Laura Saarikoski pohtii Helsingin Sanomien kolumnissa 19.9., mikä saa amerikkalaiset kerta toisensa jälkeen luulemaan,
että he säästyvät hirmumyrskyjen aiheuttamilta tuhoilta. Hän esittää kolme
syytä. Ensimmäinen on koulutuksen puute. Ihmisillä ei ole käsitystä ilmaston
lämpenemisestä ja sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen todennäköisyydestä. Heidän
kohdemaailmansa rajoittuu välittömästi havaittavaan.
Toinen syy on valtion harjoittama politiikka. Tulva-alueiden
kodeille tarjotaan valtion tuella edullisia vakuutuksia. Rakennusyhtiöt käyttävät
tilannetta hyväkseen, ja niin rakentaminen rannoille jatkuu. Kolmas syy on
uskonto. Uskova on Jumalan erityisessä suojelussa. Hän menestyy kaikessa mihin
ryhtyy.
”En olisi ikinä voinut uskoa, että näin käy minulle”, sanoi
nainen Saarikoskelle motellissa, jonne hän oli paennut hirmumyrsky Florencea.
Hänellä ei ollut tulvavakuutusta. Toinen motellissa oleva nainen arveli, että
syy myrskyyn on synti. Jumala on vihainen.
Usko tarjoaa tässä välineet sekä kiistämiselle että
projektiolle. Kun kiistäminen luhistuu, projektio auttaa. Uskova voi panna
onnettomuuden Jumalan tiliin. Oman toiminnan seurausten havaitseminen on
pelottavaa tai ainakin epämiellyttävää kohdata. Kulutukseen perustuvaa
elämäntapaa ei haluta kyseenalaistaa, Saarikoski kirjoittaa.
Olen taas sen äärellä, mitä usko tarkoittaa. Jos se on
perusteetonta uskomista omiin käsityksiin ja mielikuviin, se on tarvittaessa
hyvä kiistämisen väline. Raamatun tekstit toki tarjoavat aineksia tällaiselle
uskon tulkinnalle: ”Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun
majaasi.”
Psalmin 91 lukija ei ajattele, että sen teksti on Messiaan profetia.
Koetellessaan Jeesusta erämaassa kiusaaja viittasi tähän psalmiin, kun hän
houkutteli Jeesusta hyppäämään temppelimuurin harjalta.
Kun lukee kirkon kanonisoimien pyhien elämänkertoja, mikään
ei ole suojellut heitä vaivannäöltä, vastuksilta tai marttyyriudelta. Ei heitä
eikä meitä. Kiistämistä ylläpitävä uskovaisuus on haavoittuvaa. Kun tulee
vastoinkäyminen, uskon säilyminen edellyttää motellin naisen tapaista
suojautumista.
Ortodoksisen kirkon liturgiassa rukoukset päättyvät
kehotukseen ”Antakaamme itse itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme
Kristuksen, Jumalan haltuun.” Usko on tässä ilmaistu heprean emunah-sanan merkityksessä, joka viittaa
uskollisuuteen, luottamukseen ja kestävyyteen.
