maailmassamme Jumalalle erotettua. Pyhä ja profaani ovat toistensa vastakohtia. Pyhyyden säilyttäminen edellyttää ihmiseltä tietynlaista toimintaa tai ainakin suhtautumista. Mooseksen 3. kirjan puhtaussäännökset kuvaavat tätä pyhyyden käsitystä. ”Teroittakaa israelilaisten mieliin, että heidän on varottava epäpuhtautta, sillä jos he epäpuhtaudellaan saastuttavat minun pyhäkköni, joka on heidän keskellään, heidän on kuoltava.” Puhtaus on pyhyyden edellytys. Puhtauden vastakohta on saastaisuus. Eläimet jaotellaan puhtaisiin ja saastaisiin. Ihmisen toiminnot tai ruumiillinen tila tekevät hänet saastaiseksi, ja puhdistautuminen edellyttää tiettyjä menoja tai ajan kulumista: ”Kun miehellä on ollut siemensyöksy, hänen tulee peseytyä kauttaaltaan ja hän on epäpuhdas iltaan saakka. Jokainen vaatekappale tai nahkaesine, johon siemennestettä on tullut, on pestävä; se on epäpuhdas iltaan saakka. Kun mies on ollut naisen kanssa sukupuoliyhteydessä, molemmat peseytykööt, ja he ovat epäpuhtaat iltaan saakka.”

Rinnan tämän pyhyyden määrittelytavan kanssa elää toisenlainen käsitys, jonka perustana on ihmisen ja Jumalan vastavuoroinen yhteys. Martin Buberin Minä-Sinä perussana on sen moderni kuvaus. Tämä pyhyyden toinen käsitys tulee vastaan tavan takaa Vanhan Testamentin teksteissä. Se huipentuu Laulujen laulussa. Moni vierastaa tätä runoelmaa Raamatullisena tekstinä. Sen runsas aistillisuus voi tuntua hämmentävältä, mutta mikä voisi kuvata paremmin vastavuoroisen yhteyden iloa ja hurmaa kuin neidon ylistys:

Suudelkoon hän minua, antakoon suudelmiaan!
Ihanampaa kuin viini on sinun rakkautesi,
ihana on voiteittesi tuoksu!
Sinun nimesikin tiukkuu parhainta öljyä,
siksi neidot sinua rakastavat.
Ota minua kädestä, juostaan! Vie minut taloosi, kuningas, vie minut huoneeseesi! Tule, iloitaan ja riemuitaan! Rakkautesi on ihanampaa kuin viini. Suotta eivät neidot sinua rakasta.

Mies vastaa neidon kutsuun omalla kutsullaan:

Nouse, kalleimpani, kauneimpani,
tule kanssani ulos!
Talvi on mennyt, sade on laannut,
se on kaikonnut pois.
Kukat nousevat maasta,
laulun aika on tullut,
joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.
Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät,
viiniköynnöksen nuput aukeavat
ja levittävät tuoksuaan.
Nouse, kalleimpani, kauneimpani,
tule kanssani ulos!
Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.

Pyhyys todellistuu rakkauden vastavuoroisuudessa. Psalmin 4 säe ”Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja. Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi.” avautuu käännösvertailussa tähän suuntaan: ”Tietäkää, että Herra on erottanut rakkaudessaan sitoutuneen itselleen. Herra kuulee, kun minä kutsun häntä.”

Psalmissa 18 tämä vastavuoroinen symmetria ilmaistaan näin: ”Herra, sinä olet uskollinen uskolliselle, vilpitöntä kohtaan sinä olet vilpitön. Puhtaat ovat tekosi puhdasta kohtaan.” Kirkkoraamatun suomentajat ovat valinneet sanan ”uskollinen” hepreankielisen sanaparin ”hasid” ja ”hesed” tulkinnaksi. ”Hyväntahtoinen” tai ”rakastava sitoutuminen” kuvaavat ”hesed” sanan merkityssisältöä. ”Hasid” on samaa juurta, joka tässä viittaa ihmiseen. Vuoden 1933 suomennos käyttää ”hurskasta” kuvaamaan ihmisen ja Jumalan vastavuoroista yhteyttä: ”Hurskasta kohtaan sinä olet hurskas”.

Pyhyys on siis jotakin profaanista erotettua, mutta lähtökohtana eivät ole pyhät ja pahat teot tai puhtausrituaalit. Buber kirjoittaa, että kaikki, minkä Minä-Se perussana karkottaa Jumalan yhteydestä profaanin piiriin, voi palata ja pyhittyä Minä-Sinä suhteen vastavuoroisuudessa. Tämä pyhyyden ymmärtämisen tapa täydentyy Uuden Testamentin teksteissä. Kun Jeesus kutsui publikaani Matteuksen opetuslapsekseen, Matteus seurasi kutsua. ”Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta (hesed) minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.’” Vastavuoroinen yhteys asettuu tässä sääntöihin nojautuvan pyhyyden käsityksen vaihtoehdoksi.