Isä

Vastavuoroinen pyhyyden käsitys on Uuden Testamentin tekstien kantava perusta. Erityisesti apostoli Paavalin kirjeissä se ilmenee lain ja armon vastakkaisuutena. Laki viittaa Paavalilla Tooran sääntöihin. Laki kuvaa myös sääntöuskovaisuuden jähmettävää vaikutusta ihmisen hengelliseen kehittymiseen: ”Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.” 

Armosta Paavali kirjoittaa paljon. Olen aiemmin hahmottanut armon käsitteen juridisena. Armo on vapautus oikeudenmukaisesta tuomiosta. Nyt minusta näyttää, että Paavali käyttää tuota sanaa Jumalan rakastavan huolenpidon ja hyvän tahdon merkityksessä, jota heprean kielessä vastaa hesed: ”…meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme.” (Kirje roomalaisille, 5:1-2)

Armo on siis jotakin, jossa eletään. Paavali puhuu paljon uudesta elämästä Kristuksen yhteydessä. Kirjeessään kolossalaisille se ilmenee näin: ”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu.” Lainauksessa on sana, ”usko”, jonka tulkitsen nyt heprean emunah merkityksessä. Uskossa vahvistuminen tarkoittaa vahvistumista molemminpuolisessa luottamuksessa, uskollisuudessa ja luotettavuudessa.

Eläminen vastavuoroisessa yhteydessä muuttaa myös ihmisen ja Jumalan välisen suhteen kokonaan toisenlaiseksi kuin sääntöjen noudattamiseen nojautuva pyhyys. Roomalaiskirjeessä Paavali kuvaa tätä suhdetta. ”Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ’Abba! Isä!’”

Jumalan ja ihmisen uusi suhde on lapsen ja vanhemman välisen yhteyden kaltainen. Paavali ei suinkaan keksinyt tätä vertauskuvaa. Se toistuu useasti ja monin tavoin Jeesuksen opetuksessa. Eräs opetuslapsista pyysi häntä opettamaan rukoilemista niin kuin Johannes Kastajakin oli opettanut omia opetuslapsiaan. Matteus on sijoittanut tämän opetuksen Vuorisaarnaan: ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin: -- Isä meidän, joka olet taivaissa! ...” 

Herran rukous muistuttaa Jumalan huolenpidosta kirkon jokaisen palveluksen alkurukouksissa, jotka myös sisältyvät kotona luettaviin aamu- ja iltarukouksiin. Joku voi kokea tämän suhteen sukupuolittuneen ilmaisun häiritsevänä. Sanojen tavanomaiset viiteverkostot pitävät meitä vankinaan, ja silloin syntyy halu muuttaa sana toiseksi. Jumala tuskin pahastuu, jos joku haluaa aloittaa rukouksen sanoilla ”Äiti meidän…”. Kutsuuhan hän itseään kanaemoksi, joka haluaisi koota poikasensa siipiensä suojaan. Sama suhderakenne on kyseessä, sanotaan sitten ”isä” tai ”äiti”.

Ehkä on kuitenkin muistettava, mitä kymmenen käskyn laki sanoo lasten ja vanhempien suhteesta. Vanhemmat pitävät huolta lapsistaan, ja lapset kunnioittavat heitä. Kunnioittaminen ja kuuliaisuus täydentävät vastavuoroisuuden laatua. Viides käsky luetaan vielä kuuluvaksi ihmisen ja Jumalan välisen suhteen käskyihin. Vanhemmat ovat Jumalan luomistyön ja huolenpidon kuva.

Rakkaus, huolenpito, uskollisuus, kunnioitus ja kuuliaisuus ovat Uuden Testamentin pyhyyden käsityksen ydintä. Siinä asetetaan myös vanhempien ja lasten välisen suhteen ideaali. Se on vastavuoroinen muttei symmetrinen. Jeesuksen suhde lapsiin avautuu tästä näkökulmasta minulle uudessa valossa. Luukas kirjoittaa: "Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: 'Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.  Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.'"

Jos sanan "usko" ymmärtää sen hepreankielisessä merkityksessä, lapsen kaltaisuus ei ole hyväuskoisuutta. Se on rakastavaa luottamusta, kuuliaisuutta ja kunnioitusta vastauksena Jumalan huolenpitoon ja uskollisuuteen.