Tarkoitukseni on palata pyhän käsitteen pohdinnassani Martin
Buberin Minä-Sinä perussanaan, joka ilmentää ihmisen ja Jumalan vastavuoroista
yhteyttä. Hasidismista näkemyksiään ammentava Buber saattaa olla lähellä hasid-hesed sanapariin sisältyvää
käsitystä pyhyydestä. Ennen kuin pääsen tarkoitukseni äärelle, täsmennän
toiminnan käsitettä. Se auttaa ymmärtämään
Buberin erikoista näkemystä Hengestä, joka välittää yhteystapahtumaa.
Kaikella toiminnalla on kolminainen rakenne. Toiminta suuntautuu
kohteeseen. Toiseksi toiminta on välittynyttä niin, että toimijan yhteys
kohteeseen toteutuu jonkin välittäjän kautta. Instrumentaalisissa toiminnoissa
se on työkalu tai välittäjäaine. Kommunikaation ja psyykkisten toimintojen
välittäjiä ovat merkit. Kolmanneksi toimijan ja kohteen yhteys on
vastavuoroinen ja sisältää voimasuhteen.
Kun käytämme sanaa ”toiminta” emme suinkaan aina hahmota
sitä kohteellisena. Toiminta samastuu usein liikkeeseen. Pesukone lakkaa
toimimasta, kun se ei lähde käyntiin. Toimelias ihminen on laiskan vastakohta.
Toiminta samastetaan usein myös prosessin käsitteen kanssa. Kemiallisten
reaktioiden yhteydessä sanomme, että jokin yhdiste toimii katalysaattorina.
Lääketieteessä puhumme yleisesti elintoiminnoista ja niiden toiminnan
häiriöistä. Psykologiassa kuvataan ihmisen kognitiivisia toimintoja
tiedonkäsittelyn prosesseina. Sen alkukohtana on kohteen asemesta
ulkomaailmasta tuleva aistivirta. Prosessien tarkastelussa toiminnan kohteen
idea on abstrahoitu pois.
Silloinkin kun puhumme laitteiden tai koneiden toiminnasta
kohteellisena, toiminnan kolminaisuus jää tavallisesti lausumatta julki. Tuntuu
huvittavalta sanoa, että pesukoneen toiminnan kohteena on tekstiileihin
kertynyt lika. Sitä pesukone kuitenkin käsittelee toimiessaan. Toimijan, siis
pesukoneen, ja kohteen yhteyttä välittää vesi, jonka likaa irrottavaa
ominaisuutta on paranneltu kemiallisesti ja veden lämpötilan avulla. Kohteen ja
toimijan yhteys on vastavuoroista ja edellyttää energiaa. Sitkeät tahrat
vaativat korkeampaa pesulämpötilaa ja pidempää pesuaikaa. Pesukoneen toimintaohjelmat
sallivat vedenkäsittelyn vaihtelun pyykin likaisuuden ja tekstiilityypin
mukaan. Modernit koneet pystyvät siis varioimaan toimintaansa kohteen
ominaispiirteiden perusteella.
Arkiajattelu ja epätarkka kielenkäyttö estävät meitä
tunnistamasta toiminnan tosiasiallisen kohteen. ”Vaari lukee lehteä.” Tässä on
hyvin muodostettu virke objekteineen. Vaarin toiminnan kohteena ei kuitenkaan
ole lehti, vaan siinä häntä kiinnostava juttu. Hän on yhteydessä juttuun lehden
painetun tekstin välityksellä.
Arkikielessä kohteellisuus ilmaistaan lauseen objektilla
silloin, kun kohdetta halutaan jostakin syystä korostaa. Sanomme siis ”Kone ei
pessyt pyykkiä puhtaaksi.” Tässä kohde näyttää pyykiltä, mutta siihen lisätty
adjektiivi ilmaisee, että tosiasiallinen kohde on tekstiileihin kertynyt lika.
Voimme toki jatkaa tätä kohteen erittelyä ja pohtia, mitä ”likaisuus” tässä
tapauksessa pitää sisällään. Vaatteen lika on jotakin muuta kuin keittiön
lattian, auton tai moottoritien lähellä leijuvan hengitysilman likaisuus. Entä
mihin viittaamme, kun puhumme tahraantuneesta omastatunnosta, tai likaisista
ajatuksista?
Yksi ainoa sana, lika,
viittaa kohteesta riippuen varsin erilaisiin asioihin. Se viittaa itse asiassa
toiseen kohteeseen, joka ei luontaisesti kuulu ensimmäisen yhteyteen. Likaisuus
häiritsee kohteen käytettävyyttä tai on sille vahingollista. Kun siis puhumme
toiminnan kohteellisuudesta, on varottava hahmottamasta kohdetta esineeksi tai
yhteyksistään irrotettuna asiana. Aristoteles tarkasteli kohteita tällaisina,
ja me olemme valitettavasti jääneet tämän 2300 vuotta sitten esitetyn
käsityksen vangeiksi.
Vaari lukee juttua, joka häntä kiinnostaa. Mikä häntä siinä
mahtaa puhutella? Kun tätä ryhdymme selvittämään, eteen avautuu kokonainen
kohteiden kudelma. Vaari lukee juttua, jossa referoidaan hiljattain julkaistua
tutkimusta sodan kokeneiden miesten lapsista ja heidän kokemuksistaan. Teema
kiinnostaa vaaria siksi, että hän kuuluu ikänsä puolesta tutkimuksen
kohdejoukkoon. Jutussa kerrotaan lasten muistoja isistä, jotka perjantaisin
kokoontuivat kulmakapakkaan puhumaan sotamuistoistaan, jotka saattoivat
menettää malttinsa pienimmistäkin syistä, tai jotka suhtautuivat lapsiinsa
torjuvasti ja mitätöivästi. Lukiessaan vaarilla on mielessä oma isä, heidän välinen
suhteensa, ja muistot asevelikylän naapuriperheistä. Jutun esimerkit resonoivat
näiden muistojen kanssa ja tuovat mieleen jo unohtuneitakin tapahtumia.
Vaarille aukeaa lehden tekstin välityksellä toisiinsa punoutuneiden muistojen,
mielen kohteiden sarja.
Pyykin peseminen on esimerkki instrumentaalisesta
toiminnasta, jota pesukone välittää. Se on lianpoiston työväline. Mikään ei
estä tarkastelemasta myös pesukonetta toimijana, jolloin saadaan
yksityiskohtaisempi käsitys tavoista, joilla se käsittelee pyykkiä. Lehden
lukeminen taas on esimerkki kommunikaatiosta ja kuinka sitä välittävät merkit
virittävät psyykkisen toiminnan kohteita. Lukiessaan lehden tekstiä vaarin
mieleen pulpahtaa tapahtumamuistoja, jotka ovat mielen kohteiden kudelmia.
Toiminnan käsite on kolminaisuudessaan yleispätevä. Sen
avulla voi jäsentää mitä tahansa ajassa etenevää tapahtumista toimijan ja
kohteen välillä. Hengellisen elämän ilmiöt eivät tee poikkeusta. Kohteet vain poikkeavat
tämän näkyvän maailmamme kohteista.
