Ylösnousemusevankeliumien tulkinnoissa korostuu usein tyhjän
haudan arvoitus. Minun huomioni kiinnittyy erityisesti Luukkaan ja Johanneksen
kuvauksiin viikon ensimmäisen päivän tapahtumista. Johannes kertoo Jeesuksen
ilmestymisestä Magdalan Marialle puutarhassa haudan lähellä. Matteuksen
evankeliumissa Jeesus ilmestyy haudalta palaavalle Marialle, jonka kanssa on ”se
toinen Maria”. On arveltu että tämä Maria on apostoli Jaakob Alfeuksen pojan
äiti. Luukas ei puhu mitään Jeesuksen ilmestymisestä haudan läheisyydessä,
mutta hänkin mainitsee Magdalan Marian ja Jaakobin äiti Marian niiden naisten
joukossa, jotka olivat tulleet voitelemaan Jeesuksen ruumista.
Luukkaan kuvaus naisista on niukka, mutta sitä seuraavan
ilmestyskokemuksen hän kuvaa yksityiskohtaisesti, sillä se tapahtui hänelle.
Kertomus on minulle yksi rakkaimmista ylösnousemusevankeliumeista.
Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa
Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He
keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja
pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan.
He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin
sokaistut.
Jeesus kysyi heiltä: "Mistä te oikein
keskustelette, matkamiehet?" He pysähtyivät murheellisina, ja toinen
heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: "Taidat olla Jerusalemissa ainoa
muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut."
"Mitä te tarkoitatte?" Jeesus kysyi. He
vastasivat: "Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi
profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan
edessä. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi
kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä
toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään
on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset meidän
joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain
aamulla haudalla mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he
lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. Muutamat
meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset
olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet.
Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä
ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat
ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä
kirkkauteensa." Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista
alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa.
Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja
sanoivat: "Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan."
Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän
kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin
heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa
heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: "Eikö sydämemme hehkunut
innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään
kirjoitukset?"
”Jää meidän luoksemme.” Ja niin Jeesus jäi. Hän vastasi
Luukkaan ja Kleopaksen kiihkeään pyyntöön. Ilmestyskokemuksen tunnesävyt on
tässä tekstissä kuvattu tarkkanäköisesti. Hengellisen ymmärtämisen avautuminen
mukana kulkevan tuntemattoman miehen avustuksella on pakahduttavan ilon
täyttämää. Vanha suomennos tuo sen ilmi osuvasti: "Eikö sydämemme ollut
meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille
kirjoitukset?" Palava sydän on väkevä metafora. Se ilmentää sisäistä
paloa, jonka hengellinen ymmärryksen kokemus synnyttää. Sanat muuttuvat
eläviksi, henkeä kantaviksi sanoiksi kuten Buber kirjoittaa.
Leivän murtaminen avasi miesten silmät. Jeesus toisti sen,
minkä hän teki vain kolme päivää aiemmin yläsalissa 12 opetuslapselleen
viimeisellä pääsiäisaterialla. Teko on merkki, joka viittaa tekijäänsä.
Opetuslapset palasivat ilon täyttäminä Jerusalemiin kertomaan kokemuksestaan.
Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muita heidän joukkoonsa
kuuluvia.
Pääsiäispäivän illasta kertoo myös Johannes. Hänen
kuvauksessaan paikalla on vain kymmenen opetuslasta. Tuomas ei ollut heidän
kanssaan. Opetuslapset olivat lukinneet ovet, sillä pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä
Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi ”Rauha teille.” Luukas kuvaa
Johannesta yksityiskohtaisemmin, kuinka opetuslapset säikähtivät luullessaan
näkevänsä aaveen. Hän korostaa tekstissään Jeesuksen ylösnousemuksen
ruumiillisuutta: ”Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä
luita, niin kuin te näette minussa olevan." Näin puhuessaan hän näytti
heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa,
niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko
teillä täällä mitään syötävää?" He antoivat hänelle palan paistettua kalaa
ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
Johannes on siirtänyt tämän keskustelun seuraavan sunnuntain
iltaan, jolloin Tuomas on paikalla, ja Jeesus pyytää häntä koskettamaan käsiään
ja kylkeään.
Johan Sebastian Bach on musiikissaan hengellisen ja psykologisen
kuvauksen mestari. Tänä iltana sopii kuunnella hänen 42. kantaattiaan. Se vie
meidät Johanneksen evankeliumin ensimmäisen sunnuntain iltaan, kun Jeesus astuu
sisään lukitusta ovesta opetuslastensa luokse. Tapahtumaa kuvaava, kahden oboen
ja fagotin sävyttämä alttoaaria on yksi Bachin kauneimmista. ”Wo zwei und drei
versammlet sind” – Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä
olen heidän keskellään.
