Olen kirjoittanut
kiistämisestä ja idealisoinnista keinoina, joilla ihminen pyrkii muotoilemaan
kohteiden maailmaa itselleen mieluisaksi. Kohteen häiritsevyys poistuu, kun sen
olemassaolon kieltää. Suojautumistapaa pidetään alkukantaisena sen vuoksi, että
kiistäjää lukuun ottamatta muut havaitsevat kohteen ja pyrkivät sopeuttamaan
toimintansa sen vaatimusten mukaisesti.
Ihminen turvautuu
kiistämiseen silloin, kun hän ei voi paeta kohdetta tai työntää sitä välittömän
elinympäristönsä ulkopuolelle. Not in My Backyard, NIMBY, kiteyttää tämän
vaihtoehtoisen suojautumistavan, jota käytetään mitä moninaisimmissa
tilanteissa. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Maahanmuuttovastaisuuden aalto
Euroopassa on esimerkki tällaisesta häiriön massiivisesta
poistamispyrkimyksestä.
Kohde näyttäytyy ihmiselle
sen mukaisena, kuinka hän asettuu sen yhteyteen. Tieteellisen maailmankuvan
muotoutuminen kuvaa kohteiden maailman vähittäistä avartumista, kun yhteyttä
kohteisiin säätelevät havainnoinnin ja kokeilun välineet kehittyvät ja
rikastuvat.
Galilei tarvitsi kaukoputkea,
jonka avulla hän havaitsi Venuksen vaiheet ja päätteli, että se kiertää
aurinkoa. Havainnot vahvistivat Kopernikuksen teorian. Katolinen
kirkko julisti Kopernikuksen kirjan pannaan ja pani Galein kotiarestiin. Se
oli yhdistetty kiistäminen ja NIMBY-menettely.
Tieteiden instrumenttien
kehitys on sittemmin laajentanut ja syventänyt yhteyksiämme kohdemaailmaamme
niin, että nyt meille ovat todellisuutta Higgsin hiukkanen ja gravitaatioaallot.
Olemme perillä jäämies Ötzin kuolintavasta, sairauksista ja jopa hänen
sosiaalisesta asemastaan lukemalla merkkejä hänen muumioituneesta ruumiistaan
eri tieteiden instrumenttien avulla.
Kohteiden maailma, johon tällä hetkellä
olemme yhteydessä, on koko lailla erinäköinen kuin vain toistasataa vuotta
sitten. Eikä ole vain niin, että kohteiden paljous on suunnaton. Olemme
vähitellen myös päässeet perille, miten moninaisia ovat niiden keskinäiset
yhteydet ja vuorovaikutussuhteet. Ilmaston muutos ja lajien tuhoutuminen on
todellisuutta siksi, että olemme oppineet yhdistelemään eri tavoilla
synnytettyjä havaintoja.
Ihminen ei oikein voi
olla kotonaan maailmankaikkeudessa. Niinpä rajaamme maailmamme päivittäisten
toimintojen avulla sellaiseksi, että pystymme siinä selviytymään. Vaikka ehkä
teemme niin omaksi tuhoksemme, teemme sen välttämättömyyden pakosta. Ellei voi suojautua toistuvasti häiritsevältä,
ennen pitkää on edessä uupuminen ja avuttomuus.
